Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) teki rajun päätöksen ennen Etelä-Korean olympialaisia ja jätti Venäjän kokonaan kisojen ulkopuolelle. Syy tähän päätökseen johtuu vuoden 2014 Sotshin olympialaisten doping-skandaalista.
Osalle...
Valtiojohtoisesta dopingohjelmasta syytetty Venäjä sai lisää huonoja uutisia vain muutama viikko ennen olympialaisia. Nyt Kansainvälinen olympiakomitea on evännyt edustusoikeuden viideltä venäläiskiekkoilijalta.
Venäläisen R-Sportin mukaan listalla...
Venäjä leimaa tänään ainakin kaksi uutta pelaajaa MM-kokoonpanoonsa.
Näin ollen Venäjän joukkueessa on 20 kisapassin omaavaa pelaajaa, kun se eilen torstaina merkkautti 18 miestä.
Venäjän maajoukkueen...
PRAHA. Koko reilu kaksiviikkoinen turnaus huipentuu lopulta sunnuntain myöhäisiltaan, kun tarjolla on herkullinen finaali Kanadan ja Venäjän välillä.
Kaukalossa nähdään samalla monta isoa kiekkonimeä, kun...
Pietarin SKAn ja Moskovan Dinamon välisen ottelusarjan kolmannen osaottelun jälkeiset tapahtumat ovat saaneet kuohuntaa aikaiseksi Venäjällä.
Ottelun jälkeen Pietarin tähtipakki Anton Belov kävi kiittämässä ottelusta...
Leijonat saa finaalissa melkoisen haasteen, kun vastaan asettuu koko kisat tähän mennessä suvereenisti pelannut Venäjä.
Vastustajalla löytyy taitoa ja osaamista myös ykköstähtien Aleksandr Ovetshkin ja...
Anton Belovin NHL-ura jäi näillä näkymin vain yhden kauden mittaiseksi, kun Edmonton Oilersin puolustaja yllätti palaamalla Venäjälle ja SKA Pietarin riveihin.
27-vuotias Venäjän olympiajoukkueestakin tuttu...
Edmonton Oilers olisi halunnut pitää Anton Belovin, mutta venäläispuolustaja palasi ainoastaan vuoden NHL-keikan jälkeen Venäjälle.
Belov teki pitkän ja rahakkaan peräti nelivuotisen megasopimuksen Pietarin SKA:n...
Yksi KHL-historian suurimmista pakkien palkkapusseista ei kelvannut Anton Beloville, sillä ökyseura Pietarin SKA laittoi vieläkin paremmaksi, uutisoi RIA Novosti.
Raimo Summasen valmentama Avangard Omsk tarjosi...
Pietarin SKA on kaapannut peräti nelivuotisella sopimuksella NHL-seura Edmonton Oilersissa pelanneen Anton Belovin.
SKA vahvistaa Venäjän maajoukkuepakin kontrahdin verkkosivuillaan.
Belov merkkautti Edmontonissa 53 peliä, mutta palaa...
Venäjän NHL-tähtipakki Anton Belov myöntää, että parempi voitti.
Venäjä ei mahtanut mitään Leijonien huikealle esitykselle, kun Suomi marssi olympiavälieriin maalein 3-1.
- Suomalaiset näyttivät, miten pelataan...
Leijonien tiedotuspolitiikka eroaa selvästi Venäjän tavasta infota.
Uutistoimisto RIA Novostin mukaan Venäjän olympiajoukkueeseen valitut NHL-tähdet Anton Belov ja Sergei Bobrovsky saivat kuulla tai pikemminkin nähdä kisakutsut...
Raimo Summasen työskentelytavat synnyttävät pelaajissa erilaisia ja vahvoja mielipiteitä.
Toisinaan Summasta on kuvailtu hyväksi motivaattoriksi ja todelliseksi tuloksen tekijäksi, kun taas jotkut pelaajat ovat antaneet...
Edmonton Oilersin puolustaja Anton Belov pelaa ensimmäistä kauttaan NHL:ssä.
Venäläispakki nousi maailman kovimpaan kiekkoliigaan KHL:stä Avangard Omskista 26-vuotiaana.
Belovin mukaan eniten hänen NHL-pestinsä valmistamiseen vaikutti kaksi...
Kuten uutisoimme, Suomalaisvalmentajan Petri Matikaisen riveissä viime kaudella KHL:ssä Omskissa pelannut Anton Belov teki NHL-sopimuksen Edmonton Oilersin kanssa.
26-vuotias puolustaja teki Oilersin kanssa vuoden mittaisen...
Edmonton Oilers on hankinnut riveihinsä tämän kevään MM-kisoissa Venäjän takalinjoilla puolustaneen Anton Belovin.
Kyseessä on vuoden mittainen tulokassopimus.
26-vuotias Belov pelasi viime kaudella suomalaispäävalmentajan Petri Matikaisen...
Venäjän maajoukkueen ja Avangard Omskin puolustaja Anton Belov on jatkamassa uraansa NHL-seura Pittsburgh Penguinsissa, uutisoi Sovetski Sport -lehti.
Belov on jo aiemmin ilmoittanut jättävänsä omskilaisseuran...
Venäjä ei ole vielä virallisesti julkistanut joukkuettaan Moskovan EHT-turnaukseen, mutta kolme nimeä on kuitenkin pompsahtanut esille.
KHL-joukkue Avangard Omsk nimittäin kertoo verkkosivuillaan, että puolustaja Anton...