New York Islanders tiedotti maanantaina tehneensä kolmivuotisen tulokassopimuksen kesäkuun ykkösvarauksensa, puolustaja Noah Dobsonin kanssa.
18-vuotias Dobson takoi viime kaudella junioriliiga QMJHL:n Acadie–Bathurst Titansin riveissä 67...
Etelä-Suomen Sanomat uutisoi keskiviikkona, että Pelicansiin kesällä siirtynyt tshekkivahti lähtee syksyllä New York Islandersin harjoitusleirille.
18-vuotias Skarek matkaa NHL-leirille 16. syyskuuta ja palaa takaisin Liiga-kaukaloon...
New York Islandersiin kesän varaustilaisuudessa ensimmäisen kierroksen 11. vuorolla valittua hyökkääjälupausta Oliver Wahlstromia ei nähdä NHL:ssä ensi kaudella.
18-vuotias huippulupaus aikoo kiekkoilla ensi kaudella...
Kesän ensimmäinen NHL-jättikauppa on toistaiseksi vielä näkemättä. Monet odottavat Erik Karlssonin tai Artemi Panarin siirtokuvioiden päättymistä, mutta toistaiseksi supertähdet ovat pysyneet tiukasti nykyisissä joukkueissaan.
Kapteeninsa...
New York Islanders kiinnitti tiistaina kanadalaispuolustaja Ryan Pulockin kaksivuotisella sopimuksella.
23-vuotias Pulock pelasi päättyneellä tulokaskaudellaan 68 ottelua komein tehoin 10+22=32.
Pulock valittiin läpimurtokautensa päätteeksi Kanadan maajoukkueeseen...
New York Islanders varasi kesäkuun draftissa 18-vuotiaan kanadalaisen puolustajalupauksen Noah Dobsonin.
Ensimmäisellä kierroksella "vasta" numerolla 12 napatun Dobsonin oletettiin tulevan valituksi jo ensimmäisten kymmenen joukossa,...
Leo Komarovin ja Valtteri Filppulan edustama New York Islanders tiedotti maanantaina sorvanneensa neljän vuoden mittaisen jatkosopimuksen kovanyrkkisen hyökkääjän, Ross Johnstonin kanssa. Tuore pahvi takaa...
John Tavaresin päätös jättää New York Islanders on herättänyt paljon tunteita myös mediassa.
Supertähti päätti jättää itselleen tutun seuran ja hypätä Toronto Maple Leafsin matkaan...
The Athletic -sivusto uutisoi lauantaina, että sopimuksensa heinäkuun 1. päivä päättävän New York Islandersin hyökkääjän John Tavaresin tiedetään neuvottelevan tällä hetkellä kuuden eri seuran...
New York Islandersin venäläishyökkääjä Nikolai Kuljominin päättynyt kausi meni pahasti penkin alle. 31-vuotias konkari pelasi runkosarjassa vain 13 ottelua tehoin 1+2, kunnes paha olkapäävamma...
New York Islandersissa puhalsivat uudet tuulet kauden päätteeksi, kun joukkue kiinnitti legendaarisen NHL-pomon Lou Lamoriellon seuran jääkiekkopuolen johtajaksi.
Islandersilla on edessä elintärkeä kesä tulevaisuuden kannalta....
Venäläislehti Sport-Express uutisoi keskiviikkona, että Pietarin SKA:n tähtivahti Mikko Koskinen olisi siirtymässä ensi kaudeksi NHL-seura New York Islandersin riveihin.
Koskinen ampui kuitenkin nopeasti alas Islanders-siirtoon...
New York Islandersin supertulokas Matthew Barzal pelaa todella upeaa ensimmäistä kauttaan NHL:ssä.
20-vuotias kanadalaishyökkääjä on pelannut tällä kaudella 78 ottelua kovin tehoin 20+58=78. Hän on...
New York Islanders on tehnyt kolmivuotisen tulokassopimuksen hyökkääjä Otto Koivulan kanssa.
Ilvestä koko uransa edustanut 19-vuotias kiekkolupaus pelasi tällä kaudella Liigassa 53 ottelua tehoin 9+18=27.
193-senttinen...
New York Islanders on tehnyt kuuden vuoden mittaisen jatkosopimuksen hyökkääjä Josh Baileyn kanssa.
