Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF on asettanut Itävallan nuorten MM-kisajoukkueen puolustaja Philipp Wimmerin kahden ottelun pelikieltoon karmeasta avojäätaklauksesta.
Wimmer taklasi Yhdysvaltain hyökkääjä Patrick Moynihania rumasti suoraan päähän...
Jääkiekon MM-kisojen putoamistaistelussa koettiin vuosi sitten kaksi jättimäistä paukkua alkusarjojen toiseksi viimeisinä pelipäivinä.
Ensi vuoden Minskin ja Riikan MM-kisoissa on mukana periaatteessa neljä kauniisti...
Rauman Lukossa kuluneella kaudella esiintynyt Manuel Ganahl vaihtaa sarjaa ja seuraa ensi kaudeksi.
28-vuotias Itävallan maajoukkuepelaaja on päättänyt palata takaisin kotimaahansa, sillä hän on solminut yksivuotisen sopimuksen Klagenfurter...
Italia aiheutti MM-kisojen maanantain toisen jättiyllätyksen säilyttämällä A-sarjan paikkansa 4-3-voitolla Itävaltaa vastaan.
Kisojen seitsemässä ottelussa vain viisi maalia tehnyt ja järkyttävät 48 osumaa päästänyt saapasmaan...
MM-kisat
Itävalta - Italia
Maanantai 20.05 klo 21:15
B-lohkossa putoaja ratkaistaan Itävallan ja Italian välisessä kohtalonottelussa. Tämäkin ottelu on nähtävissä Unibet TV:n suorana striiminä. Molempien kisat ovat...
MM-kisat
Itävalta - Norja
Perjantai 17.05 klo 17:15
MM-jääkiekon B-lohkon peräpään kamppailussa pelataan etupäässä ensi vuoden sarjapaikasta MM-kisojen ylimmällä askelmalla. Norja ja Itävalta ovat molemmat vielä pisteittä...
Slovakiassa käytävissä MM-kisoissa on langetettu ensimmäinen pelikielto.
Itävallan puolustaja Patrick Peter joutuu huilaamaan sunnuntaisen Venäjä-ottelun lauantain Latvia-kamppailun tapahtumien vuoksi.
Peter syyllistyi mittelön ensimmäisessä erässä päähän kohdistuneeseen...
Itävallan NHL-vahvistus Michael Raffl oli hurjassa liekissä maanantaina Tshekkiä vastaan, kun Itävalta hävisi ennakkosuosikille niukasti 4-3.
Päätöserässä Itävallalle kaksi osumaa viimeistelleen Rafflin toinen maali...
Sveitsi joutui jääkiekon MM-kisojen avausottelussaan yllättävän koville "pikkuveljensä", sarjanousija Itävallan kanssa. Ratkaisu venyi jatkoajalle.
Sveitsin pelasti häpeältä Enzo Corvi, joka viimeisteli jatkoajalla joukkueelleen 3-2 -voittomaalin....
OSTRAVA. Prahan lohkon ja kisojen toinen putoajan nimi ja maa on nyt selvillä.
Ranskan ja Latvian välinen kamppailu ja sen kääntyminen Ranskalle jatkoajalla lukemin 3-2.
Kun...
Leijonien ja Venäjän välinen kamppailu ja mahdollisesti ottelun häviäjälle tarjolla oleva helpompi tie jatkopeleissä on aiheuttanut spekulaatiota. (uutinen)
Mutta myös toisessa lohkossa on mahdollisuudet kyseenalaiseen...
Kanadan MM-mieheistö jatkoi voittokulkuaan Itävaltaa vastaan. Itävallasta ei ollut kuin suupalaksi Kanadalle, joka marssi alppimaata vastaan vakuuttavaan 10-1 voittoon.
Ottelun tehopelaaja oli Jason Spezza, joka...
Itävalta järjesti Prahan päässä maukkaan yllätyksen, kun joukkue kukisti Sveitsin rangaistuslaukauksilla lopulta lukemin 4-3.
Ryhmän suureksi sankariksi nousi ainoana yrityksessään onnistunut Konstantin Komarek.
Voitto oli paikasta...
USA:n ainoa valmistava ottelu ennen MM-kisoja sujui voitokkaasti.
Yhdysvallat kohtasi tiistai-iltana Itävallan. Wienissä pelattu harjoitusmatsi päättyi jenkkien 4-1-voittoon.
Jokereista tuttu Steve Moses viimeisteli tähtipaidoille yhden maalin....
Philadelphia Flyersin laitahyökkääjä Michael Raffl liittyy Itävallan MM-joukkueen vahvuuteen.
Flyersin kausi päättyy runkosarjaan ja päätösottelu pelataan lauantaina. Tämän jälkeen Raffl siirtyy maajoukkueen matkaan mahdollisimman nopeasti,...
