HIFK:n Juho Keräselle tiistai-illan ottelu Porin Ässiä vastaan ei ole vain yksi monen joukossa. Kyseessä on hänen Liiga-uransa 600. kamppailu.
Aktiivipelaajista vain pienilukuinen joukko on...
HIFK:ssa pelaava Juho Keränen on saanut nautittua kesästä koronaviruksesta huolimatta.
35-vuotias hyökkääjä kertoi, että perheen suunnitelmat muuttuivat koronaviruksen vuoksi, mutta siitäkin huolimatta kesä on mennyt hyvin.
– Nyt...
Helsingin IFK:n leiristä on tipahtanut ilmoille erinomaisia uutisia.
HIFK tiedotti torstaina Twitter-tilillään, että 33-vuotias hyökkääjäkonkari Juho Keränen on päässyt vihdoin pelikuntoon. Syyskuusta asti loukkaantuneena ollut hyökkääjä palaa...
HIFK julkaisi peräti kuusi uutta pelaajahankintaa keskiviikkona.
Helsinkiläisseuran haaviin tarttui Pelicansin hyökkääjä Iikka Kangasniemi, Klotenin hyökkääjä Tommi Santala, JYPin hyökkääjä Antti Suomela, Lukon puolustaja Johan...
Kiekkoareena uutisoi keskiviikkona, että HPK:sta Rauman Lukkoon loppukaudeksi siirtynyt Juho Keränen jatkaa matkaansa Helsinkiin ja IFK:hon ensi kaudeksi.
Voimahyökkääjänä tunnettu Keränen on voittanut Oulun...
Liigaseura HPK jatkaa tyhjennysmyyntiään. Keskiviikkona seura heitti teoreettisista pudotuspelimahdollisuuksistaan huolimatta pyyhkeen kehään päästämällä tähtihyökkääjät Kristian Vesalaisen (Kärpät) sekä Oula Palven (TPS) uusiin maisemiin.
Torstaina...
Liigassa kymmenettä kauttaan pelaava Juho Keränen sai uralleen aivan uutta nostetta Leijonien nykyiseltä päävalmentajalta Lauri Marjamäeltä.
31-vuotias Keränen uurasti Kärppien riveissä peräti kahdeksan edellistä kautta....
Kun Liigan runkosarjaa on pelattu jo liki kolme neljännestä, niin tehotilaston kärjessä komeilee todellinen yllätysnimi.
Tehopörssin kärki on HPK-hyökkääjä Juho Keränen, jonka lukema osoittaa lukemaa...
Viime kaudella Hämeenlinnassa HPK:n peli oli enemmän nihkeää kuin lennokasta.
Se muun muassa kauppasi ja lainaili pelaajia muualle jo aikaisessa vaiheessa.
60 peliä ja 68 pistettä....
HPK julkisti ensi kauden joukkueensa.
Maalivahdit
Maalivahtikolmikkona HPK:n kanssa sopimukset ovat tehneet Ukko-Pekka Luukkonen, Emil Larmi ja Nathan Lawson.
Luukkonen on HPK:n A-nuorissa pelaava 1999 syntynyt tuore...
Kertoimet (Expekt)
Kärpät-TPS, 22.3.2016. klo 18.30.
1,55 – 4,30 – 4,90
OULU. Kärppien ja TPS:n välinen sarja on ollut jo parin pelin jälkeen melkoisen värikäs ja tapahtumia...
OULU. CHL:n eli Mestarien liigan finaalissa Kärpät koki tappion, kun Frölunda oli sitä parempi lukemin 2-1.
Ottelun kulminaatiopisteeksi nousi ensimmäisen erän loppuhetket, jolloin Frölunda painoi...
Kahtena viime keväänä mestaruutta Liigassa juhlinut Kärpät on julkaissut kapteenistonsa ensi kaudelle.
Kapteenisto on yhtä nimeä vaille täysin sama kuin viime kaudella, sillä kapteenina jatkaa...
OULU. Maanantaina Liigan välierät saatiin päätökseen upeiden taistojen jälkeen, kun molemmat välieräsarjat menivät aina seitsemänsiin otteluihin saakka.
