Pelicans on vahvistumassa uudella hyökkääjällä. Seura vihjaisi asiasta some-tileillään.
Kuvassa Pelicansin urheilujohtaja Jari Laukkanen istuu toimistotuolilla puhelin kädessään. Hänen puhelimestaan on otettu kuvankaappauksia, jotka muistuttavat...
Oulun Kärpät on nimennyt maanantaina entisen huippukiekkilijan ja valmentajana pitkään toimineen Jari Laukkasen seuran kehitysvastaavaksi.
Toimenkuvassaan hän tulee toimimaan Kärppien juniorivalmentajien mentorina ja osana...
Kajaani tuntuu olevan vuodesta toiseen Mestis-paikkakunta, jossa tuomarit saavat kuulla kunniansa.
Tuoren tapaus nähtiin lauantaina, kun Hokki kaatoi Jokipojat värikkään kamppailun päätteeksi maalein 2-1.
Illan aikana...
Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat alkavat Helsingissä tapaninpäivänä. SuomiKiekko-sivusto nostattaa kisatunnelmaa joulukuun ajan muistelemalla menneiden vuosien MM-kisoja, Suomen menestystä ja niitä legendaarisia pelaajia, jotka ovat...
KAJAANI. Nuoren Aku Kestilän hyppy Mestis-seura Hokin matkaan ei sujunut häikäisevällä tavalla.
Jokipojat-pelin avauserässä tehotilasto painui rumasti lukemiin -3, kun vierasjoukkue karkasi 0-3-johtoon.
Vaikeudet uuden...
Mestis-seura Kajaanin Hokki jatkaa ensi kaudella tutussa komennossa.
Päättyneellä kaudella apuvalmentaja toiminut Antti Turunen jatkaa kajaanilaisjoukkueen valmennustiimissä ensi kaudellakin. Hokki julkaisi jo aiemmin tänä vuonna...
Kajaanin Hokki päätti kautensa makealla tavalla, kun se nappasi kauden viimeistelleestä pronssipelistä 5-2-voiton.
Joukkueen päävalmentaja Jari Laukkanen myönsi TUTOn kustannuksella otetun vierasvoiton olleen makea.
-...
Kun ottelusarja päättyy puhtaasti 4-0, menee yleensä aina oikea joukkue jatkoon.
Jukureiden ja Hokin välieräsarja oli tätä tilastoa kuitenkin huomattavasti tasaisempi. Melkein jokainen ottelu oli...
Hokin välieräavaus jätti parannettavaa maanantaina, kun Jukurit marssi Mikkelissä lopulta varsin selvään 4-1-voittoon.
Kajaanilaisten päävalmentaja Jari Laukkanen löysi pelin jälkeen heti parannuskohteet joukkueensa pelistä.
- ...
Kajaanin Hokki selvisi toisena joukkueena Mestiksen välieriin, kun se kaatoi JYP-Akatemian torstaina lukemin 5-2.
Vierasvoiton myötä sarja meni poikki otteluvoitoin 4-2.
− Tasainen, kova ja rehtihenkinen...
Kajaanin Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen on tehnyt jatkosopimuksen seuran kanssa.
Sopimus ylettyy nyt kevääseen 2016 saakka.
- Papu on tehnyt Hokissa erittäin hyvää työtä. Molemmilla osapuolilla...
Seitsemän edellistä ottelua ja tehot 4+6=10.
Mestiksen tämän hetken kuumimmasta nimestä ei liene epäselvyyttä. Oulun Kärpistä lainapestillä Kajaanin Hokissa pelaava Balazs Sebok on päässyt viime...
Kajaanin Hokki on solminut yksivuotisen sopimuksen tshekkisentteri Patrik Machacin kanssa. 20-vuotiaan Machacin sopimus sisältää syyskuun 5. päivään kestävän koeajan.
Viime kaudella Tshekin pääsarjassa pelannut Machac...
Kiekkokonkari Jarkko Heikkinen jatkaa myös tulevalla kaudella Hokissa.
Kajaanilaisseura vahvisti pitkäaikaisen pakin kiekkoilevan Mestis-seurassa myös jatkossa. Tuleva kausi on pakille jo 17. putkeen samassa seurassa.
- Heikkinen...
Mestis-seura Hokki on vahvistanut rivejään kahdella uudella vahvistuksella.
Puolustaja Ville Saukko ja hyökkääjä Christoffer Seppelin saapuvat Kajaaniin Vaasan Sportista.
Kyseessä on kaksi nuorta pelaajaa, joilta on...