Huimaa kautta pelaava Bailey saa uuden sopimuksen ansiosta muhkeat 30 miljoonaa dollaria,...
New York Islandersin supertulokas Matthew Barzal pelaa todellista huippukautta.
Barzalin pistetili karttui jälleen viime yön NHL-kierroksella, kun 20-vuotias tehohyökkääjä mätti tehot 1+2 Islandersin kärsiessä...
Kuten sivustomme taannoin kirjoitti, nousi suomalaisvahti Christopher Gibson jälleen pitkän tauon jälkeen NHL:ään. Los Angeles Kingsin kesän 2011 toisen kierroksen varaus on pelannut taalajäillä...
New York Islanders sai huonoja uutisia maanantaina, kun joukkueen loukkaantunut maalivahti Thomas Greiss jouduttiin asettamaan sairaslistalle.
Islanders pelaa maanantaina kello 20:00 Suomen aikaan Minnesota Wildia...
Tuskin moni olisi odottanut ennen lauantain vastaisen yön NHL-kierrosta, että New York Islandersin ja Detroit Red Wingsin välisestä kohtaamisesta tulisi yksi kauden hulluimmista.
Kun Red...
Venäläistähti Ilja Kovaltshukilla on jälleen kauden päätteeksi suuri päätös edessään: palaako hän takaisin NHL:ään?
Vuodesta 2014 asti KHL:ssä pelannut Kovaltshuk mietti jo viime kesänä tosissaan...
New York Islanders kärsii parhaillaan pahoista hyökkäyspään loukkaantumista ja joukkue on pakotettu nostamaan AHL:stä lisävahvistuksia NHL:n puolelle.
Farmista tammikuun aikana NHL-kutsun on saanut hyökkääjät Tanner...
NHL:n tulokaspörssin ykkönen Mathew Barzal jatkoi hurjaa tahtiaan tiistain vastaisena yönä Montreal Canadiensia vastaan.
Edellisessä ottelussa jäätävät tehot 2+3 tehnyt New York Islandersin hyökkääjä...
New York Islandersin Mathew Barzal osoitti jälleen, miksi hän on NHL:n puhutuin tulokas Vancouver Canucksin hyökkääjän Brock Boeserin ohella tällä kaudella.
20-vuotias hyökkääjä oli...
New York Islandersin superlupaavan hyökkääjän Josh Ho-Sangin kausi ei ole mennyt mitenkään odotetulla tavalla.
Viime kaudella sensaatiomaisesti paikan Islandersin kärkikentistä raivannut Ho-Sang on joutunut harmittavan...
New York Islandersin puolustaja Sebastian Aho pyssytti avausmaalinsa NHL:ssä sunnuntai-illan ottelussa New Jersey Devilsiä vastaan.
Carolina Hurricanesin suomalaistähden Sebastian Ahon nimikaima latasi hirmuisella kudilla joukkueensa...
New York Islanders on tehnyt peräti viiden vuoden jatkosopimuksen puolustaja Scott Mayfieldin kanssa.
Mayfield tienaa uuden sopimuksensa ansiosta yhteensä 7,25 miljoonaa dollaria, mikä tarkoittaa 1,45...
Suomalaisen jääkiekko- ja NHL-fanin jouluaatto on jo tänään.
Yle näyttää suorana New York Islandersin ja Winnipeg Jetsin välisen NHL-ottelun. Isojen panosten kamppailussa nähdään lajin supertähtiä,...
Yksi tämän NHL-kauden suurimpia yllättäjäjoukkueita on ollut New York Islanders.
Vastoin kaikkia odotuksia Islanders on tällä hetkellä raivaamassa tietään pudotuspeleihin, vaikka he pelaavat kivenkovassa metropolitan...
Columbus Blue Jacketsin suomalaispuolustajan Markus Nutivaaran vahvat otteet NHL:ssä saivat jatkoa viime yönä. Nutivaara iski kauden toisen osumansa ottelussa New Yorki Islandersia vastaan, kun...
Jääkiekkofaneille joulu koittaa tänä vuonna jo 23. joulukuuta! Yle nimittäin lähettää aatonaattona NHL-ottelun Yle Areenassa.
Eikä kyseessä ole mikä tahansa ottelu, vaan suomalaisittain erittäin kiinostava...