Näistä voittajina eteenpäin finaaleihin selviytyivät Tappara ja Kärpät,...
OULU Kärppien ja HIFK:n välinen koitos lauantain liigakierroksella oli alkumetreillä Kärppien melkoista näytöstä, mutta lopulta HIFK:kin pääsi hippaan hieman mukaan.
Kärpille 5-3 päättyneessä ottelussa kipinöitä...
KalPa sai kolauksen loukkaantumisten saralla, kun 23-vuotias sentteri Arttu Ilomäki joutui jättämään perjantain Kärpät-ottelun kesken.
Ilomäki jäi Kärppien nelosketjun sentterin Juho Keräsen taklauksen alle, minkä...
Kärppien hyökkääjä Juho Keränen on saanut pelikieltoa lauantain Pelicans-ottelun tapahtumista.
Pelikieltoon johtanut tilanne tapahtui ottelun kolmannessa erässä, jossa Keräsellä ja Pelicansin Oskari Korpikarella oli vääntöä...
Kärpät on tehnyt jatkosopimuksen voimahyökkääjänsä Juho Keräsen kanssa.
28-vuotias Keränen jatkaa oululaisjoukkueessa myös seuraavat kaksi kautta.
- Olen pitänyt tämän kauden tekemisestä ja olen todella iloinen...
Lukko-Kärpät-ottelun hahmoksi nousi lauantaina nuori hyökkääjä Joonas Komulainen.
Illan komeimmasta yksilösuorituksesta vastannut pienikokoinen pörrääjä saikin ottelun jälkeen suurimmat kehut illan kamppailusta.
Oululaisseuraa lehdistötilaisuudessa edustanut Pasi Mustonen...
Perjantaina maalien osalta runsaslukuisen Jokerit-kamppailun hävinnyt Kärpät tekee muutoksia kokoonpanoonsa lauantain SaiPa-vierasottelua varten.
6-5 lukemin päättyneen perjantain pelin jälkeen joukkueen maalinsuulla tulee vaihdos, kun oululaisseurassa...
Lauantaina kovaa HPK-puolustajaa Aleksi Laaksoa taklannut Juho Keränen on saanut kolmen ottelun pelikiellon.
Laakso lyyhistyi tilanteessa jäähän ja sai aivotärähdyksen. Hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan, josta...
Kärpät ei saa HPK:ta vastaan parasta ryhmää jalkeille tiistaina.
Kanadan MM-kisoissa pelanneet Miikka Salomäki (kuvassa), Joonas Donskoi ja Ville Pokka eivät matkustaneet liigajoukkueen mukana.
- Miikalla...
Oulun Kärpät oli täysin omaa luokkaansa torstaina SM-liigassa Turun Palloseuraa vastaan. TPS nöyrtyi kotihallissaan jälleen rumin lukemin 0-5. Kärpät nousi voittonsa myötä liigassa viidenneksi.
Kärpät...
Kärpät nousi SM-liigan sarjataulukossa viidenneksi otettuaan kotonaan 5-2 -voiton SaiPasta. SaiPa loi ottelussa yhtä paljon maalipaikkoja, mutta Kärppien viimeistely ylivoimalla oli paljon tehokkaampaa. SaiPan...
SM-liigan kärkijoukkue Lahden Pelicans säilytti paikkansa keulilla voitettuaan lauantaina Oulussa Kärpät 3-2. Kärpät esitti vahvan loppukirin, mutta se ei riittänyt. Pelicansin maalivahti Niko Hovinen...
Kolmen ottelun tappioputkessa tarponut Oulun Kärpät nappasi makoisan voiton perjantaina, kun sarjakärki Kuopion KalPa kaatui maalein 4-1.
Kuopiossa kotijoukkue aloitti maalinteon kun vajaat 10 minuuttia...
TPS:n orastava nousuputki päättyi ainakin toistaiseksi, kun Kärpät voitti turkulaiset Oulussa 5-2. Kärpät ratkaisi ottelun edukseen jo toisessa erässä. Ylivoimapeli oli Hannu Aravirran suojateilla...