NHL:ssä järjetettiin kauden jälkeinen palkintojenjakotilaisuus tälläkin kertaa Las Vegasissa, jossa lukuisat pokaalit lähtivät jakoon Suomen aikaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
Palkintojen joukossa olivat muun...
Kanadan MM-joukkueen mukana kultaa Tshekistä louhinut Aaron Ekblad, 19, twiittasi kotimatkalta Kanadaan.
- Tuntuu kauhealta vieressä istuvan puolesta, Ekblad twiittasi.
Nuori puolustaja lisäsi twiittiinsä hashtagit #nosocksnosleepnoshower...
PRAHA. Suvereenia hallintaa ja taululle tylyt lukemat 9-0. Tälläisen pelin jälkeen voisi kuvitella kuvitella kuulevansa muutakin kuin perusjargonia voittajajoukkueen pelaajilta.
Kanadan NHL-tähdet pitivät torstaisen puolivälierävoiton...
Ruotsin Oliver Ekman-Larsson on iskenyt kovat tehot MM-kisoissa.
Tre Kronorin takalinjoilla luutiva Ekman-Larsson komeilee puolustajien pistepörssin kärjessä. TOP5-listalle mahtuu mukaan myös yksi suomalainen.
Torstaina MM-kisoissa pelataan...
MM-kisat esittelevät monta suurta tähteä, mutta samalla myös nuoria nimiä ja muita potentiaalisia yllättäjiä.
Kenellä on mahdollisuus yllättää eniten näiden kisojen aikana. SuomiKiekko-sivusto listasi potentiaaliset...
Jääkiekon MM-kisat alkavat noin puolentoista viikon päästä Ostravassa ja Prahassa, kun avauskiekot putoavat Tshekissä 1. toukokuuta.
Valmistavien pelien ollessa hyvässä vauhdissa eri maiden kisajoukkueet muotoutuvat...
Sportsnetin toimittajan Chris Johnstonin mukaan Florida Panthersin Aaron Ekblad korvaa Colorado Avalanchen Erik Johnsonin NHL:n tähdistöpelissä ja Calgary Flamesin Johnny Gaudreau korvaa Pittsburgh Penguinsin...
NHL:n kesän varaustilaisuudessa ykkösenä huudettu Aaron Ekblad on vihdoin tehnyt tulokassopimuksen.
Ekblad ja hänen varaama Florida Panthers julkistivat Suomen aikaan keskiviikkona iltapäivällä kolmivuotisen diilin.
Isokokoista, mutta...
NHL:n varaustilaisuuden ensimmäisellä varausvuorolla tänä kesänä Florida Panthersiin varattu Aaron Ekblad sai 6.8. käydyn juniorimaajoukkuepelin yhteydessä aivotärähdyksen. Floridan onneksi näyttäisi siltä, että Ekblad on...
Florida Panthersin huippulupaus Aaron Ekblad on saanut aivotärähdyksen.
Ekblad oli Kanadan alle 20-vuotiaiden maajoukkueen matkassa. Vaahterapaidat kohtasivat harjoitusottelussa Tshekin.
Kanadalainen kuljetti päätöserän lopulla kiekkoa kohti hyökkäyssinistä, kunnes...
Aaron Ekblad on varattu ensimmäisenä NHL:n varaustilaisuudessa. Ekbladin varasi Florida Panthers.
Puolustaja oli varaustilaisuutta ennen lähes jokaisen arvioinnin kärkipaikalla.
Ekblad pelasi kuluneella kaudella OHL-liigan Barrie Colts-joukkueessa....
NHL:ssä vuorossa on suomalaisnäkökulmastakin jälleen mielenkiintoinen kesän varaustilaisuus, jonka ensimmäinen kierros lähtee käyntiin Suomen aikaan perjantain ja lauantain välisenä yönä kello 2.00. Lauantaina iltapäivästä...
NHL:n tämän kesän varaustilaisuus lähestyy ja siihen liittyvät spekulaatiot käyvät jo kuumina.
Kuka varataan ensimmäisenä? Minne kukin pelaaja päätyy? Nähdäänkö treidejä varausvuorojen suhteen?
Isoksi ennakkosuosikiksi koko...
Florida Panthers on Sun-Sentinelin lähteiden mukaan varaamassa Aaron Ekbladin NHL:n varaustilaisuuden ensimmäisellä vuorolla, jos Panthers pitää vuoronsa.
Ekblad sanoi NBC:lle maanantaina rakastavansa auringonpaistetta, jota Floridassa...
Nuori kanadalaispuolustaja Aaron Ekblad saattaa kuulostaa suomalaisen korvaan ylimieliseltä, mutta itseluottamusta häneltä ei ainakaan puutu.
Ekblad on yksi ennakkoon kuumimmista nimistä kesäkuun lopulla pidettävää NHL-draftia...
Buffalo Sabres on mennyt viime vuosina NHL:ssä HIFK:n motolla. Aina sattuu ja tapahtuu. Viimeisin käänne nähtiin lauantaina, kun vain kolmen kuukautta nimittämisensä jälkeen Sabres-legenda...
Tapaninpäivänä Ruotsin Malmössä käynnistyvissä nuorten MM-kisoissa nähdään tänä vuonna nälkäinen Kanada. Joukkue jäi viime talvena ilman mitalia ensimmäistä kertaa 15 vuoteen. Uusi sukupolvi johdattaneekin...
Tapaninpäivänä alkavat nuorten MM-kisat sisältävät totutusti paljon taitoa, intoa ja vauhtia.
Monessa mielessä yksi kauden kiinnostavimmista turnauksista esittelee samalla monta tulevaisuuden tähteä, kun alle 20-vuotiaat...