Puolustaja Henrik Tallinder liittyy AHL-seura Hartford Wolf Packin vahvuuteen koeajalla.
35-vuotias pakki on ollut alkukauden pelaamatta. Nyt Tallinder antaa näyttöjä tryoutilla AHL:ssä.
Ruotsalainen pelasi viime kaudella...
Tampa Bay Lightningin farmijoukkue Syracuse Crunch teki lauantaina kaikkien aikojen yleisöennätyksen Yhdysvalloissa.
Syracusen yliopiston kampuksella sijaitsevaan Carrie Domeen saapui lauantaina peräti 30 715 katsojaa seuramaan...
Joel Armia on tehnyt kovaa jälkeä AHL-joukkue Rochester Americansin paidassa.
21-vuotiaan suomalaisen toinen sesonki Pohjois-Amerikassa on sujunut huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen. Viime kautta varjosti käsimurtuma,...
Iiro Pakarinen ja Teemu Pulkkinen viettivät kahden maalin iltaa perjantain AHL-kierroksella.
Oklahoma City Baronsin Pakarinen johdatti joukkueensa 6-4-voittoon Charlotte Checkersista. Pakarinen on ollut AHL:ssä kovassa iskussa...
Maalivahti Sami Aittokallio on nostettu takaisin AHL-seura Lake Erie Monstersin vahvuuteen.
Aittokallio passitettiin lokakuun lopulla AHL:stä sarjaporrasta alemmas eli ECHL-liigan Fort Wayne Kometsiin. Aiemmin syksyllä...
Maalivahti Antti Raanta kokee farmikomennuksen hyväksi asiaksi.
Chicago Blackhawks tiputti Raannan viikonloppuna farmijoukkue Rockford IceHogsin vahvuuteen (uutinen). Raanta sai AHL:ssä lentävän lähdön torjumalla makean voiton...
Teuvo Teräväinen ja Antti Raanta valittiin tähdistöön, kun heidän seuransa Rockford IceHogs voitti Texas Starsin 3-2 sunnuntain AHL-kierroksella.
Teräväinen keräsi ottelussa kaksi syöttöpistettä. Hyökkääjä alusti...
Miikka Salomäki ja Teemu Pulkkinen olivat hienosti esillä perjantain AHL-kierroksella.
Milwaukee Admiralsin Salomäki oli pääroolissa, kun joukkue kaatoi Ville Pokan ja Teuvo Teräväisen Rockford IceHogsin 4-1....
Teemu Pulkkinen napautti saldon 1+1, kun Grand Rapids Griffins kukisti Lake Erie Monstersin 5-3 jääkiekon AHL:ssä.
Suomalaishyökkääjä alusti joukkueensa avausmaalin. Lisäksi hän vei joukkueensa 2-0-johtoon...
Suomalaishyökkääjä Petri Kontiolan ura ei tahdo lähteä lentoon rapakon takana.
Kontiola ei onnistunut vakuuttamaan Toronto Maple Leafsin valmennusta harjoitusleirin aikana, vaan sentteri passitettiin syyskuun lopulla...
AHL-seura Oklahoma City Barons nakkasi Frans Tuohimaan ECHL-liigan Bakersfield Condorsiin.
Tuohimaa ennätti torjua AHL:ssä kolme ottelua. Suomalaistorjuja nappasi kaksi voittoa ja ainoassa tappiollisessakin pelissä Tuohimaa...
Rochester Americansin hyökkääjä Joel Armia on avannut uuden kauden lennokkaasti.
Americans kukisti perjantain AHL-kierroksella Syracuse Crunchin vieraissa 3-0. Armia napautti ottelun voittonmaalin.
Pelin avauserässä Armia onnistui karkaamaan...
Suomalaiskiekkoilijat olivat vireessä jääkiekkoliiga AHL:n torstaina kierroksella. Pisteiden makuun pääsi peräti seitsemän suomalaista.
Milwaukeen Miikka Salomäki ja Rochesterin Joel Armia valittiin otteluidensa kakkostähdiksi.
Salomäki ampui maalin tappiopelissä...
Teemu Pulkkinen ja Iiro Pakarinen ovat paukuttaneet neljä osumaa kiekkoliiga AHL:ssä.
Pulkkinen onnistui neljännessä peräkkäisessä ottelussa, kun Grand Rapids Griffins taipui kotihallissaan Lake Erie Monstersille 4-5. Pulkkisen...
Teuvo Teräväinen iski kauden avausosumansa AHL:ssä.
Rockford IceHogsin hyökkääjä napautti maalin Rochester Americansin verkkoon. Se ei kuitenkaan kantanut voittoon, sillä Americans nappasi pisteet maalein 3-2.