WIEN. Kova vauhti ja melkoista rymistelyä päästä päähän. Itävallassa pääasiassa pelattava EBEL-sarja on nostanut viime vuosina hiljalleen profiilia eurooppalaisella kiekkokartalla.
Mukana on nyt joukkueita jo...
Ensi vuoden MM-kisoihin nousee kaksi tuttua maata, kun Slovenia sekä Itävalta voittivat tiensä takaisin arvokisojen korkeimmalle tasolle.
Molemmat joukkueet pelasivat samoissa kisoissa vielä vuosi sitten....
Itävaltalaispelaajien juopottelu Sotshin kisoissa tulee poikimaan jatkotoimenpiteitä.
Osa joukkueen pelaajista oli viettänyt kosteaa iltaa sunnuntaina pelatun alkusarjan päätösottelun jälkeen (lue uutinen).
Öisillä tapahtumilla tulee olemaan jälkiseuraamuksia,...
Itävallan kiekkojoukkueen pelaajilta lähti mopo käsistä kesken Sotshin olympiaturnauksen.
Itävalta kukisti alkulohkon päätösottelussa Norjan 3-1. Sunnuntaina pelatun ottelun jälkeen joukkueen pelaajat olivat vaihtaneet vapaalle. Sportnet.at uutisoi,...
Slovenia on edennyt kahdeksan parhaan joukkoon Sotshin olympialaisissa.
Jääkiekon lilliputti kaatoi karsintaottelussa Itävallan lukemin 4-0 ja raivasi tiensä puolivälieriin.
Slovenian suurimpia sankareita oli nollapelin torjunut maalivahti...
Itävallan Michael Grabner on mättänyt Sotshissa viisi osumaa ja johtaa kisojen maalipörssiä alkusarjan päätyttyä.
Grabner teki avauspelissä Leijonia vastaan hattutempun. Maalitehtailu sai jatkoa Norja-pelissä, kun hyökkääjä...
B-lohkon toisessa ottelussa Leijonien sunnuntain vastus Kanada oli ylivoimainen Itävaltaa vastaan.
Loppulukemat olivat 6-0.
Kanadan tehomiehenä toimi Jeff Carter, joka pamautti tehot 3+0.
Muista Kanadan maaleista vastasivat...
Myös Kanada aikoo tehdä kokoonpanoon muutoksia illan otteluunsa Itävaltaa vastaan.
Katsomossa Norja-ottelussa ollut viime kaudella NHL:n parhaaksi pakiksi valittu P.K. Subban nousee mukaan kehiin, kuten...
Leijonien avausottelu Sotshin olympialaisissa Itävaltaa vastaan oli lopulta yhtä maalijuhlaa.
Loppulukemat kamppailussa olivat Leijonien hyväksi 8-4.
Maalinteossa onnistuivat Sami Lepistö, Olli Määttä, Jussi Jokinen, Petri Kontiola...
Ensimmäisen erän jälkeen 4-2 Itävaltaa johtanut Leijonien nippu pisti maaliverkkoja kireäksi myös toisessa erässä.
Yksi merkittävä takaiskukin tuli, sillä kuten uutisoimme, Teemu Selänne joutui jäämään...
Leijonat pystyi muuttamaan tasatilanteen hienoksi karkumatkaksi Itävalta-pelin ensimmäisen erän loppupuolella.
Ensin Olli Määttä mapautti johtomaalin siniviivalta ja perään varamiehenä kisoihin saapunut Jarkko Immonen tykitti taululle...
Suomen urakka Sotshin olympialaisissa käynnistyy torstaina, kun avausottelussa vastaan luistelee Itävalta.
Mielenkiintoisen ottelun ennakon ja lähtökohdat voit katsastaa täältä.
Peli alkaa Suomen aikaa kello 10. Alla...
Leijonien avauspelin vastustajan, Itävallan kapteeni Thomas Vanek on maan ainoa supertähti NHL:ssä.
Tällä hetkellä hänen ympärillään kuhisee, sillä Vanek on kauppahuhujen kohteena. Syynä siihen on...
Nyt se alkaa Leijonienkin osalta, nimittäin Sotshin olympialaisten kiekkoturnaus.
Edessä on monta mielenkiintoista koitosta, joista ensimmäinen on Itävaltaa vastaan.
B-lohkossa Leijonien vastuksina ovat Itävallan lisäksi Norja...
Leijonat pelaa torstain avausottelussa Itävaltaa vastaan.
Itävallan NHL-tähtihyökkääjä Thomas Vanek tunnustaa olympiakisojen realiteetit, jossa pikkumaalla on hyvin ohkaiset menestymisen mahdollisuudet.
Vanek sanoo R-Sportille, ettei Itävallalla ole...