Pohjois-Amerikassa muutamassa eri NHL-organisaatiossa viilettänyt puolustaja Stefan Elliott matkaa nyt Venäjälle.
KHL:n isoihin seuroihin kuuluva Ak Bars Kazan nappasi hänet riveihinsä.
25-vuotias Elliott pelasi viime kaudella...
Vitjazin suomalaisvahti Harri Säteri meni lauantaina pahasti vipuun voittomaalikilpailussa.
Vitjazin ja Ak Bars Kazanin välinen ottelu eteni 2-2-tilanteessa rankkareille. Säteri yllätettiin kisassa kahdesti.
Osumista jälkimmäinen oli...
Leijonissa muun muuassa kevään MM-kisoissa esiintynyt Atte Ohtamaa siirtyy KHL-seura Kazaniin.
Ohtamaan sopimuksen pituutta ei kerrottu. Viime kaudet hän pelasi Jokereissa.
Ohtamaa on ollut kesällä mukana...
Jokerit kärsi toisen tappion putkeen, kun Kazan oli sitä parempi torstain kohtaamisessa lukemin 4-1.
Kazan meni avauserässä johtoon Aleksandr Svitovin osumalla.
Toisessa erässä Brandon Kozun toi...
Jokerit joutui alakyntiin myös toisessa erässä Kazania vastaan.
Avauserässä Kazan siirtyi 1-0-johtoon Aleksandr Svitovin osumalla.
Toisen erän alussa Jokerit tuli kuitenkin tasoihin, kun Brandon Kozun osui.
Se...
Jokerit onnistui palaamaan voittokantaan, kun se päihitti sunnuntaina KHL:n huippuseuroihin kuuluvan Ak Bars Kazanin kotiottelussaan.
Loppulukemat olivat 2-1 Jokereiden hyväksi.
Avauserässä Jokerit johtoon vei Jere Sallinen...
Ensin kaksi peliä alle voittanut Jokerit oli kaikkea muuta kuin vahva, kun sen edellisessä ottelussa HK Sotshi saapui vieraaksi Hartwall Arenalle.
Saiko sitten KHL:n kärjessä...
KHL-seura Ak Bars Kazanin pakistossa on tapahtunut muutoksia.
Ak Bars vahvisti rivejään kanadalaisella Ryan Wilsonilla. 28-vuotias puolustaja on luutinut edelliset kuusi kautta Colorado Avalanchen organisaatiossa.
Mies...
Kanadalaispuolustaja Ryan Wilson on siirtymässä KHL-jäille.
Wilson on liittymässä Ak Bars Kazanin vahvuuteen. Näin raportoi Business ONLINE.
28-vuotias Wilson on kärsinyt viime vuosina loukkaantumisista. Kausina 2012-2014 hän...
Ak Bars Kazanin suomalaisvahti Jussi Rynnäs on potku-uhan alla.
Näin raportoi Business ONLINE. Lähteen mukaan alavireisesti esiintyneen Rynnäksen aika on loppunut. Ak Bars on hankkimassa suomalaisen...
Ak Bars Kazanin suomalaisvahti Jussi Rynnäs saa risuja venäläistoimittajalta.
Aleksei Shevtshenko sivaltaa Rynnästä kovalla kädellä Business ONLINEssa.
- On vaikea ymmärtää, kuinka kauan Rynnästä siedetään. Jussi...
Venäjän maajoukkueesta hyvin tuttu Ilja Nikulin saattaa olla seuraava tapaus, joka hyppää KHL:stä NHL:ään tämän kesän aikana.
Asia tuli ilmi KHL:n verkkosivuilla.
- Pystyn kyllä ymmärtämään...
Ak Bars Kazan on solminut vuoden mittaisen sopimuksen Jussi Rynnäksen kanssa.
Seura julkaisi tuoreen sopimuksen verkkoisvuillaan.
28-vuotias torjuja vietti menneen kauden Dallas Starsin organisaatiossa. Alle tuli...
Iltalehden tietojen mukaan Dallas Starsin organisaatiossa tällä kaudella pelannut Jussi Rynnäs siirtyisi KHL:ään ensi kaudeksi.
Rynnäksen osoitteeksi tulisi KHL:n huippuseura AK Bars Kazan, jonka kanssa...
Aleksandr Burmistrov tähyilee mahdollista paluuta NHL:ään.
23-vuotiaan hyökkääjän agentti paljasti, että paluu Pohjois-Amerikkaan on ykköstavoite ensi kaudeksi.
