Tagi: Kähkönen Kaapo

Leijonien MM-kultavahdit ilmiliekeissä – ”Ai että oliko meillä mestaruuskrapula?”

Veini Vehviläinen ja Kaapo Kähkönen jakoivat torjuntavastuun, kun Nuoret Leijonat tammikuussa 2016 ylsi maailmanmestariksi ikimuistoisissa Helsingin MM-kisoissa. Viime Liiga-kausi meni kummaltakin nuorelta maalivahdilta ailahdellen, mutta...

Lukon tähtisentteri vaatii ketjultaan enemmän – ”Emme saa paeta vastuutamme”

Rauman Lukko sai viime perjantaina kammottavan putkensa poikki Liigassa. Lukko oli saanut edellisistä kahdeksasta ottelusta kaksi pistettä, ja neljästä viime pelistä oli tullut pelkkiä...

Lukko-luotsi ei peitellyt närkästystään ”kaikennäköisiä neuvojia” kohtaan – ”Ei kannata liputtaa meitä ulos”

RAUMA. Rauman Lukko sai tänään katkaistua kammottavan putkensa Liigassa. Lukko oli saanut edellisistä kahdeksasta ottelusta kasaan kaksi pistettä jatkoaikavoitolla Vaasan Sportista. Maaleja Lukko oli...

TOP 5: Liigan alkukauden parhaat pelaajat – Leijona-ikoni istuu vankasti kuninkaan tuolilla

Liigassa on ehditty pelata yksi neljäsosa runkosarjasta, eli alkukausi on saatu pakettiin. Kärjessä keikkuu tällä hetkellä Kärpät ennen TPS:ää ja JYPiä. Mutta ketkä ovat olleet alkukauden...

Erikoinen tapaus viritteillä NHL:ssä! – Nuorten kultaleijonien avainhahmo ainutlaatuisen kuvion keskelle?

Vuoden 2016 alussa Nuoret Leijonat kultaan torjunut Kaapo Kähkönen on päätymässä ainutlaatuisen viritelmän keskelle. The Athleticin toimittaja Corey Pronman jakoi varsin jänniä tietoja. - NHL:ssä lähemmäs...

TOP5: Liigan viikonlopun isoimmat onnistujat – ”Joukkueen hahmo molemmissa otteluissa”

Liiga saatiin viikonloppuna vauhdilla käyntiin kahden kierroksen voimin. Ensimmäiset pelit tarjosivat yllätystuloksia, vahvoja yksilösuorituksia sekä paljon maaleja. SuomiKiekko päätti listata avauskierrosten suurimmat onnistujat. 1....

Maalin pyssyttäneeltä suomalaisvahdilta jäätävää irvailua Patrik Laineelle – ”Jätkien kans just juteltiin…”

Lukon suomalaisvahti Kaapo Kähkönen ampui heinäkuun lopussa pelatussa Pitsiturnauksessa sensaatiomaisesti maalin Ässiä vastaan omalta kenttäpuoliskolta. 21-vuotias Nuorten maailmanmestari otti osumastaan kaiken irti ja julkaisi lauantaina...

Nuorten Leijonien kultavahdilta melkoinen temppu Pitsiturnauksessa – verkot tötterölle!

Nuorten MM-kisoissa Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen kultaan torjunut Kaapo Kähkönen on tullut tutuksi myös hyvin taitavana mailapelaajana. Kähkönen on iskenyt maalivahdin paikalta kiekkoa verkkoon muun...

Nuorten Leijonien kultavahdilla melkoinen iltapuhde Liigassa – rikkoi yli 20 vuotta vanhan ennätyksen!

Lukon maalilla Kaapo Kähkösellä riitti kiirettä tiistaina. Kähkönen torjui Vaasassa raumalaisille komean vierasvoiton lukemin 0-4. 20-vuotias maalivahti venytti kiekon eteen peräti 54 kertaa! Tällä hän teki...

Lukon alkukausi saamassa rajun kulminaatiopisteen – ”Kaikkien aikojen häpeällisin suoritus”

Lukko on ollut alkukauden pahin floppi Liigassa ja sen syksylle on tulossa melkoisen häpeällinen kulminaatiopiste. Lauantain kotiottelussa Jukureita vastaan sen tahti on ollut todella kylmää. Jukurit...

