Chicago Blackhawksin puolustajan Duncan Keithin ex-vaimo Kelly Keith vaati entiseltä aviomieheltään yhteensä 219 270 dollarin kuukausittaista avustusta.
Keithin mukaan kesäkuussa 2014 tapahtuneesta erosta oli koitunut...
NHL 16 -pelistä on tullut julki eri pelipaikkojen parhaiden pelaajien kokonaisuuslukemia. Aiemmin uutisoimme parhaista maalivahdeista (lue lisää). Nyt julki on tullut myös puolustajien parhaimmisto.
Tasaisesta...
Stanley Cupin voittoa päättyneen NHL-kauden päätteeksi juhlimaan päässeen Chicago Blackhawksin kausi ei ollut missään nimessä täyttä ruusuilla tanssimista.
Blackhawks kohtasi seurana ja joukkueena muun muassa...
Duncan Keith dominoi NHL:n pudotuspelien pistepörssiä ja tehotilastoa. Mies valittiinkin ansaitusti pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Playoffien peliaikatilastoa (keskiverto peliaika minuuteissa ottelua kohden) kanadalainen ei kuitenkaan voittanut. Senkin...
Puolustaja Duncan Keith valittiin koko NHL:n pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Monipuolisen pakin hyvyys näkyi monessa tilastossa. Yksi, missä hän oli lopulta varsin ylivoimainen, oli plusmiinustilasto.
Ketkä olivat...
Jos joku olisi sanonut ennen kevään 2015 NHL:n pudotuspelejä, että pistepörssin ykköseksi nousee Tampa Bay Lightningin numero 9, niin kuka olisi uskonut häntä?
Pudotuspelien pistepörssin...
Chicago Blackhawks voitti kolmannen mestaruutensa kuuden vuoden sisään. Voidaan alkaa rehellisesti puhua palkkakattoajan dynastiasta.
Toimittajat Ilari Savonen ja Antti Eteläaho käyvät läpi ratkaisevan kuudennen pelin...
NHL:n pudotuspelien arvokkaimman pelaajan palkinto eli Conn Smythe Trophy ojennettiin sen jälkeen, kun Chicago Blackhawks oli varmistanut Stanley Cupin voiton kuudennen finaaliottelun jälkeen.
Valinta kohdistui...
Chicago Blackhawksin ja Tampa Bay Lightningin välisessä kuudennessa Stanley Cup -finaaliottelussa takana on kaksi erää ja tällä hetkellä finaalisarjaa voitoin 3-2 johtava Blackhawks on...
NHL:n Stanley Cup -finaalisarjassa on saavutettu kolmannen kohtaamisen piste, joka tulee vastaan tulevana yönä.
Niin finaaleissa kuin kokonaisuudessaan pudotuspeleissä on vakuuttanut Blackhawksin puolelta tähtipakki Duncan...
Chicago Blackhawksin riveissä tähtipakkia Duncan Keithiä on hehkutettu paljon kevään pudotuspelien aikana, sillä hän on ollut todella isossa roolissa kun Blackhawks on edennyt Stanley...
Stanley Cup -finaalit alkavat tulevana yönä Suomen aikaan kello 3.00.
Siellä vastakkain ovat Tampa Bay Lightning ja Chicago Blackhawks.
Mukana on ainakin muutama suomalainen kehissä, sillä...
NHL:n pudotuspeleissä mennään tällä hetkellä konferenssien finaalivaihetta, joissa vastakkain ovat lännessä Anaheim Ducks ja Chicago Blackhawks, idässä taas toisensa vielä kerran kohtaavat New York...
NHL:n konferenssifinaaleissa Chicago Blackhawksin ja Anaheim Ducksin välillä tiedossa on seitsemäs ja ratkaiseva ottelu, sillä Blackhawks onnistui voittamaan kotonaan kuudennen ottelun lukemin 5-2.
Siinä isoon...
NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ja toisen kierroksen avausotteluiden jälkeen sarjan pudotuspelien syöttöpörssin kärkipään ovat vallanneet kaksi puolustajaa.
Ykköstilaa tällä hetkellä (ennen lauantain NHL-kierroksen lopputuloksia) pitää...