KalPasta tuttu Jari Laukkanen valmentaaa ensi kaudella Kajaanin Hokkia.
Mestis-seura julkaisi uuden päävalmentajan tiedotteessaan.
– Olemme erittäin tyytyväisiä Laukkasen sopimukseen. Heti ensimmäisestä puhelusta huomasimme, että ajattelutapamme...
KalPa on vahvistanut erottaneensa päävalmentaja Jari Laukkasen.
Kuopiolaisseura on vapauttanut Laukkasen sopimuksestaan. Osapuolilla oli ensi kauden kattava pahvi, mutta se on nyt purettu.
- KalPan kausi...
KalPa on erottanut päävalmentajansa Jari Laukkasen, uutisoi Savon Sanomat.
Lehden mukaan seuran johto kertoi asiasta pelaajille aamulla.
KalPan kausi on ollut katastrofaalinen. Joukkue on parhaillaan yhdeksän...
Valtava loukkaantumissuma sekä tärkeitä avainpelaajia U20-joukkueen mukana. Pudotuspeleihin vielä mielivän KalPan tilanne on viime kierroksilla ollut kaikkea muuta kuin helppo.
Kun jo kokonaisen kokoonpanon...
KalPa on julkaissut tiedotteen, jossa käydään läpi alkukauden pettymyksen taivalta.
Maajoukkuetauon aikana kuopiolaisseurassa on käyty läpi tämän hetken tilannetta. Seura on tiedotteen mukaan anteeksipyynnön velkaa...
KalPan tuska sai jatkoa lauantai-iltana, kun Blues paukutti kuopiolaiset jään rakoon tylyin 6-0-lukemin. KalPan esitys oli yhtä tuskaa myös kotiyleisölle, jonka määrä samalla on...
KalPa kaatoi Bluesin vierasjäällä maanantaina jatkoaikamaalilla 3-2-lukemin. KalPan maaleista vastasivat Sami Kapanen sekä ylivoimalla ottelun varsinaisen peliajan viime minuuteilla osunut Adam Masuhr ja jatkoajalla...
Viime kausina keväällä pahasti kompuroinut KalPa lähtee tulevalle kaudelle kääntämään kuntokäyräänsä toisenlaiseksi.
Vaikka joukkue lähtee kauteen nimettömämpänä kuin vuosiin, oli ryhmän valmentaja Jari Laukkanen luottavaisin...
Itävaltalaisjoukkue UPC Vienna Capitals kävi hakemassa Kuopiosta 4-1-voiton European Trophyn ottelussa.
KalPa oli niskan päällä avauserässä, muttei pystynyt käyttämään etsikkoaikaan hyväkseen.
- Ensimmäinen erä ja oikeastaan...
Kuopion KalPa pääsi voiton makuun toisella yrittämällä tämän vuoden European Trophyssa.
Kilpipaidat hakivat maukkaan vierasvoiton ruotsalaisen HV71:n kotiluolasta maalein 2-1. Ratkaisevan osuman ampui Antti Kerälä...
Kuopion kiekkoylpeys KalPa hakee tänään kauden avausmaaliaan HV71:n vieraana.
Kilpiritarit taipuivat tiistaina European Trophyn avauksessa Linköpingille maalein 0-3. Kun huomioon otetaan myös harjoitusottelu Kärppiä vastaan,...
Kuopion KalPan pudotuspelitaival alkoi niukalla tappiolla, kun joukkue kärsi 1-2-tappion Porin Ässille.
Kuopiolaisjoukkueen päävalmentaja Jari Laukkanen myönsi, ettei alku otteluun ollut sitä, mitä joukkue haki.
Heikosta...
Kiekkoministerit-blogissa toimittajat Ilari Savonen ja Ilari Isotalo käyvät läpi 14/14-juttusarjassa SM-liigajoukkueiden suorituksia syksyn ajalta.
Juuri ennen kauden alkua päävalmentajaansa vaihtanut KalPa on pysynyt tiukasti kärkitaistelussa...
Sarjataulukon toiselta paikalta maajoukkuetauolle lähtenyt KalPan kausi on sujunut tähän mennessä positiivisissa merkeissä.
Juuri ennen sarjan alkua päävalmentajaa vaihtanut joukkue löysi oikean suunnan alkukauden edetessä.
-...
KalPan vastuuvalmentajaksi yllättäen noussut Jari Laukkanen summaa onnistujat European Trophyn otteluista.
Laukkasen mukaan kuopiolaisilta voi odottaa paljon etenkin hyökkäysrintamalta. Eniten pääpiiskuria on yllättänyt 17-vuotiaan huippulupauksen...