Liigakausi 2018-19 päättyi HPK:n sensaatiomaiseen mestaruuteen. Kärppien lyöminen on toki nyt kiekkokansan huulilla, mutta kyllä talven aikana koettiin lukuisia muitakin puhuttavia ja mieleen jääneitä...
Liigan runkosarjan parhaaksi pelaajaksi valittu Pelicansin puolustaja Oliwer Kaski on kuumaa kamaa NHL:n siirtomarkkinoilla.
The Athletic -lehden toimittajan Aaron Portzlinen mukaan yksi NHL-seura, joka on...
Suomalaisten NHL-pelaajien lukuisat kieltäytymiset MM-kisoista ovat olleet kuuma puheenaihe Slovakian turnauksen alla. Nämä ovat huolestuttaneet kiekkokansaa liikaa, sillä Leijonien ympärillä on selvästi pahempiakin epäkohtia.
Loppuviikosta...
Jatkoaika uutisoi keskiviikkona, että Pelicansin puolustaja Oliwer Kaski pelaa ensi kaudella NHL:ssä.
Kaski pelasi ällistyttävän kauden Liigassa, kun 59 ottelussa hän keräsi puolustajalle uskomattomat tehot...
Liigan puolivälierät ovat takanapäin, ja neljä jäljellä olevaa joukkuetta valmistautuvat jo pian alkaviin välieriin. Mitaleista tällä kaudella taistelevat Kärpät, Tappara, HPK ja HIFK.
SuomiKiekko-sivusto perkasi kaikki...
HELSINKI. Oliwer Kaski palkittiin torstaina kenties suurimmalla mahdollisella henkilökohtaisella pystillä, mitä suomalainen jääkiekko voi tarjota. Sensaatiomaisen kauden pelannut tehopakki sai Lasse Oksanen -pystin. Runkosarjan...
HELSINKI. Liigan runkosarjan parhaat palkittiin keskiviikkona Helsingissä. KooKoon pistelinko Malte Strömwall vei suurimman osan pytyistä, esille erityisesti nousi myös Pelicansin sensaatiopakki Oliwer Kaski. Hän...
Liigan runkosarja on viimein tullut päätökseensä. 60 otteluun mahtui jälleen runsaasti mielenkiintoisia käänteitä, läpimurron tehneitä pelaajia ja odotukset alittaneita pelureita. SuomiKiekko-sivusto päätti rankata pudotuspelejä...
Pelicansin puolustaja Oliwer Kasken uskomaton kausi Liigassa ei totisesti ole jäänyt noteeraamatta rapakon toisella puolella.
23-vuotias porilainen on paukuttanut tämän kauden 58 ottelussa puolustajalle hävyttömät...
Pelicans-puolustaja Oliwer Kaski kiitää muun lahtelaisryhmän tapaan melkoisessa lennossa.
23-vuotias pakki on noussut tällä kaudella täysin uudelle tasolle, josta saatiin lauantain 4-1-voitossa KalPasta jälleen uusi...
LAHTI. Maajoukkueeseen murtautuminen, yhden liigakauden piste-ennätyksen korottaminen yli 30 pinnalla, kultakypärä, jopa NHL-kuhina ympärillä.
HIFK:sta Pelicansiin siirtynyt Oliwer Kaski on ollut yksi Liigan kuumimpia nimiä...
Liigassa sensaatiomaisesti edelleen nelossijaa hallussaan pitävä Lahden Pelicans on ollut eittämättä sarjakauden positiivisin yllättäjä. Joukkue on päässyt runkosarjan loppupuolella taas maagiseen iskuun, kun esimerkiksi...
Pelicansissa sensaatiomaista kautta pelaava puolustaja Oliwer Kaski herättää kiinnostusta myös NHL:ssä.
Ennen lauantain Liiga-kierrosta jo mahtavat 44 (16+28) tehopistettä tällä kaudella nakutellut Kaski on seitsemään...
Liigassa neljäntenä keikkuva ja keskiviikkona pudotuspelipaikkansa sinetöineen Pelicansin kaudella nähty lento ei olekaan ollut mikään suonenveto, vaan jatkuva liito. Joukkue on eittämättä sarjan suurin...
