Päätöserässä Leijonat ei saanut kiinni hukatusta pelijuonesta ja Kanada juotti karvasta kalkkia 5-3-voitolla.
Kolmas erä alkoi tasaisissa merkeissä. Suomen liike ollut kuitenkaan aivan samalla tasolla...
Leijonien toinen erä Kanadaa vastaan ei sujunut aivan toivotulla tavalla, sillä vaahterapaidat tulivat tasoihin lukemiin 3-3.
Toiselle kaksikymppiselle Kanada tuli selvästi kovemmalla karvauspelillä. Leijonien hyökkäysten...
Leijonien avauserä Kanadaa vastaan oli väkevää sinivalkoista näytöstä.
Peli käynnistyi kovalla tempolla ja pelikatkot olivat harvassa. Hyökkäykset aaltoilivat päästä toiseen. Leijonien ensimmäiset paikat siunaantuivat Jussi...
Kanada ja Suomi kohtaavat pian alkavassa huippuottelussa. Mielenkiintoa riittää maalinsuulla, sillä kassarit ovat kohdanneet toisensa jo aiemmin kovassa paikassa.
Kanadan maalivahti Cam Ward johtaa Kari Lehtosta MM-tasolla voitoin 1-0,...
Suomi ja Kanada ottavat tänään yhteen MM-kisoissa. Jääkiekon emämaa Kanada on ollut niskan päällä keskinäisissä kohtaamisissa viime vuosina.
2000-luvulla joukkueet ovat kohdanneet MM-tasolla yhdeksän kertaa....
Leijonien taistelu MM-kisoissa jatkuu jo tänään kivikovalla Kanada-ottelulla. SuomiKiekko nostaa tapetille kolme ratkaisun paikkaa.
1. Ensimmäinen tosipeli
Yhtään Leijonien aiempia vastustajia väheksymättä, niin Kanada on vasta...
SM-liigassa neljä Suomen mestaruutta Kärppien ja HIFK:n valmentajana sekä viisi mestaruutta pelaajana Kärpissä ja TPS:ssä voittanut Kari Jalonen uskoo, että tänään suurin näyttöjen antamisen...
Haastattelimme Suomi-Kanada-ottelun alla entistä Jokerien ja Leijonien päävalmentajaa, kanadalaista Doug Sheddeniä, joka toimii kisoissa Canal+-lähetysten asiantuntijana.
Doug. Odotatko enemmän Kanadalta, mitä on tässä kisassa aiemmin...
Leijonien MM-historiaan mahtuu kaikkiaan viisi vähintään 15 maalin selkäsaunaa. Onneksemme kaikki ovat jo vuosikymmenien takaa, sillä tuoreinkin on vuodelta 1970, jolloin Neuvostoliitto koulutti Suomea...
Kanadan MM-joukkue saa lisävahvistusta pakkikalustoon.
Canadian Pressin mukaan St. Louis Bluesin Kris Russell liittyy joukkueeseen. 25-vuotias pelaaja urakoi tällä seseongilla 55 NHL-runkosarjaottelua teholukemilla 6+6=12.
Pudotuspeleissä lukemat...
MM-kisojen vahva mestarikandidaatti Kanada joutui tiukille Sveitsiä vastaan. Lopulta vaahterapaidat voittivat niukasti 3-2.
Peli eteni tasaisena loppuun asti. Lopulta parjatun Ryan Getzlafin osuma kolmannen erän puolivälin...
Nashville Predatorsin putoaminen viime yönä NHL:n pudotuspeleista vapautti kovia kanadalaispelaajia MM-joukkueeseen.
Nashvillesta olisi tarjolla mm. takalinjoille vahvistusta Nashville-kapteenin Shea Weberin muodossa. Weber on yksi...
NHL-tähti Ryan Getzlafin seikkailut viime lauantain ja sunnuntain välisen yönä ovat herättäneet huomiota myös Pohjois-Amerikassa.
Erään silminnäkijän mukaan Kanadan kapteeni olisi huutanut: "Kolme minuuttia, ja...
Runsaasti huomiota saanut NHL-kiekkoilija Ryan Getzlaf kertoo oman kantansa edellisen viime lauantain ja sunnuntain välisen yön tapahtumiin.
Taustat suuret mittasuhteet saaneista tapahtumista voit lukea täältä.
Nyt...
Toronto Maple Leafsin GM Brian Burke on asettunut puolustamaan yökerhokohuun liitetyn Ryan Getzlafin tekemisiä.
Kanadalaiset huippukiekkoilijat Getzlaf sekä Corey Perry ovat saaneet viime päivinä julkisuutta vähemmän kiekollisista...