NHL:n pudotuspeleissä ollaan päästy aloittamaan toinen kierros.
Ensimmäisen kierroksen ja toisen kierroksen ensimmäisten otteluiden jälkeen on hyvä katsastaa se, kuka pelaaja on ollut liekeissä...
Cammy-niminen pikkutyttö syntyi liikunta- ja puhekyvyttömänä, mutta kasvaessaan hiukan isommaksi hänelle tuli tavoite: tehdä maali suosikkipelaajansa Duncan Keithin avustamana.
Chicago Blackhawksin puolustaja vastasi huutoon. Cammy...
NHL:n tähdistöpeliin, mikä pelataan tämän kauden osalta Columbuksessa, on valittu ensimmäiset kuusi edustajaa.
Ensimmäiset nimet tulivat yleisöäänestyksen perusteella, jossa ykköseksi nousi melkoisella jymypaukulla Buffalo Sabresin...
NHL Awardsit eli kauden palkintojenjakotilaisuus järjestettiin Suomen aikaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Vegasissa.
Suomalaisten kannalta ilahduttavaa oli se, että Boston Bruinsin Tuukka Rask palkittiin...
Minnesota Wildin Dany Heatley, 33, on tullut pitkän matkan. Saksassa syntynyt, mutta Calgaryssa kasvanut kahden passin laituri on kokenut urallaan paljon ja näytti jo...
NHL on julkaissut ehdokkaat tämän kauden osalta parhaan puolustajan tittelin saajaksi.
Finalistit kyseisessä kisassa ovat Boston Bruinsin Zdeno Chara, Chicago Blackhawksin Duncan Keith ja Nashville...
Itku Suomesta on kantautunut viimepäivinä yli valtameren. Tuomarit ovat kuulemma pilanneet Liigan finaalit. Pari päivää sitten itku kantautui Pohjois-Suomesta, eilen Tampereelta. NHL:ssä kuulemma kaikki...
Chicago Blackhawksin Teuro Teräväisen debyytti taalakaukaloissa keräsi vuolaita kehuja.
Teräväinen pelasi Dallas Starsia vastaan vajaat 12 minuuttia ilman tehopisteitä. Suomalainen oli vahva aloituksissa, mutta peräsi...
Sotshin olympialaiset ovat käynnissä ja keskiviikkona liikkeelle lähtee myös jääkiekon puolella miesten turnaus.
Mukana on 12 joukkuetta, joista jokaisesta SuomiKiekko-sivusto nostaa etukäteen esille suurimman tähden...
NHL on tällä hetkellä joulutauolla, kun pelit pärähtävät käyntiin jälleen Suomen aikaan perjantain ja lauantain välisenä yönä.
SuomiKiekko.com-sivusto käy läpi nyt alkukauden parhaat maalivahdit, puolustajat...
NHL:ssä runkosarjasta on pelattu pitkälti avausjakso, kolmannes 82 ottelusta.
On aika listata niin maalivahtien, puolustajien kuin hyökkääjien osalta parhaita suorittajia tähän mennessä.
Ketkä sitten ovat olleet...
NHL:n finaalit alkavat Suomen keskiviikon ja torstain välisenä yönä noin klo 03.00, kun Chicago Blackhawks ja Boston Bruins iskevät ensimmäistä kertaa yhteen.
SuomiKiekko-sivusto listasi kummankin...
Chicago Blackhawksin ykköspuolustaja Duncan Keith on saanut yhden ottelun pelikiellon liittyen läntisen konferenssin finaaleiden kolmannen kamppailun tapahtumiin.
Keith osui korkealla mailalla Los Angeles Kingsin Jeff...
NHL:n konferenssifinaalit käynnistyvät Suomen aikaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun tämän kauden neljä parasta joukkuetta iskevät ensimmäisen kerran yhteen.
Lännessä vastakkain ovat runkosarjan ykkönen...
Detroitissa on ollut jo vuodesta 1951 perinteenä heittää jäälle mustekala. Tämä pitkä traditio on saanut jatkoa myös tänä keväänä.
Chicago Blackhawksin tähtipakki Duncan Keith ilmottautui erikoisen...