- Burmistrov haluaa palata Winnipegiin, sen kaikki tajuavat. Sasha...
Valko-Venäjän maajoukkuetähti Sergei Kostitsyn vaihtaa seuraa ensi kaudeksi, Ak Bars Kazan tiedottaa.
Viime kauden Ak Bars Kazanissa pelanneen Kostitsynin sopimus on purettu. Kontrahti olisi kattanut tulevan...
KHL-seura Ak Bars Kazan tiedottaa Justin Azevedon tehneen seuran kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.
Kaudella 2012-13 huippupisteet Rauman Lukossa iskenyt kanadalainen on pelannut viimeiset kaksi kautta...
Anaheimin Jiri Sekac saattaa pelata ensi kaudella Venäjällä.
Tshekkihyökkääjä vaihtoi kesken kauden Montrealista Anaheimiin, mutta ei ole pelannut pudotuspelejä ankkapaidassa.
- Tällä hetkellä hän on NHL:ssä,...
Mikko Koskisen SKA on enää voiton päässä KHL:n Gagrin Cupin voitosta.
Joukkue kukisti Ak Bars Kazanin perjantaina maalein 3-2 ja siirtyi sarjassa johtoon jo voitoin...
Mikko Koskisen yli viisi erää kestänyt nollaputki oli laiha lohtu, kun Ak Bars Kazan nappasi vahvan päätöserän turvin 2-1-voiton kolmannesta KHL-finaalista.
SKA ehti johtaa kamppailua...
Mikko Koskinen torjui nollapelin maukkaaseen saumaan, kun SKA nappasi jo toisen voittonsa KHL:n finaaleissa.
Ak Bars Kazan kaatui maanantaina lopulta maalein 1-0. Illan ainokaisen upotti...
Pietarin SKA:n ja Ak Bars Kazanin välisessä ensimmäisessä finaalissa koettiin jo häivähdys fyysistä puolta.
Varsinkin ottelun toisessa erässä nähtiin useita nokkapokkia ja muuta pientä...
KHL:n finaalit alkoivat lauantai-iltana ja SKA Pietari nappasi edun itselleen kaatamalla Ak Barsin Kazanissa maalein 4-2. SKA johti ottelua jo 4-0 parhaimmillaan.
SuomiKiekko-sivusto tavoitti ottelun...
Jääkiekkoliiga KHL:n finaalisarja Ak Bars Kazanin ja Pietarin SKA:n välillä polkaistiin käyntiin lauantaina. Maalivahti Mikko Koskinen torjui SKA:lle makoisan voiton.
Itäisen konferenssin voittanut Ak Bars...
KHL:ssä idän finaaleissa Kazan onnistui saamaan haltuunsa ottelupalloja, sillä se vei sarjan neljännen ottelun nimiisä jatkoajalla ja johtaa nyt sarjaa voitoin 3-1.
Neljännen pelin ratkaisijaksi...
Sibir nappasi tärkeän voiton KHL:n idäisen konferenssin finaaleissa, kun se kukisti Ak Barsin 2-1.
Kazanilaisryhmä oli napannut molemmista kotipeleistään voitot, mutta tuoreimman tuloksen myötä ottelusarja...
KHL:n osalta runkosarja on tullut nyt päätökseen.
Viimeisessä ottelussa Bratislavassa Jokerit voitti Slovanin lukemin 3-2 jatkoajalla, kun ratkaisun iski Oskari Korpikari.
Lopulta läntisen konferenssin KHL:ssä voitti...
Ruotsin liiga Luulaja havittelee riveihinsä kovan tason maalivahtia.
Luulaja on erityisen kiinnostunut KHL-seura Ak Bars Kazanin Anders Nilssonista, Norrbottens Kuriren raportoi. Veskarin nykyinen sopimus umpeutuu...
Jokerit onnistui nappaamaan hienon torstain KHL-kierrokselta, jossa vastassa oli vieraskaukalossa Kazan.
Narriryhmällä alla oli tiistailta tappio Avtomobilistia vastaan.
Alku Kazan-ottelussa oli kuitenkin loistava Jokereille. Ensin ylivoimalla...
Ak Bars Kazania nykyään edustava Justin Azevedo palasi maanantaina tutulle rikospaikalle, kun kanadalainen kohtasi ensimmäistä kertaa Jokerit KHL-kiekon merkeissä.
Edellisen kerran helsinkiläisiä keväällä 2013 kurittanut...