MM-kisojen kenties nimekkäin sikermä joutuu vahvistamaan rivejään loukkaantumisten vuoksi.
Detroit Red Wingsin puolustaja Kyle Quincey saapuu vaahteralehtien takalinjoille. Vanttera pakki ei ole pelannut aiemmin kansainvälisiä otteluita.
Kanadan...
Kanadan antisankarina USA-tappiossa toimi John Tavares. Mies toki kirjautti tehot 1+1, mutta hankki myös ratkaisevan jäähyn sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. USA teki jäähyn...
Kanadan kehnot esitykset jatkuivat, kun joukkue kaatui USA:lle lauantai-iltana 5-4. Joukkue pelasi kelpoa peliä, mutta selkeästi turnaukseen valmistautuminen ei ole ollut kovinkaan mallikasta.
Kanadan kapteeni,...
Kanada ja USA mittauttivat pelivirettään toisillaan MM-kisojen ensimmäisessä huippumaiden välisessä kohtaamisessa Helsingissä. Ottelu päättyi USA:lle jatkoajalla 5-4.
Maalinteon ottelussa aloitti USA, kun vasta 1.10 ottelua...
Kanada aloitti turnauksen niukalla 3-2-voitolla Slovakiasta perjantaina. Tuskin on saatu happea vedettyä, kun Kanadalle tulee heti kova pala vastaan USA:n muodossa. Molemmat joukkueet...
Kanada voitti MM-avauspelissään Slovakian niukasti 3-2. Kanada näytti jo karkaavan selvään voittoon, mutta Slovakia nosti omaa tasoaan ottelun lopussa.
Kanadan kapteeni Ryan Getzlaf kuvaili peliä...
Polvivamma estää P. K. Subbanin osallistumisen perjantaina alkaviin MM-kisoihin, kertoo tsn.ca.
Kuten jo aiemmin uutisoimme, Montréal Canadiensia edustava Subban loukkasti itsensä sunnuntaina harjoitusottelussa Sveitsiä vastaan. Nyt...
Nimivahva Kanada voitti Sveitsin 4-2 viimeisessä harjoitusottelussa ennen MM-kisoja.
Vaahteralehtien tehoketjuna hääri huippuvaarallinen trio, jossa pelasivat Patrick Sharp, John Tavares ja Jeff Skinner. Kolmikosta jokainen...
Vaahteralehtien puolustaja P. K. Subban koki kovia harjoitusottelussa Sveitsiä vastaan.
Kanada ja Sveitsi kohtasivat sunnuntaina harjoitusottelussa. Ottelussa Kanada nousi lopulta 2-1-voittoon rangaistuslaukauksilla. Joukkue sai samalla...
Chicago Blackhawksin kapteeni Jonathan Toews kieltäytyi Sidney Crosbyn tapaan Kanadan kutsusta MM-kisoihin, kertoo Hockeykanalen.se-sivusto.
Kuten Crosby, myös Toews on kärsinyt aivotärähdyksen jälkivaikutuksista ja pelasi vain...
Kanadan kiekkojoukkue ei saa Sidney Crosbya MM-kisoihin, uutisoi TSN.
Crosbyn agentti Pat Brisson sanoo, että Crosby haluaa treenata seuraavat neljä kuukautta tulevaa NHL-kautta silmällä pitäen.
Crosby...
Olympiavoittaja ja maailmanmestari Dany Heatley joutuu leikkaukseen eikä voi vahvistaa vaahteralehtiä parin viikon päästä alkavissa MM-kisoisssa.
Minnesota Wildin tehohyökkääjä Heatley pelasi puolikuntoisena lähes koko NHL-kauden....
Kanadan päävalmentajana on Calgaryä NHL-runkosarjan ajan johtanut Brent Sutter. Sutter vapautettiin Calgary-pestistä, kun joukkue ei selviytynyt pudotuspeleihin.
NHL-miehiä on myös herran apuvalmentajat; Tampa Bay Lightningin...
Kanada tulee saamaan kivikovan ryhmän jalkeille tuleviin MM-kisoihin, kuten uutisoimme.
Pelaajat ovat pääosin vastanneet MM-kutsuun positiivisella tavalla ja liikkeellä on erityisesti maalintekoon pystyvä joukkue (lue...
Kanada on nimennyt 17 pelaajaa, jotka matkaavat Helsinkiin MM-kisoihin.
Joukossa on useita huippunimiä, joten Leijonat pääsevät kovaan testiin jo alkulohkossa.
Leijonat kohtaa Kanadan perjantaina 11. toukokuuta.
Maalivahdit
G...