Naisleijonat pelasivat itsensä koti-MM-kisoissa lähtemättömästi suomalaisten kiekkofanien sydämiin.
Upeasti Yhdysvaltojen ja Kanadan ylivallan MM-finaaleissa murtanut joukkue sai dramaattisten vaiheiden jälkeen lopulta hopeaa ja useat suurelle...
Suomea sunnuntaina päättyneissä jääkiekon naisten MM-kisoissa edustanut Venla Hovi (kuvassa numero 9) lopettaa mittavan uransa. 31-vuotias hyökkääjä voitti urallaan tuoreen hopean lisäksi kolme MM-pronssia...
Kanadan naisten ammattilaisliiga CWHL tiedottaa lopettavansa toimintansa.
Liiga kertoo tiedotteessaan toiminnan lakkaavan 1.toukokuuta.
- Valitettavasti samaan aikaan kun itse peli kaukaloissa on ollut erinomaista, on liiketoimintamalli...
Naisten maajoukkueen luottohyökkääjä Venla Hovi, 31, on CWHL:n, eli Canadian Women's Hockey Leaguen kautta aikain ensimmäinen suomalaismestari. Hovi oli voittanut aiemmin seurajoukkuetasolla kolme Suomen...
Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue aloitti olympiaturnauksen sunnuntaina, kun vastaan asettui kisojen ylivoimaisin suosikki Yhdysvallat. Tiukkan haasteen edessä ollut Suomi taipui lopulta maalein 3-1.
Yhdysvallat antoivat Suomelle...