Pelicansissa kolmannen kautensa pian aloittava Aleks Haatanen kertoo lahtelaisseuran sivuilla, miten hän päätyi seuraan jo nuorella iällä.
19-vuotias hyökkääjä pelasi aiemmin Bluesin ja HIFK:n junioreissa, josta tie...
Takavuosilta Liigastakin tuttu kaksinkertainen maailmanmestari Jiri Vykoukal palaa tositoimiin lähes kahdeksan vuoden tauon jälkeen.
48-vuotias tshekkipuolustaja hyppää askiin kotimaansa toiseksi korkeimman sarjatason LHK Jestrabi Prostejovin...
Entinen Liiga-pelaaja Janne Puhakka on kertonut ensimmäisenä suomalaisena miesjääkiekkoilijana avoimesti homoseksuaalisuudestaan Helsingin Sanomissa sunnuntaina julkaistussa haastattelussa. (juttu on maksumuurin takana)
24-vuotias Puhakka pelasi Liigaa Espoon...
Hyökkääjä Veeti Miettinen suuntaa tulevaksi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan.
17-vuotias Miettinen kertoo Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:ta tarkkaan seuraavalle The Rink Live -sivustolle pelaavansa jatkossa Minnesotassa sijaitsevan St. Cloudin osavaltioyliopiston...
Kevät on jääkiekossa juhla-aikaa, kun pudotuspelit huipentavat eri sarjakaudet. Nuorten SM-liiga on päässyt jo siihen pisteeseen, että Suomen mestaruudesta taistelee enää neljä joukkuetta.
Välierissä on...
Espoo Bluesin maajoukkuehyökkääjä Annina Rajahuhta iski sunnuntaina peräti seitsemän maalia, kun hänen joukkueensa kaatoi TPS:n Naisten Liigan ottelussa hurjin luvuin 13-0. Kaksinkertainen olympiapronssimitalisti iski...
JYPiä menneellä kaudella edustanut Antti Suomela teki aiemmin tällä viikolla vuoden tulokassopimuksen NHL-seura San Jose Sharksin kanssa.
NHL:n ja Kansainvälisen Jääkiekkoliiton IIHF:n tekemän yhteisen sopimuksen mukaan NHL-seurat...
Viime vuonna perustettu Kiekko-Espoo ry:n miesten edustusjoukkue aloittaa toimintansa tulevalla kaudella Suomi-sarjassa, kertoo Iltalehti.
Kiekko-Espoo ottaa tällä tietoa haltuunsa tamperelaisen KooVeen paikan. KooVee on nousemassa konkurssiin...
St. Louis Blues on tehnyt yhden vuoden mittaisen jatkosopimuksen puolustaja Petteri Lindbohmin kanssa.
23-vuotias Lindbohm pelasi viime kaudella AHL:ssä Chicago Wolvesin riveissä 52 ottelua ja...
Jääkiekkoilija Tommi Kovanen jäi 26. tammikuuta 2013 Espoo Bluesin hyökkääjän Tommi Huhtalan ruman, täysin edesvastuuttoman taklauksen alle ja tuupertui tajuttomana Rauman Äijänsuon jäähallin jäälle.
Tuolloin...
Liigaseura Bluesin taustayhtiön Jääkiekko Espoo Oy:n konkurssi on varmistunut.
Asia lopullinen sinetti tuli ilmi maanantaina aamupäivällä.
Taustayhtiö ei päässyt rahoitusnevoitteluissaan sopimukseen ja näin ollen viikko sitten...
Konkurssikypsän Bluesin taustalla toimivan liigayhtiön eli Jääkiekko Espoo Oy:n kohtalolle saadaan selvyys tänään.
Yhtiö todettiin Espoon käräjäoikeudessa maksukyvyttömäksi ja se tarvitseekin pelajastakseen ulkopuolisen rahoittajan.
Velkaa taustayhtiöllä...
Konkurssiin asetetun Liiga-seura Bluesin toimiston henkilökunta irtisanottiin Iltalehden mukaan WhatsApp-viestillä.
- Pahoittelen, että lähestyn teitä ajanpuutteen vuoksi ensimmäistä kertaa näin sähköisellä viestillä, aloitti konkurssipesän pesänhoitaja...
Liigan puheenjohtaja Vesa Puttonen oli Ilta-Sanomien mukaan yllättynyt siitä, että Espoon Blues meni konkurssiin. Puttonen sai tiedon Ilta-Sanomilta.
- Lähtökohtamme on ollut, että he saavat...
Kauppalehden selvityksen mukaan Espoon Blues on tehnyt vuodesta 1999 lähtien lähes 30 miljoonan euron tappiot.
Jussi Salonojan vuosien 1999-2012 aikana tappiota tuli yhteensä 23,4 miljoonaa...