Pelicans-puolustaja Oliwer Kaski pelaa kerrassaan huimaa kautta.
23-vuotias Kaski on pelaamissaan 52 ottelussa summannut upeat 43 (15+28) tehopistettä ja kiekollinen pakki majailee Liigan pistepörssissä jaetulla...
Suomi aloittaa jääkiekon Ruotsin EHT-turnauksen torstaina Venäjän Jaroslavlissa, jossa vastaan asettuu Venäjä kello 18.30 alkaen. Leijonat lähtee turnauksen avauspeliin alla olevalla rosterilla.
Yksi mielenkiintoisimmista seikoista...
Pelicansin Oliwer Kaski on tällä hetkellä todella tulikuumassa vireessä.
Yhden kauden piste-ennätyksensä (9+7=16) jo aikoja sitten rikkonut Kaski on toistaiseksi summannut tällä kaudella 47 ottelussa...
Pelicansiin viime syksynä HIFK:sta siirtynyt puolustaja Oliwer Kaski jatkoi hurjaa kauttaan, kun lahtelaisjoukkue murskasi lauantai-illan Liiga-ottelussa Tapparan maalein 7-1.
23-vuotias Kaski summasi kamppailussa tehot 2+1...
Edes keskiviikkoinen 2-6-kotitappio Kärpille ei vähennä Pelicansin maagisen kauden temppujen arvoa yhtään. Joukkue on sarjataulukossa jopa neljäntenä, ja ainakin tällä hetkellä se on marssimassa...
Pelicans on vahvistanut ensi kauden ryhmäänsä HIFK-puolustajalla Miihkali Tepolla ja Oliwer Kaskella.
Pelicansin tiedote:
Pelicans on tehnyt sopimukset puolustajien Miihkali Teppo ja Oliwer Kaski kanssa. Molemmat...
JYPin ja HIFK:n puolivälieräsarja jatkui odotetun tasaisena. JYP oli pitkään jo voitossa kiinni, kun Jarkko Immonen iski 3-2-johtomaalin ajassa 56.33, mutta HIFK oli sitkeä.
Joukkue...
Ilta-Sanomat kirjoitti torstaina julkaistussa artikkelissa, että HIFK:n lupaava pakki Oliwer Kaski siirtyy ensi kaudeksi Lahden Pelicansin sotisopaan kaksivuotisella sopimuksella.
Rapakon takana NCAA:ssakin aikoinaan luutinut porilaislähtöinen...
Helsingin IFK:n puolustajan Oliwer Kaski on seurassa tiedetty jo pidemmän aikaa potentiaaliseksi tehopuolustajaksi liigajäillä.
Kiekollisesti taitava 22-vuotias nuorukainen on kuitenkin yllättänyt kaikki viime viikkojen...
HIFK:n puolustuksen fyysisin pelaaja Joe Finley on mielissään siitä, että helsinkiläisillä on tulevalla kaudella nousemassa uudelle tasolle useampi nuori puolustaja.
Harjoituskaudella Dallas Starsin huippulupauksen...
Perjantaina kauden ensimmäisen ottelunsa Tampere-cupissa voittaneen HIFK:n kokoonpanossa loistivat joukkueen ykkösnimien taustalta nousseet nuoret puolustajat.
Miro Heiskanen tulee olemaan joukkueen ykköstähtiä, mutta myös Oliwer...
HIFK ja Oliwer Kaski ovat tehneet sopimuksen.
Kasken NCAA-yliopistosarjassa pelaava seura Western Michigan University vahvistaa diilin verkkosivuillaan.
- Tämä on upea mahdollisuus hänelle liittyä yhteen Suomen...
Kaksi suomalaista nuorta pelaajaa on päättänyt siirtyä Amerikkaan yliopistosarjaan NCAA:han.
Sekä Ässien A-junioreita viime kaudella edustanut Oliwer Kaski että Jokereiden paitaa A-junioreissa kantanut Henrik Vesalainen...