Leijonien tiedottaja Janne Lahti kertoi hauskasta sattumuksesta liittyen täysnimikaimaansa, viimeksi Suomessa Jokereissa pelanneeseen hyökkääjään Janne Lahteen.
MM-joukkueessa mukana olleen pelaajan KHL-sopimus julkistettiin maailmanmestaruuteen päättyneiden Bratislavan...
KHL:n runkosarja pelataan päätökseen tulevana sunnuntaina. Tässä vaiheessa on selvillä, että suomalaisten edustamista seuroista vain Amur Habarovsk jää varmuudella pudotuspelien ulkopuolelle.
Juha-Pekka Hytösen, Janne Lahden,...
Suomalaishyökkääjä Janne Lahti ehti pelata alkukaudesta kahdessatoista ottelussa kazanilaisen AK Barsin riveissä, kunnes edessä oli siirto Hannu Jortikan luotsaamaan Amuriin.
Perjantaina joukkueet kohtasivat toisensa Kazanissa,...
Alkukauden kazanilaista KHL-seura AK Barsia edustanut Janne Lahti siirtyi muutama viikko sitten Hannu Jortikan luotsaaman Amurin riveihin. Perjantaina Lahdella oli edessä paluu Kazaniin -...
Suomalaisvalmentaja Hannu Jortikan luotsaama Amur koki perjantaina vierastappion Kazanissa, kun paikallinen AK Bars väänsi kotiareenallaan 4-3-voiton. SuomiKiekko-sivuston edustaja oli ottelun jälkeen paikan päällä jututtamassa...
Amur Habarovskissa on tapahtunut suoranainen myllerrys, kun seuran päävalmentaja Hannu Jortikka on laittanut joukkuettaan uuteen uskoon (lue tästä).
Amur on voittanut kaksi viimeistä matsiaan -...
Ak Bars Kazanissa alkukauden vaisusti pelannut Janne Lahti vaihtaa KHL-seuraa.
Ak Barsin tiedotteen mukaan suomalaishyökkääjä siirtyy Hannu Jortikan valmentamaan Amur Habarovskiin.
Lahti pelasi Kazanissa ainoastaan 12...
Janne Lahti matkasi Jokereista KHL:ään täksi kaudeksi pienen säätämisen jälkeen. Lahti teki keväällä sopimuksen Barys Astanan kanssa, mutta seura ei lopulta halunnutkaan pelaajaa.
Lahti ei...
AK Bars kukisti maanantain KHL-ottelussaan Vitjaz Tsehovin kotonaan niukasti maalein 2-1. Entinen Jokeri-hyökkääjä Janne Lahti teki kamppailussa KHL-debyyttinsä.
Vuoden 2011 maailmanmestari kertoi tuoreeltaan ottelun jälkeen...
NHL:ään jo yrittänyt ja äskettäin Jokereista KHL-seura Ak Bars Kazaniin siirtynyt Janne Lahti kertoo, miksi NHL-ura ei aikanaan auennut.
Lahti lähti vuonna 2007 rapakon taakse...
Suomalaishyökkääjä Janne Lahden sopimussotku sai onnellisen lopun, kun taitava maalintekijä solmi kontrahdin Ak Barsin Kazanin kanssa keskiviikkona.
Lahden ja KHL-seura Barys Astanan välillä oli sopimuserimielisyyksiä....
KHL-seura Ak Bars Kazan on tehnyt sopimuksen laitahyökkääjä Janne Lahden kanssa. Asiasta kertoo Sport-Ekspress.
Viimeksi Jokereissa kiekkoilleen Lahden ensi kauden seura on viimein selvinnyt. Sport-Ekspressin mukaan...
KHL:n pelaajayhdistyksen pomo Andrei Kovalenko ei voi kuin ihmetellä suomalaishyökkääjä Janne Lahden tapausta.
Kuten SuomiKiekko-sivusto on tiiviisti uutisoinut (lue esimerkiksi tästä), viime kaudella Jokereissa hyökänneen...
Jokereissa viime kaudella pelanneen Janne Lahden ja KHL-seura Barys Astanan välinen sopimuskiista saa koko ajan uusia käänteitä.
Kuten uutisoimme, Lahden agentin Vladimir Hudacekin mukaan kontrahti...
Kazakstanilaisessa KHL-seura Barys Astanassa kiehuu, sillä monen ulkomaalaispelaajan sopimus on purettu seuran toimesta.
Kuten SuomiKiekko-sivusto jo uutisoi (lue tästä), kaikkein mielenkiintoisin tilanne on Jokereissa viime...
Jokereissa viimeiset neljä kautta pelanneen hyökkääjän Janne Lahden sopimustilanne hämmentää edelleen.