Nuorten Leijonien kultavahti NHL-leirille – seuralla isot odotukset

Nuoret Leijonat tammikuussa MM-kultaan torjunut Kaapo Kähkönen on mukana Minnesota Wildin nuorten lupausten kehitysleirillä. Kähkönen on Wildin neljännen kierroksen varaus kahden vuoden takaa. Hän on...

Lukko kaappasi Nuorten Leijonien kultavahdin

Maalivahti Kaapo Kähkönen siirtyy Rauman Lukkoon. Vuodenvaihteessa Nuoret Leijonat MM-kultaan torjunut Kähkönen on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Kuluneella kaudella Kähkönen pelasi Bluesissa sekä lainalla Mestiksessä...

Nuorten Leijonien kultavahdille unelmastartti Turussa: ”Olisihan sitä voinut maalin tehdä”

Nuoret kiekkoleijonat kultaan torjunut Kaapo Kähkönen debytoi upealla tavalla uudessa vanhassa seurassaan TUTOssa. Tuloksena parhaan pelaajan palkinto ja nollapeli. Kähkönen torjui kuluvalla kaudella kiekkoja SM-liigassa...

Nuorten Leijonien kultavahti tykitettiin vaihtoon Espoossa – rajut lukemat taululla

Nuorten Leijonien maalilla MM-kultaa tammikuun alussa torjuneen Kaapo Kähkösen ilta Espoossa jäi odotettua lyhyemmäksi ottelussa Lukkoa vastaan. Vierasjoukkue Lukko pamautti peräti neljä kertaa kiekon ohi...

Näin Nuorten Leijonien tähdet ovat esiintyneet MM-kullan voiton jälkeen!

Nuorten Leijonien osalta MM-kotikisat päättyivät hyvin maukkaalla tavalla. Kasperi Kapanen upotti finaalissa Venäjää vastaan jatkoajalla kiekon pönttöön ja juhlat olivat valmiita alkamaan. Mutta miten Nuorten Leijonien...

MM-kultavahti kertoo jatkoerästä: ”Harmittaisi, jos olisi tullut virhe jännittäessä”

Suomen MM-kultajoukkueen ykkösmaalivahdiksi turnauksen aikana noussut Kaapo Kähkönen oli vielä iltapäivällä pyörällä päästään maailmanmestaruudesta. Hän ei osannut pukea tuntemuksiaan sanoiksi, oli vain iloinen. - Hyvältä...

Kanadasta ylistävä arvio Nuorten Leijonien sankarille – ”Kysymysmerkistä tuli vahvuus”

TSN:n kiekkotoimittaja Bob McKenzie näki Nuorten Leijonien finaalipaikan takana muutaman ratkaisevan seikan. Suomi pesi kuumassa välierässä Ruotsin 2-1 edeten tiistaina pelattavaan MM-finaaliin. McKenzien huomio kiinnittyi siihen,...

Leijona-vahti tyrmäsi Ruotsin rauhallisuudellaan – ”Vakuuttava esitys”

HELSINKI. Nuoret Leijonat venyi maanantaina upeaan voittoon, kun joukkue kaatoi MM-kisojen välierässä Ruotsin 2-1. Maalivahtiosastolla ykkösvahdiksi ylennyksen saanut Kaapo Kähkönen kiitti torjuntavuorosta vakuuttavalla tavalla. Blues-vahti oli...

Nuorten Leijonien tolppien välissä vakuuttanut: ”Kertoo meidän joukkueesta”

HELSINKI. Nuoret Leijonat onnistuivat ottamaan harppauksen kohti isoa tavoitetta, kun se voitti välieräottelussa Ruotsin maanantaina lukemin 2-1. Suomi pelasi turnauksen tasapainoisimman pelin, missä olennainen juttu...

Leijona-vahti vitsaili superkaksikon vireestä – ”Ei ole tuottanut mulle vaikeuksia”

HELSINKI. Nuorten Leijonien maalille kesken Kanada-pelin vaihdettu Kaapo Kähkönen onnistui vaikeassa paikassa mainiosti. Ottelun jälkeen median etene käveli koko tilanteen rauhallisesti ottanut vahti. - Se on...

