Liigakausi lähestyy kovaa vauhtia ja joukkueet pelaavat tällä hetkellä niin harjoituspelejä kuin CHL-otteluja.
Liigassa nähdään ensi kaudella paljon kovia paluumuuttajia ja muitakin mielenkiintoisia vahvistuksia.
Aiemmin listasimme...
HIFK on tehnyt kesän siirtomarkkinoilla harkittuja liikkeitä ja keskittynyt määrän sijasta laatuun. Joukkue hankki takalinjoilleen viime kaudet AHL:ssä ja KHL:ssä pelanneen Joonas Järvisen, josta...
Yksi tällä viikolla alkavan Champions Hockey Leaguen kovimmista alkulohkoista on Helsingin IFK:n, SC Bernin ja Linköpingin muodostama lohko A. HIFK aloittaa oman urakkansa CHL:ssä perjantaina...
Ensi kaudella Liigassa nähdään mielenkiintoisia paluumuuttajia, mutta myös kesän aikana on nähty myös kovia sarjan sisäisiä siirtoja.
Suomen ykkössarjan vetovoima ei ole ainakaan hiipumaan päin....
Jokerit on hankkinut Joonas Järvisen KHL-oikeudet HK Sotshilta.
Seura ilmoitti asiasta verkkosivuillaan.
Asiasta jännän tekee se, että pakki solmi tuoreeltaan sopimuksen HIFK:n kanssa.
Se sai aikaiseksi...
Liiga-seurat ovat olleet aktiivisina sopimusmarkkinoilla MM-kisojenkin aikana ja monet kontrahdit ovat voineet hautautua kisahumuun.
Teemmekin katsauksen MM-kisojen aikana tiedotetuista sopimuksista.
Yllä kuvagalleriassa merkittävimmät liigaseurojen tekemät sopimukset...
Jämerä puolustaja Joonas Järvinen palaa Liigaan kolmen ulkomaanvuoden jälkeen. Järvinen teki vuoden sopimuksen Helsingin IFK:n kanssa. Alla on kaksi kautta AHL:ssä (Milwaukee) ja yksi...
IFK ja Joonas Järvinen ovat tehneet kauden 2015-2016 kattavan sopimuksen.
Suomalaispuolustaja siirtyy Helsinkiin KHL-liigan HK Sotshista, jossa hän pelasi viime kauden. Sitä ennen Järvinen pelasi...
Jatkoaika.comin mukaan HIFK on värvännyt Joonas Järvisen pakistoonsa.
Jykevä puolustaja pelasi viime kaudella KHL:ssä HK Sotshissa.
Sitä ennen Järvinen pelasi AHL:ssä pari kautta ja Pelicansissa yhden...
Jokerien KHL-avausvastustaja Dinamo Minsk voitti HK Sotshin Ruslan Salein muistoturnauksen ensimmäisenä päivänä perjantaina Minskissä.
Artur Gavrus vei Dinamon 1-0-johtoon jo ensimmäisessä erässä, mutta KHL-tulokas Sotshi...
HK Sotshin suomalaispuolustaja Joonas Järvinen valmistautuu ensimmäiseen kauteensa Venäjällä.
Pari viime kautta AHL:ää tahkoneella jykevällä pakilla ei ole varsinaisesti idoleita.
- En voi sanoa, että minulla...
Joonas Järvinen pääsi seuransa verkkosivuilla vastaamaan lyhyeen kysymyspatteristoon.
Suomalaispuolustaja pelaa ensi kaudella KHL-tulokas HK Sotshissa.
Blondi vai brunette?
- Ei ole tärkeää, vaan pääasia on, että nainen...
Nashville Predatorsin organisaatiossa viime kaudet pelannut Joonas Järvinen siirtyy R-Sportin mukaan Sotshin KHL-joukkueeseen. Asiasta lehdelle kertoi Sotshin joukkueen urheilujohtaja Nikolai Vakurov.
Järvinen on pelannut kaksi...
Milwaukee Admirals lähti suoraan kolmessa ottelussa Toronto Marliesia vastaan laulukuoroon AHL:n pudotuspeleissä.
Se tarkoittaa samalla sitä, että Miikka Salomäen, Joonas Järvisen, Mikko Vainosen ja Joonas...
Maalivahti Pekka Rinne nautti paluustaan tolppien väliin.
