Leijonien maailmanmestari Kevin Lankinen joutui melkoiseen myllytykseen, kun suomalaismaalivahdin edustama Chicago Blackhawks kohtasi harjoitusottelussa Boston Bruinsin.
Bruins murskasi Blackhawksin peräti 8-2 ja puolet ottelusta pelannut...
NHL-joukkue Chicago Blackhawks tiedotti Twitter-tilillään, että se on lähettänyt maailmanmestarimaalivahti Kevin Lankisen AHL:ään Rockford IceHogsiin.
https://twitter.com/NHLBlackhawks/status/1175619620893540353
Joukkueen kotisivuilta puolestaan kävi selväksi se, että farmiin ovat passitettu...
Jääkiekon tuore maailmanmestari Kevin Lankinen kertoi Apulle koskettavan tarinan menneisyydestään. Pelaaja joutui uransa vaikeimpaan tilanteeseen vuonna 2017 loukkaannuttuaan.
Kaksi silloista joukkuekaveria HIFK:sta kaatui hänen päälleen...
LAHTI. Vuosi sitten nimi Kevin Lankinen ei olisi todennäköisesti herättänyt sen kummempia mielikuvia suurimmassa osassa suomalaisia.
Nyt laulu on toinen. Murtautumista NHL:ään yrittävä kansan suosikki...
Leijonien MM-kultajoukkueen maalivahti Kevin Lankinen kertoi kisojen jälkeen rentoutuvansa mielellään lukemalla kirjoja.
Lankinen paljasti samalla myös turnauksen aikana lukuvuorossa olleen teoksen, yhdysvaltalaisen Hanya Yanagiharan yli...
Suomen Jääkiekkoliitto huutokauppaa parhaillaan tuoreiden maailmanmestareiden aitoja pelipaitoja.
Huutokaupassa on tarjolla myös muutama kypärää sekä MM-hopeaa saavuttaneiden Naisleijonien pelipaitoja.
Kovinta kilpailua käydään tällä hetkellä vähemmän yllättäen Kaapo Kakon pelipaidasta,...
Leijonien mukana sensaatiomaisesti kautensa MM-kultaan päättänyt maalivahti Kevin Lankinen on jo alkanut valmistautumaan tulevaa NHL-kautta varten.
Viime kaudella AHL:n ja ECHL:n välillä pompotellut nuorukainen tähtää...
2010-luvulla kolme Stanley Cupia voittaneen Chicago Blackhawksin tilanne kesän siirtomarkkinoilla poikkeaa huomattavasti aiemmista kausista, kun joukkueella on vihdoin palkkakatossaan tilaa myös nimekkäämmille pelaajahankinnoille.
Kahdesti peräkkäin...
Leijonajoukkue venyi uskomattomaan suoritukseen MM-jääkiekossa. Kesällä joukkueen ei tarvitse enää venyä – ei edes saunassa, sillä Harvia lahjoittaa jokaiselle mestarijoukkueen pelaajalle langattoman Harvia Cilindro...
Tuoreet maailmanmestarit kiinnostavat jääkiekkokansaa edelleen. Jälleen yksi mittareista on pelaajien tilastoihin erikoistuneen Eliteprospectsin twiitti, joka paljasti sivuston viime viikon klikatuimmat pelaajat.
Eniten hakuja tehtiin Marko...
Suomelle maailmanmestaruuden viikko sitten torjunut Kevin Lankinen on yksi maamme kansallissankareista. Hän pelasi itsensä kenties tuntemattomuudesta ihmisten huulille ja sydämiin.
AHL-joukkue Rockford Ice Hogsissa päättyneellä...
Tuore maailmanmestari Kevin Lankinen antoi päättyneissä MM-kisoissa todella kovat näytöt NHL:ään päin. Veskari voitti mm. kolme viimeistä ja tärkeintä ottelua, eli puolivälierän, välierän ja...
Leijonien jo legendaarinen kapteeni, Marko "Mörkö" Anttila oli jääkiekkotilastoihin erikoistuneen Eliteprospectsin klikatuin nimi viime viikolla peräti 36 950 haulla. Päiväkohtainen hakumäärä oli siis järjetön,...
Leijonien kolmas maailmanmestaruus on saanut koko kiekkoilevan Suomen sekaisin. Eilen kultahuuma huipentui Helsingin Kaisaniemessä, kun maailmanmestareita juhlittiin valtavan väkimäärän edessä.
Seremoniat eivät jääneet huomaamatta Ruotsissakaan....
Kultaleijonien tähtimaalivahdin Kevin Lankisen mukaan jääkiekon maailmanmestaruuden voitto on tähän mennessä hänen koko elämänsä paras tunne.
MM-kullan voittamisen merkitys on suomalaisille jotain niin suurta, ettei...
