HPK:n luottopuolustaja Elmeri Eronen vaihtaa seuraa ensi kaudeksi, paljastaa Hämeen Sanomat.
Lehden saamien tietojen mukaan 26-vuotias puolustaja on siirtymässä seuraavaksi tuttuihin maisemiin TPS:ään. Eronen on turkulaisseuran kasvatti.
Puolustajan lähtö...
Tammikuu oli Liigalle paljon kaivattu paluu tavalliseen ottelurytmiin vaikean joulukuun jälkeen. Katsojia ei vieläkään nähty jäähalleissa, mutta otteluita ei juuri jouduttu perumaan koronaviruksen vuoksi.
Kuukauteen...
Euro Hockey Tour
Venäjä – Suomi
Torstai 05.11. klo 18:30
Euro Hockey Tour käynnistyy pandemian keskellä tilanteessa, jossa koko turnauksen järkevyyttä on kyseenalaistettu laajalti. Turnaus joka tapauksessa...
Liiga
Kärpät – HPK
Keskiviikko 04.11. klo 18:30
Maajoukkueturnauksesta huolimatta Kärpät pelaa tällä viikolla kaksi kotiottelua, jotta saa paikattua koronakaranteenin takia pelaamatta jääneet ottelut. Keskiviikkona kylään saapuu...
Parasta syöttäjää on ollut aiemmin vaikea mitata muuten kuin syöttöpisteiden muodossa. Nyt Liiga on kuitenkin julkaissut listan sarjan kolmesta parhaasta syöttäjästä syöttöjen onnistumisprosentilla mitattuna....
Liigan kausi päättyi murheellisesti ja ennenaikaisesti jo runkosarjaan koronaviruksen pilattua kaiken ihmisten terveydestä lähtien. Vaikka kauden varsinainen huipennus jäi saamatta, on nyt aika jakaa...
Liiga
HPK – HIFK
Keskiviikko 05.02. klo 18:30
Leijonat ovat jo kokoontuneet yhteen Euro Hockey Tourin seuraavaa legiä varten, mutta se ei estä Liigaa vetämästä usean pelin...
Helsingissä ja Ruotsissa torstaina alkava Ruotsin Euro Hockey Tourin turnaus on pakottanut hallitsevan Suomen mestari HPK:n reagoimaan Liigassa. Joukkue lainaa arkistokuvassa olevan KalPa-pakki Valtteri...
Hallitseva Suomen mestari HPK on julkaissut peräti 15 pelaajasopimusta, joista 13 on uusia.
Hämeenlinnalaisseura tiedottaa verkkosivuillaan, että joukkueessa jatkavat Arto Laatikainen sekä Otto Latvala, jotka jatkavat HPK:ssa vielä...
Turun Palloseuran Liigan puolivälierissä 4-1-otteluvoitoin pudottanut Hämeenlinnan Pallokerho on nappaamassa ensi kauden joukkueeseensa TPS:ää tällä kaudella edustaneen puolustaja Elmeri Erosen. Asiasta vinkkasi
Vain 175-senttinen puolustaja...
Kenen Liigassa pelaavan puolustajan tehotilasto on näyttänyt kahden edellisen runkosarjakauden päätteeksi numeroita +11 ja +15 ja tällä kaudella vastaava tilasto näyttää torstain pelien jälkeen...
TPS:n lähtökohdat illan KalPa-otteluun eivät olleet likimainkaan parhaat mahdolliset. Joukkueen riveistä puuttuivat kärkihyökkääjät Eric Perrin ja Ilari Filppula sekä puolustajien maalipörssiä johtava Ilkka Heikkinen.
Mutta...
Turussa TPS:n ja Sportin välisen 1. pudotuspelikierroksen lauantain ottelu on alkanut melkoisen värikkäästi.
TPS siirtyi alivoimalla johtoon, kun Ilkka Pikkarainen pääsi napauttamaan kiekon sisään vastahyökkäyksen...
Oskari Siiki ja Elmeri Eronen ovat solmineet kahden vuoden jatkosopimuksen TPS:n kanssa.
Turkulaisseura ilmoitti tuoreista jatkopahveista verkkosivuillaan.
Kaksikosta Siiki on pelannut enemmän Liiga-porukan mukana. Myös Eronen...
TPS julkaisi maanantaina monta tärkeää sopimusta koskien tulevaa kautta.
Mukana on sekä kovia paluumuuttajia että myös muita mielenkiintoisia vahvistuksia.
Selaile kaikki tuoreet vahvistukset ylhäältä löytyvästä galleriasta!
Turun Palloseura esittelee tänään Liigassa toisen polven TPS-pelaajan, kun 19-vuotias puolustaja Elmeri Eronen debytoi mustavalkopaidoissa HIFK-ottelussa.
Loukkaantumiset ja sairastumiset rasittavat TPS:n kokoonpanoa, ja ensimmäisen ottelunsa...