Vain yhdeksän NHL-ottelua tällä kaudella pelannut Rinne oli edellisen kerran tositoimissa lokakuun loppupuolella. Tämän jälkeen bakteeritulehdus on pitänyt...
Teemu Pulkkinen oli kiekkoliiga AHL:n illan kierroksen suomalaisnimi.
Grand Rapids Griffinsia edustava Pulkkinen latoi tehot 2+1, kun Griffins kukisti vieraissa Milwaukee Admiralsin 5-1. Pulkkinen palkittiin kakkostähtenä.
Pulkkinen...
Milwaukee Admiralsin puolustaja Joonas Järvinen pääsi pitkästä aikaa maalin makuun AHL:ssä.
Järvinen vei toisen erän lopulla Admiralsin 3-1-johtoon Rockford IceHogsia vastaan. Se ei kantanut voittoon asti,...
Hyökkääjä Miikka Salomäki onnistui maalinteossa kahdesti, kun hänen joukkueensa Milwaukee Admirals kukisti AHL-kierroksella Toronto Marliesin 3-2.
Suomalainen vastasi Admiralsin kahdesta ensimmäisestä osumasta. Molemmat maalit syntyivät...
Maalivahti Hannu Toivonen saa näyttöpaikan AHL-liigan Milwaukee Admiralsista.
Toivonen oli syksyllä pitkään sopimukseton. Marraskuun lopulla vahti teki kontrahdin ECHL-liigan Toledo Walleyen kanssa.
Nyt ECHL-liigan verkkosivut kertovat, että Toivonen...
AHL-seura Milwaukee Admiralsin Miikka Salomäki iski näyttävän osuman Grand Rapids Griffinsin verkkoon.
Salomäen ja puolustaja Joonas Järvisen Admirals kukisti Teemu Pulkkisen Griffinsin lukemin 4-1.
Ottelun toisessa erässä...
Jääkiekkoliigan AHL:n torstaina ainoassa ottelussa Lake Erie Monsters pesi Milwaukee Admiralsin maalein 7-1.
Vierasjoukkue Milwaukee jäi isäntien kyydissä jo avauserässä. Milwaukeen suomalaishyökkääjä Juuso Puustinen iski...
Hyökkääjä Jani Lajunen sekä puolustaja Joonas Järvinen ovat osa Nashville Predatorsin palapeliä.
Lajunen siirtyi Pohjois-Amerikkaan viime kaudeksi. Hyökkääjä uurasti menneen kauden kokonaisuudessaan Nashvillen farmijoukkueessa Milwaukee Admiralsissa. AHL:ssä pelejä...
Pelicansin puolustaja Joonas Järvinen on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Nashville Predatorsin kanssa, vahvistaa Nashvillen verkkosivut.
Kyseessä on kaksisuuntainen kontrahti.
Aiemmin kanadalainen RDS-urheilukanavan toimittaja Renaud Lavoie paljasti, että...
Joonas Järvinen on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Nashville Predatorsin kanssa, kertoo kanadalaisen RDS-urheilukanavan toimittaja Renaud Lavoie Twitter-tilillään.
Lavoien mukaan sopimus on kaksisuuntainen, jonka vuosittainen arvo on...
Leijona-joukkueen kotiturnauksesta tuli lopulta mahalasku. Tunnelmia nosti alkusarjan tappion jälkeen jo epätodennäköiseltä näyttänyt USA:n kaataminen puolivälierässä.
Mutta vähintään yhtä kova pudotus tuli, kun kahdessa viimeisessä...
Vasta on juhlittu Leijonien huikeata loppukirivoittoa MM-kisojen puolivälierässä, kun kohta jo seuraava, entistä suurempi, haaste odottaa ovella. Huomisessa Leijonien välieräpelissä vastaan tulee huippunimiä vilisevä...
Pelicansin sekä leijonien puolustaja Joonas Järvinen siirtyy Pekka Rinteen seurakaveriksi Nashvilleen, kertoo Iltasanomat.
- IS:n tietojen mukaan osapuolet hioivat valmiiksi allekirjoitusta vailla olevan kaksisuuntaisen ja...
Leijonien mukaan matkustaa vain yksi pelaaja SM-liigan finalistijoukkueista. Hän on Pelicans-puolustaja Joonas Järvinen, kertoo Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.
Pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu, kaudella Leijonissa EHT-turnauksissa pelannut,...