Kultaleijonien sankarivahti Kevin Lankinen sanoi olevansa yhtä ihmeissään kuin koko Suomien kansa Leijonien saavutuksesta joukkueen materiaaliin nähden. Suomalaistähti epäili huippumaiden tähtimiehistöjen kaatuneen silkalla yhteistyön...
Leijonien MM-kultajoukkueesta löytyy järisyttävän suuria tarinoita, eikä varmasti suurempaa tarinaa ole, kuin kapteeni Marko Anttilan nousu nelosketjun miehestä ratkaisijaksi turnauksen kolmessa tärkeimmässä ottelussa.
Toinen, hieman...
Suomella oli MM-kultaan päättyneissä maailmanmestaruuskisoissa kokoonpanossaan vain neljä NHL-seurojen palkkalistoilla olevaa pelimiestä.
Vaikka sekä Kevin Lankisen, Henri Jokiharjun, Juho Lammikon että Niko Mikkolan roolit jäivät...
Suomi järjesti sunnuntaina jättimäisen yllätyksen, kun joukkue marssi MM-kultaan 3-1-voitolla Kanadasta.
Leijonien suurimmiksi sankareiksi ottelussa nousivat Marko Anttila (kaksi maalia), Harri Pesonen (yksi maali) sekä Kevin Lankinen (yli 40 torjuntaa).
Suomen sensaatiomainen...
MM-kisat
Kanada - Suomi
Sunnuntai 26.05 klo 21:15
Sunnuntaina jääkiekon MM-kisat huipentuvat. Leijonat näyttivät ns. asiantuntijoille pitkää nenää ja selvittivät tiensä kisojen loppuotteluun. Tämän enempää ei Petsipappakaan...
BRATISLAVA. Kevin Lankinen oli Leijonien isoin sankari sensaatiomaisessa välierävoitossa. Hän pysäytti kiekon 32 kertaa.
- Se, että nollaa Venäjän välierässä on huikea juttu, mutta se vaatii...
Leijonat kohtaa tänään Ruotsin MM-kisojen puolivälierissä. Ratkaisuottelu alkaa 21:15, ja sen voittaja etenee MM-kisojen mitalipeleihin. Häviäjän kisat tulevat päätökseen.
Suomen maalilla ottelussa torjuu odotetusti läpi...
Vaikka Leijonat päätti MM-kisojen alkusarjaurakkansa tiistaina 2-4-tappioon Saksalle, tapahtui pelissä hyviäkin asioita. Yksi silmiä hivelevä temppu oli maalivahti Kevin Lankisen venyminen kiekon eteen tuhannen...
Leijonat jatkoi vakuuttavaa menoaan MM-kisoissa sunnuntaina, kun se kukisti Ranskan tyylipuhtaasti 3-0.
Suomi sai ottelussa jälleen tärkeitä onnistumisia, kun maalinteossa onnistuivat tällä kertaa Joel Kiviranta, Niko Mikkola sekä...
Leijonat kohtaa tänään Ranskan kello 21:15 alkavassa ottelussa.
Iso puheenaihe viime päivinä on ollut Suomen sentteripula. Juho Lammikko loukkaantui ottelussa Yhdysvaltoja vastaan, ja Eetu Luostarisen...
Suomi hyökkää maanantaina kello 17.15 alkaen USA:n kimppuun MM-kisojen kolmannessa pelissään.
Viikonloppuna Kanadan ja Slovakian kaatanut leijonalauma hakee kolmatta päänahkaansa hieman uudistetulla rosterilla. Maalilla ensiesiintymisensä...
Leijonat kirmaa lauantaina Slovakian MM-kisojen toiseen otteluun varsin tutun näköisillä ketjukoostumuksilla. Perjantaina Kanadan tähtisikermän nurin torjunut Kevin Lankinen jatkaa maalilla, huimaa pelisilmäänsä väläytellyt Arttu...
MM-kisat
Slovakia – Suomi
Lauantai 11.05 klo 21:15
Kisat jatkuvat kiihkeällä rytmillä lauantaina. Sekä Leijonat että Slovakia tekivät perjantaina avausotteluissaan mojovat yllätykset ja nostivat faniensa fiiliksen lentoon....
Suomen upea voitto MM-kisojen avausvastustajastaan Kanadasta ei jäänyt huomaamatta myöskään Ruotsissa.
Aftonbladet pisti parastaan omassa voittoa hämmästelleessä jutussaan.
– Jytky ”kaikkien aikojen huonoimmalta joukkueelta” – löi...
Suomen MM-kisaurakka käynnistyi perjantaina häikäsevällä tavalla, kun turnauksen ennakkosuosikkeihin lukeutuva Kanada kaatui maalein 3-1.
Leijonat sai otteluun lentävän lähdön, kun 18-vuotias Kaapo Kakko onnistui maalinteossa vain alle...