Jääkiekko Espoo Oy asetettiin tuomioistuimen päätöksellä konkurssiin 21.3.2016
Tuomioistuimen päätöksellä Jääkiekko Espoo Oy asetettiin konkurssiin maanantaina 21.3.2016. Yhtiöllä on konkurssilainsäädännön mukaisesti kahdeksan päivää aikaa pyytää...
Espoon Bluesin painajaismainen kausi saa jatkoa. Iltalehden tietojen mukaan Bluesissa pelaavat superlupaukset Urho Vaakainen, Veeti Vainio ja Antti Suomela ovat jättämässä seuran.
Kolmikko on Iltelehden...
Jääkiekkoseura Espoo Bluesin tulevaisuus on edelleen auki.
Bluesin taustayhtiö Jääkiekko Espoo Oy haki maanantaina lykkäystä konkurssipäätökselleen. Blues sai Espoon käräjäoikeudelta viikon jatkoaikaa selvitellä velkojaan ennen uhkaavaa konkurssia.
Päätöksen...
Iltalehden mukaan Blues-fanit suunnittelivat väkivaltaista yhteenottoa viime viikonloppuna Vaasassa.
Iltalehti jatkaa, että kyseessä ei ollut Bluesin virallinen fanijärjestö, vaan siitä irrallinen, järjestäytymätön porukka. Ennen kiekkopeliä...
Espoon käräjäoikeus on hylännyt liigaseura Bluesin taustayhtiön Jääkiekko Espoo Oy:n velkasaneeraushakemuksen.
Perusteluissaan käräjäoikeus näkee, että yhtiö on maksukyvytön ja tätä maksukyvyttömyyttä ei pystytä saneerausohjelman avulla...
Espoo Bluesin päävalmentajan Jyrki Ahon käytös tiistaina ottelussa KalPaa vastaan on poikinut kurinpitokäsittelyn.
Aho heilutti ottelun tuomaristoa päin keskaria mielenilmauksena.
Kyseinen temppu eteni kurinpitäjän päätettäväksi ja...
Hyökkääjä Peter Tiivola siirtyy Bluesista Rauman Lukkoon.
Tiivola liittyy raumalaisten vahvuuteen välittömästi. Hän teki Lukon kanssa kontrahdin, joka kattaa kuluvan kauden sekä kaksi seuraavaa kautta.
22-vuotias...
Espoo Metro Areenan toimintaa pyörittävä Espoon Areenat Esar Oy:n velkasaneeraushakemus on hyväksytty. Espoo Metro Areena on Liigassa pelaavan Bluesin kotihalli.
Espoon käräjäoikeus on vahvistanut menettelyn aloittamisen....
Blues ja muualle lähtevät, melkoinen yhtälö tältä kaudelta.
Tuorein sopimuksen purkaja on Juuso Vainio, 21.
Vainio, joka voitti Nuorten Leijonien riveissä MM-kultaa tammikuussa 2014 Malmössä, lähtee...
Espoossa Liigan kriisiseura ja paljon pelaajiaan kauden aikana taloudellisten ongelmien yhteydessä kaupannut Blues kiusasi oikein kunnolla Tapparaa.
Blues johti ottelua kolmannessa erässä jo 5-3, mutta...
Bluesin kurimus sen kuin jatkui perjantain liigakierroksella, kun KooKoo saapui kylään.
KooKoo haki pisteet kun lukemat olivat sen hyväksi 4-1.
Tappio oli Bluesille kahdeksas kymmenestä viimeisimmästä...
Blues sai kokea tylyn selkäsaunan keskiviikon liigakierroksella Lukkoa vastaan.
Kamppailu ratkesi jo avauserässä, kun Lukko tykitti taululle lukemiksi 4-0.
Lisää tuli vielä toisessa erässä, missä meno...
Nuorten Leijonien maalilla MM-kultaa tammikuun alussa torjuneen Kaapo Kähkösen ilta Espoossa jäi odotettua lyhyemmäksi ottelussa Lukkoa vastaan.
Vierasjoukkue Lukko pamautti peräti neljä kertaa kiekon ohi...
Jääkiekko Espoo Oy:n ylimääräinen yhtiökokous täydensi tänään yhtiön hallitusta.
Mukaan tuli uusi puheenjohtaja, Tage Johansson.
Hallituksen jäseninä jatkavat Scott Buchter ja Mika Rautio.
Uusi hallituksen puheenjohtaja Johansson...
Blues on vahvistanut rivejään viikonlopun ajaksi.
Seuran riveissä kiekkoili jo perjantaina puolustaja Jimi Santala, joka saapui Liiga-seuraan LeKistä.
27-vuotias espoolaisen kiekkokoulun kasvatti on ollut syksystä lempääläisten...