Oulun Kärppien Jani Hakanpää välttyi pelikiellolta maanantain HIFK-Kärpät-ottelun taklauksestaan.
Hakanpää taklasi HIFK:n Juha-Pekka Haatajaa ja sai tilanteesta kahden minuutin rangaistuksen estämisestä.
HIFK teki tilanteesta käsittelypyynnön. HIFK...
Eilisen neljännen välieräottelun tapahtumat HIFK:n ja Kärppien välillä puhuttavat edelleen.
Jo ottelun aikana katsojia puhutti tilanne, jossa Kärppien puolustaja Jani Hakanpää taklasi HIFK-hyökkääjä Juha-Pekka...
Kärppien pakki Jani Hakanpään komea maali nousi pinnalle oululaisten ja JYPin välisessä koitoksessa tiistaina. Peruspuolustajan vasta kauden kuudes rysä hiljensi jyväskyläläisyleisön täysin, sillä komean...
Kolmanteen kautensa Oulun Kärpissä aloittanut Jani Hakanpää on alkanut nousta niihin saappaisiin, mihin hänet hankittiin kaksi vuotta sitten AHL-kaukaloista.
25-vuotias 195-senttinen ilkeä puolustaja tunnetaan...
Ensin Markus Kankaanperä ja nyt Jani Hakanpää.
Liigan avauskierroksilla oman pään luutijat ovat väläytelleet taitokapasiteettiaan.
Sportia edustava Kankaanperä karkasi viikonloppuna läpiajoon, iskien lopulta myös kiekon pönttöön....
OULU. Mainiosti tällä kaudella Ilveksen riveissä esiintyneen Ville Meskanen kausi saattaa mennä tauolle tiistain liigakierroksen tapahtumien johdosta.
Ottelun toisessa erässä Oulussa Meskanen jäi Kärppien kolossipuolustajan...
Oulun Kärpät tiedotti keskiviikkona, että seura on solminut jatkosopimukset hyökkääjien Miska Humalojan, Jesse Koskenkorvan, Jari Sailion ja puolustaja Jani Hakanpään kanssa.
Humalojan ja Hakanpään...
Liigan välierissä maanantaina pelataan kaksi kappaletta kuudensia otteluita.
Jyväskylässä JYP on joutunut jo melkoisen ahtaalle, sillä HIFK karkasi toisessa erässä kahden maalin karkumatkalle.
Ensin osui Juuso...
Kärppien takalinjoilla huimasti otteitaan välieräsarjan aikana parantanut kolossipakki Jani Hakanpää näytti osaamistaan myös hyökkäyspäässä, kun hän päätti todellisen voimanousun osumaan.
Hakanpää sai kiekon toisessa erässä...
Täksi kaudeksi Pohjois-Amerikasta takaisin Suomeen palannut ja Kärppiin siirtynyt Jani Hakanpää ehti kerätä otteidensa osalta kritiikkiä varsinkin pudotuspelien alussa.
Nyt meno on muuttunut radikaalisti.
Hakanpää on...
Suomi oli palata mitalikantaan nuorten MM-jääkiekossa vuonna 2012. Suomi johti Ruotsia vastaan välierää vielä kaksi minuuttia ennen päätössummeria, mutta Ruotsi nousi tasoihin.
Ratkaisu haettiin voittolaukauskisasta,...
Iisalmessa harjoituskautensa avaavat KalPa ja Kärpät esittelevät heti monta uutta nimeä, kun joukkueet kohtaavat tänään iltapelissä.
Hallitsevalla mestarilla ja viimeisinä kahtena keväänä juhlimaan päässeellä Kärpillä...
Hallitsevan liigamestarin Kärppien luona on tällä viikolla parikin eri vierasta "käymässä kylässä", sillä jo aiemmin Kalevan uutisoimana esille tulleen puolustajan Jani Hakanpään lisäksi myös...
Kärpät saa ainakin ensi viikoksi kiinnostavan vierailijan harjoituksiinsa.
Kaleva uutisoi nimittäin ilman sopimusta tällä hetkellä olevan Jani Hakanpään harjoittelevan hallitsevan mestarin kanssa.
Lehden mukaan Hakanpää tähyilee...
Chicago Wolvesin puolustaja Jani Hakanpää iski kauden avausmaalinsa San Antonio Rampagen verkkoon.
Hakanpää pyssytti joukkueens kolmannen maalin. 3-2-osuma jäi lopulta ottelun voittomaaliksi.
Onnistuminen oli Hakanpään ensimmäinen maali kuluvalla...
St. Louis Bluesin GM Doug Armstrong perää Jani Hakanpäältä selvästi parempia otteita.
Mennyt sesonki oli 22-vuotiaan suomalaispakin ensimmäinen kokonainen kausi AHL:ssä. Hakanpää kiekkoili Bluesin farmiseura...
Kolme suomalaista pääsi maalintekijöiden kirjoihin AHL:ssä viime yönä.
Teemu Pulkkinen ampui päätösmaalin pari minuuttia ennen pelin loppua Grand Rapidsin 4-2-voitossa Milwaukeesta. Pulkkisen saldo 25 ottelussa...
St. Louis Blues on nostanut suomalaispakki Jani Hakanpään NHL-rinkiin mukaan. Seura kertoi asiasta verkkosivuillaan.
20-vuotias suomalaislupaus ehti pelata AHL:n puolella 14 ottelua. Niissä tilille syntyivät...
Noin kuukausi sitten Bluesin riveistä Pohjois-Amerikkaan siirtynyt Jani Hakanpää ratkaisi voiton Peoria Rivermenille ottelussa Grand Rapids Griffinsia vastaan.
Hakanpää teki 4-3-voittomaalin jatkoajalla. Kello ehti vierähtää jatkoajalla...
Viime lauantaina HIFK-ottelussa loukkaantunut Antti Ore on sivussa vuodenvaihteeseen asti, Blues tiedottaa.
Ore sai ottelussa jalkavamman ja joutui jättämään pelin kesken. Maalivahti on torjunut tällä...
Espoon Bluesin puolustaja Jani Hakanpää solmi toukokuussa tulokassopimuksen NHL-seura St. Louis Bluesin kanssa.
20-vuotias pakki kävi kesällä ottamassa tuntumaa Pohjois-Amerikan kaukaloihin.
- Kesän NHL-leiriltä tarttui mukaan paljon...
NHL-seura St. Louis Blues on tehnyt sopimuksen viime kaudella Espoon Bluesia sekä alle 20-vuotiaiden maajoukkuetta edustaneen Jani Hakanpään kanssa, kerrotaan St. Louis Bluesin kotisivulla.
Hakanpää...
Vahvaa kautta Espoo Bluesissa pelannut tulokaspuolustaja Jani Hakanpää on polvivamman takia sivussa loppukauden, kertoo seuran tiedote.
Hakanpää loukkaantui 23. helmikuuta ottelussa HPK:ta vastaan.
Hakanpää on tällä...
Espoo Bluesin huikea voittokulku jatkui joukkueen torstain kotiottelussa, jossa "isoveli" HIFK sai taipua Barona-areenalla maalein 2-1. HIFK loi enemmän maalipaikkoja ja Markus Granlund maalasi...