Tagi: KOOVEE
SaPKo – KOOVEE: Sarjakärki kyläilee Savonlinnassa
Mestis
SaPKo – KOOVEE
Perjantai 18.10. klo 18:30
Vaihtelun vuoksi otan perjantaina yhden noston myös Mestiksestä. Tällä hetkellä näyttää, että Mestiksestä on muodostumassa kilpailullisesti mielenkiintoinen. Nousumahdollisuutta ei...
Tapparan kanssa vasta keväällä sopimuksen tehnyt hyökkääjä lopullisesti muualle – mättänyt syksyllä jo viisi...
Mestis-joukkue KOOVEE tiedotti kotisivuillaan, että se tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen Anton Ollikaisen kanssa. Erikoista tilanteessa on se, että hyökkääjä teki vasta huhtikuun lopulla Tapparan...
Mestis-joukkueelle kova vahvistus – hankki yli 600 liigaottelua pelanneen toisen lajin maailmanmestarin
KOOVEE tiedotti tiistaina nettisivuillaan, että puolustajakonkari Mikko Pukka (vuoden 2014 arkistokuvassa) on Mestiksessä pelaavan tamperelaispoppoon tuorein hankinta. Pakki pelasi viime kaudella länsinaapuri Ruotsissa Björklövenin...
Kolminkertaiselta kultaleijonalta hieno ele: ”Ei todellakaan tarvitse olla liigaseuran juniori”
Heinäkuun alussa NHL:ssä Chicago Blackhawksista yllättäen Buffalo Sabresiin kaupattu Henri Jokiharju on harvinainen kiekkoilija.
20-vuotiaan puolustajan palkintokaapista löytyy nimittäin peräti kolme MM-kultaa.
Jokiharju on voittanut niin...
Mestis-joukkue teki kolme uutta pelaajahankintaa – Tapparan Suomen mestari kirsikkana kakussa
Mestiksessä pelaava tamperelainen KOOVEE tiedotti nettisivuillaan, että se on hankkinut kokoonpanoonsa peräti kolme uutta pelaajaa.
He ovat maalivahti Kristian Tamminen sekä hyökkääjät Aleksi Luhtalampi ja...
”Ei minkäänlaista mahdollisuutta suojautua iskuilta” – Järjetön vastustajan takominen toi sanktioita, Mestis-pelaajalle huima kakku!
Mestis-joukkue KOOVEEn Niki Huovinen kohautti edustamansa joukkueen ja Hokin välisessä karsintaottelussa tiistaina. Hän takoi kajaanilaisten pelaajaa selän ja niskan alueelle useaan kertaan.
Nyt pelaaja on...
Mestiksessä brutaali sekoaminen – pelaaja takoi entistä joukkuekaveriaan todella vaarallisesti
Hokin ja KOOVEEn tiistaista Mestiksen karsintaottelua leimasi todella ruma välikohtaus. Tamperelaisjoukkueen Niki Huovinen kiskoi poikkittaista mailaa kajaanilaispelaajaa selän ja niskan alueelle sen minkä kerkesi.
Tilanteesta...
Surkuhupaisa tapaus – Mestis-karsintoihin joutuvat joukkueet merkityksettömässä pelissä, kiekko oudosti omaan maaliin
Mestiksen runkosarja huipentui perjantaina, ja ainakaan Heinolassa ei koettu mitään suurta urheilujuhlaa. Sarjakarsintoihin joutuvat Peliitat ja KOOVEE kohtasivat rumasti sanottuna täysin merkityksettömässä pelissä.
Ottelun ja...
Mestiksessä aivan huikea pressi: Kokeneelta luotsi huvittava piikki kolegalle, ”tylytti” tämän heikkoa kohtaa
Keskiviikkona KOOVEEn ja TUTOn välillä pelatun Mestis-ottelun lehdistötilaisuus piti sisällään erään todella huikean kohtauksen. Tamperelaisten päävalmentaja Juha Pajuoja piikitteli TUTO-käskijä Miika Elomoa ilmeisen hyvässä...
Valmentajalegenda jäämässä sivuun – ”Panostus päätoimiseen valmentajaan on tärkeä ja ainoa oikea askel”
Jääkiekon Mestiksessä pelaava KOOVEE tiedotti tiistaina nettisivuillaan, että joukkue saa Miikka Kuuselasta seuran edustusjoukkueen uuden ja päätoimisen päävalmentajan ensi kaudesta alkaen.
Valmentajalegenda Juha Pajuoja (arkistokuvassa)...
Menikö tämä jo ”laittomaksi”? Liigahyökkääjä nolasi vastustajat täysin uskomattomalla maalilla Mestiksessä
Mestiksessä tamperelaisen KOOVEEn paidassa perjantaina viilettänyt ja nuorten maajoukkueeseenkin murtautunut Topias Haapanen teki joukkueensa Ketterä-ottelussa nöyryyttävän maalin.
- Mikä yksilösuoritus! Yksin koko Ketterä-nippu pakettiin ja...
Tampereen Ilves yhteistyöhön Mestis-seuran kanssa: ”On tärkeää, että kumppanuus keskittyy Tampereelle”
Tamperelaiset jääkiekkoseurat Ilves ja Mestiksessä pelaava KOOVEE ovat keskiviikkona solmineet kautta 2018-19 koskevan yhteistyösopimuksen.
Sopimus mahdollistaa joukkueiden välisen pelaajaliikenteen sekä tehokkaamman pelaajaseurannan. Tavoitteena on myös...
Perinteinen kiekkokaupunki nousee Mestis-kartalle!
Tampere saa ensi kaudeksi edustusta myös Mestikseen, kun Jääkiekkoliiton liittohallitus hyväksyi KooVeen lisenssihakemuksen.
Ensisijainen nousijakandidaatti Suomi-sarjasta Mestikseen oli Suomi-sarjan voittaja JHT, joka kuitenkin kieltäytyi sarjapaikastaan.
KooVee...
Jalka kulkee edelleen – entinen liigapelaaja järisyttävässä iskussa Suomi-sarjassa!
Silloisessa SM-liigassa kausilla 2007-08 ja 2009-10 yhteensä 41 runkosarjan ottelua ja yhden karsintasarjan pelin Ilveksen riveissä pelannut Henri Sandvik oli sunnuntaina hurjissa liekeissä Suomi-sarjassa...
Mestikseen uutta väriä – karsintasarja paketissa
Mestiksen karsintasarja pelattiin loppuun eilen. Neljän joukkueen karsintasarjan voitti LeKi ja toiseksi sijoittui HCK. Näillä joukkueilla on mahdollisuus anoa Mestis-lisenssiä ensi kaudelle.
Jo aiemmin paikkansa...
Mestiksen karsinnat huipentuvat lauantaina
LeKi varmisti eilen sijoittuvansa neljän joukkueen sarjassa kahden parhaan joukkoon.
Eilen LeKi haki selkeän 5-0-voiton keuruulaisesta KeuPa HT:stä. Voitto tiesi sitä, että lempääläisryhmä voi hakea Mestis-lisenssiä kaudelle...
KOOVEE, KeuPa HT ja HC Keski-Uusimaa taistelevat noususta Mestikseen
Suomi-sarjalaiset KOOVEE, KeuPa HT sekä HC Keski-Uusimaa taistelevat tänä keväänä noususta Mestikseen.
Kaksinkertainen karsintasarja, jossa neljä joukkuetta kohtaavat toisensa kotona ja vieraissa, käynnistyi keskiviikkona. Ainoana...
