Teräväinen...
Texas Starsin Jyrki Jokipakka ja Julius Honka pääsivät juhlimaan voittoa perjantaina kiekkoliiga AHL:ssä.
Suomalaispakkien Stars kellisti Iiro Pakarisen Oklahoma City Baronsin maalein 3-2. Jokipakka ja...
Teemu Pulkkinen ratkaisi perjantain AHL-kierroksella voiton Grand Rapids Griffinsille.
Griffins kukisti tiukan taiston jälkeen Rasmus Rissasen Charlotte Checkersin maalein 2-1. Ottelun voittomaali oli Pulkkisen käsialaa.
Kolmannen...
AHL-seura Milwaukee Admirals on karsinut rivejään kolmella nimellä.
Joukkueesta tippujien joukossa on myös suomalaispuolustaja Mikko Vainonen. HIFK-kasvatin tie käy kohti ECHL-liigan Cincinnati Cyclonesia.
20-vuotias Vainonen on...
AHL:ssä eli Pohjois-Amerikan toiseksi korkeimmalla kiekkoilun sarjatasolla otetaan ensi vuonna käyttöön mielenkiintoinen sääntöuudistus, joka koskee vahvasti varsinaisen peliajan jälkeistä aikaa.
Mikäli ottelu etenee jatkoajalle, on...
Jyrki Jokipakan edustama Texas Stars nappasi voiton AHL-finaalien ensimmäisessä osaottelussa.
Stars kaatoi St. John's IceCapsin lukemin 6-3.
Jokipakka jäi finaalissa ilman tehopisteitä, mutta hän saalisti teholukemakseen...
AHL:ssä Wilkes-Barre/Scranton Penguinsia edustava Brian Gibbons heitti sellaiset veivit AHL:n pudotuspeleissä, että alta pois!
Gibbons kikkaili Providence Bruinsin puolustuksen muutamaan otteseen solmuun, kuten alla olevasta...
Teemu Pulkkisen Grand Rapids Griffins ei yltänyt AHL:n konferenssifinaaleihin.
Viime kevään mestarijoukkue taipui läntisen konferenssin välierissä Texas Starsille. Jyrki Jokipakan Stars voitti kuudennen pelin maalein...
Teemu Pulkkisen maali ei kantanut Grand Rapids Griffinsia voittoon AHL:n pudotuspeleissä.
Griffins taipui kotonaan Texas Starsille ensimmäisessä jatkoerässä maalein 2-3. Jyrki Jokipakan Stars johtaa läntisen konferenssin...
Teemu Pulkkinen oli näkyvästi esillä Grand Rapids Griffinsin voittoisassa ottelussa.
Grand Rapids Griffins kaatoi puolustaja Jyrki Jokipakan Texas Starsin lukemin 5-2 AHL:n pudotuspeleissä. Samalla Griffins kavensi läntisen...
Runkosarjassa loistanut Teemu Pulkkinen on jatkanut väkeviä otteitaan myös pudotuspeleissä.
Pulkkinen oli seuransa Grand Rapids Griffinsin paras pistemies runkosarjassa nakuteltuaan 71 peliin saldon 31+28=59.
Pistetehtailu on...
Joel Armia näytti itsestään uuden puolen AHL:n pudotuspeleissä.
Armian Rochester Americans kohtasi torstaina Chicago Wolvesin pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.
Tunteet kävivät kuumina ja Armia näytti, ettei hän...
Rasmus Ristolaisen ja Rochester Americansin taistelu AHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella jatkuu torstaina.
Americans taipui ensimmäisessä ottelussa Chicago Wolvesille jatkoerässä 3-4, mutta kuittasi sarjan tasoihin seuraavana...
Joel Armian ja Rasmus Ristolaisen Rochester Americans taipui ensimmäisessä playoff-ottelussa Chicago Wolvesille jatkoerässä 3-4. Ottelu oli molemman suomalaispelaajan debyytti AHL:n pudotuspeleissä.
Americans johti peliä jo 3-1, mutta...
Abbotsfordin Heatin maalivahti Joni Ortio lähestyy uransa ensimmäisiä playoff-otteluita AHL:ssä rauhallisen itsevarmasti.
Ortion Heat kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Grand Rapids Griffinsin. Suomalainen loisti AHL:n runkosarjassa ja...
19-vuotias pakkilupaus Rasmus Ristolainen uskoo Buffalo Sabresin parantavan rutkasti nuorten voimien ansiosta.
Sabresin kausi oli todella huono. Joukkue keräsi 82 ottelusta vaivaiset 52 pistettä -...