Toinen pettyi, toinen loisti – tässä Leijonien maalivahtiosaston arvosanat!

HELSINKI. Nuorten Leijonien lauantai-ilta tarjosi melkoista draamaa, kun joukkue kaatoi Kanadan lopulta maalein 6-5. Moninainen ilta sisälsi melkoisia ylä- ja alamäkiä. Varsinkin Suomen maalilla nähtiin...

”Kaapo, Kaapo!” – Nuoret Leijonat huipputorjuntojen jälkeen tasoihin

HELSINKI. Nuoret Leijonat päätyivät vaihtamaan maalivahtia Kanadan 3-2-maalin jälkeen. Lawson Crouse pamautti vierasjoukkueen jälleen johtoon, minkä jälkeen Veini Vehviläinen vaihtui Kaapo Kähköseen. Kanada kuitenkin jatkoi kovaa...

Kanada karkasi jälleen – Suomi vaihtaa maalivahtia!

HELSINKI. Kanada nousi jälleen kuskin paikalle, kun Lawson Crouse iski vieraat 3-2-johtoon. Se riitti Suomen valmennukselle. Joukkue vaihtoi Veini Vehviläisen pois maalilta. Tilalle hyppäsi Kaapo...

Nuorten Leijonien veskarit läpikäynnissä – ”Ei olla yhden varassa”

HELSINKI. Nuorten Leijonien urakka MM-kotikisoissa jatkuu torstaina, kun vastassa on Tshekki. Se on samalla alkulohkon viimeinen ottelu Suomelle ennen puolivälierien alkua. Kyseiseen kamppailuun Nuorten Leijonien maalille...

Iso pelastus kohokohtana – näin debytantti selviytyi Nuorten Leijonien maalilla

HELSINKI.Nuoret Leijonat otti keskiviikkona murskavoiton, kun se kaatoi Slovakian peräti lukemin 8-3. Suomen maalilla Kaapo Kähkönen pelasi uransa ensimmäisen alle 20-vuotiaiden MM-kisaottelun. Selän taakse meni kolme,...

Jukka Jalonen paljasti Suomen pelaavan maalivahdin – torjuja itse ei tiennyt vielä asiaa

HELSINKI. Nuorten Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen paljasti Kaapo Kähkösen torjuvan tulevassa Slovakia-pelissä. Blues-lupaus torjuu näin ollen turnauksen avauspelinsä keskiviikkona. Tiistain treenien jälkeen haastattelualueella nähtiin hupaisa tilanne....

Nuoret Leijonat kampesi tähtien johdolla ohi – maalivahti vaihtui mysteerisesti

LAHTI. Nuorilla Leijonilla tiistaina menossa on viimeinen valmistava harjoitusottelu ennen tapaninpäivänä alkavia kotikisoja. Avauserässä mukana oli melkoista paitasähellystä, kun molemmat joukkueet olivat varautuneet sinisillä paidoilla...

Kaksi huippulupausta taistelee peliajasta – tässä Nuorten Leijonien maalivahtiosasto kotikisoihin

Nuorten Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on nimennyt ensimmäisen MM-leiriryhmän. Mukana on tuttuja nimiä sekä yllättäjiä. SuomiKiekko-sivusto esittelee pelipaikoittain jokaisen leirille päässeen pelaajan. Esittely alkaa maalivahdeista. Suomella...

Kohti kotikisoja: Leijonien maalilla nähdään uudet nuorisotähdet

Jääkiekon nuorten MM-kilpailut käydään Helsingissä 26.12.2015 - 5.1.2016. SuomiKiekko-sivusto seuraa ja ennakoi tulevia arvokisoja isolla volyymilla. Kisojen lähestyessä on tarkoitus esitellä jokaiselle pelipaikalle potentiaaliset...

Maaleillaan ihastuttanut sensaatiovahti debytoi Liigassa

Somesensaatioksi maaleillaan noussut Kaapo Kähkönen debytoi lauantaina Liigassa, kun Blues kohtaa kotonaan Tapparan. Nuori espoolaisvahti pelaa ottelussa uransa ensimmäisen pelin Liigassa. 19-vuotias EJK:n kasvatti torjui viime...