Lahden KHL-sopimuksesta Barys Astanan kanssa uutisoitiin ensimmäisen kerran 1. toukokuuta.
Kuten SuomiKiekko-sivusto jo uutisoi (lue tästä), kazakstanilainen kiekkoportaali Shaiba väitti Lahden jääneen...
Jokereissa viime kaudella pelanneen hyökkääjän Janne Lahden tilanne hämmentää edelleen kiekkofaneja.
Kuten SuomiKiekko-sivusto jo uutisoi (lue tästä), kazakstanilainen kiekkoportaali Shaiba väitti Lahden jääneen ilman kontrahtia KHL-seura...
Jokereissa viime kaudella pelannut hyökkääjä Janne Lahti ei tule pelaamaan KHL-seura Barys Astanassa ensi kaudella, väittää kazakstanilainen kiekkosivusto Shaiba.
Uutisoimme aiemmin Lahden tehneen kaksivuotisen kontrahdin...
Vappupäivänä uutisoimme Jokerien tähtihyökkääjän Janne Lahden KHL-sopimuksesta Barys Astanaan (lue tästä). Tuolloin kerroimme, että kontrahdin pituudesta ei ole kuitenkaan tietoa.
Valtaosa kiekkomediasta väitti, että Lahti...
Jokerien tähtihyökkääjä Janne Lahti pukee ensi kaudella KHL-seura Barys Astanan pelipaidan.
Barys tiedottaa verkkosivuillaan Lahden kontrahdista, jonka pituudesta ei ole kuitenkaan tietoa.
Menetys kirpaisee Jokereita, sillä...
Jokereiden tehohyökkääjä Janne Lahti on siirtymässä KHL:ään, uutisoi Iltasanomat verkkosivuillaan.
Lahti on siirtymässä KHL:ssä pelaavaan kazakstanilaisseuraan Barys Astanaan. Astana pääsi tällä kaudella KHL:n pudotuspeleihin, mutta...
Jokerit siirtyi maanantaina jo selkeään 3-0-johtoon otteluvoitoissa. Jatkoon pääsee neljällä voitolla. Joukkue on yllättänyt lähes kaikki asiantuntijat kypsällä ja tehokkaalla pelillä.
Kolmannessa ottelussa HIFK pääsi...
Jokerit kipusi torstai-iltana sarjataulukossa sijalle viisi, kun se onnistui kukistamaan kotikentällään Kärpät lukemin 4-1.
Ottelun sankariksi nousi tehot 1+1 nakuttanut Ilari Filppula, joka palasi kehiin...
Lähes kuukauden päivät alavartolavamman vuoksi huilannut Janne "Jaska" Lahti kertoo Jokereiden verkkosivuilla palaavansa hyvillä fiiliksillä tositoimiin. 39 ottelussa 18 maalia iskenyt hyökkääjä olisi voinut...
Jokerit sai loistavia uutisia sairastuvalta, sillä kärkihyökkääjät Janne Lahti ja Ilari Filppula palaavat kokoonpanoon torstaina.
Kaksikon paluun vahvistaa seuran verkkosivut, jotka uumoilivat paluuta jo edelliseen...
Jokerit pelaa tiistaina edelleen vahvasti varamiehisenä, kun se kohtaa tärkeässä matsissa Ilveksen vieraissa.
Jokerien verkkosivujen mukaan puolustaja Teemu Eronen on sentään toipunut ylävartalovammastaan pelikuntoon ja...
Jokerit hamuaa edelleen kuuden parhaan sakkiin välttääkseen piinaavat säälipleijarit.
Narripaidat matkaavat tiistaina sarjajumbo Ilveksen vieraaksi ja toiveissa on, että useampi avainpelaaja palaa kokoonpanoon. Seuran verkkosivujen...
Loukkaantumisten runtelema Jokerit pelaa tänään tiistaina Hartwall-areenassa TPS:ää vastaan.
Tähtihyökkääjä Riku Hahl jättää pelin väliin flunssan vuoksi, informoi Jokerien nettisivut.
Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat puolustajat Teemu...
Jokerit joutuu pelaamaan runkosarjan loppuun ilman runkopuolustajaansa.
Seuran twitterin mukaan Antti-Jussi Niemen alavartalovamma pitää miehen sivussa. Toipuuko Niemi pudotuspeleihin, se jää nähtäväksi.
Sen sijaan Teemu Eronen,...
Jokerit pelaa lauantaina HPK:ta vastaan siipirikkoisena.
Seuran tiedotteen mukaan kaksi sen runkopelaajaa loukkaantui torstaisessa KalPa-pelissä. Janne Lahti ja Antti-Jussi Niemi saivat alavartalovammat, eivätkä näin ole...