Tagi: Lindell Esa

Seurapomo odottaa nuoren suomalaispuolustajan murtautuvan NHL:ään – ”Kokonaisvaltainen pelaaja”

Dallas Starsin seurajohto odottaa mielenkiinnolla, kuinka Esa Lindell pärjää NHL:ssä. Lindellille kaavaillaan ensi kaudeksi pelipaikkaa Starsin NHL-miehistössä. - Olemme suunnitelleet hänelle paikan joukkueessa ja uskon,...

NHL-seura lataa nuoreen Leijona-pakkiin kovia odotuksia – ”Ollut fantastinen”

Dallas Starsissa on kovia odotuksia Esa Lindellin osalle. Suomalaispuolustajalle kaavaillaan ensi kaudeksi pelipaikkaa NHL:stä. - Hän on viisas, hyvä, kokonaisvaltainen pelaaja. Hän on pelannut nyt...

Tuore Leijona-valmentaja puolustaa MM-floppia: ”Paransi loppua kohden”

HELSINKI. Jo aiemmin Leijonien mukaan syksyn World Cup -turnaukseen valitun Esa Lindellin otteet jättivät toivomisen varaa tämän kevään MM-kisoissa. Lindelliltä odotettiin paljon, varsinkin hyvin onnistuneiden...

Esa Lindellin World Cup -valinta aiheuttaa kritiikkiä – ”Ihmettelen valintaa”

Leijona-legenda Matti Hagmanin mukaan Esa Lindellin ei pitäisi olla mukana World Cupissa. Lindell on nimetty jo maaliskuussa mukaan turnaukseen, mutta huonot otteet MM-kisoissa ovat...

Nuoresta Leijona-pakista kova NHL-arvio – ”Koskematon pelaaja”

Dallas Morning Newsin toimittaja Mike Heika nostaa suomalaispuolustaja Esa Lindellin yhdeksi Dallas Starsin arvokkaimmista nuorista pelaajista. Heikalta kysyttiin lehden verkkosivuilla, että mistä Starsin pitäisi luopua,...

Rajua ryöpytystä saaneen Leijona-pelaajan uskotaan lyövän läpi NHL:ssä ensi kaudella

Leijonien puolustaja Esa Lindellin otteet tämän vuoden MM-turnauksessa eivät ole vakuuttaneet kaikkia. Vuosi sitten sensaatiomaisia esityksiä MM-kisoissa tehnyt Lindell ei ole ollut tänä vuonna aivan...

Tätä on odotettu – Leijonien viime vuoden sensaatiopelaajalle elintärkeä onnistuminen

Leijonat on rohmunnut MM-kisoissa viidestä ottelusta täydet 15 pistettä. Viidennen voiton Leijonat nappasi Ranskasta. Sinivalkoiset hallitsivat kenttätapahtumia selvästi kahden ensimmäisen erän ajan ja ottivat hallitun...

Leijonien toiselle ylivoimaketjulle helpotus – ”Siinä on ollut vähän ongelmaa”

PIETARI. Kevään MM-kisoissa Leijonilla ylivoimapeliin on ollut vaihtoehtoja vaikka kuinka, nimenomaan pelaajien osalta. Aiemmin Aleksander Barkovin johtama ylivoimakentällinen oli saanut tulosta aikaiseksi, kun taas Mikko...

Avauspelissä hurmannut Leijona-pelaaja pahoissa vaikeuksissa – ”Rahkeita paljon parempaan”

Leijonat otti MM-kisojen toisessa taistossaan selvän 5-1-voiton Saksasta. Suomi karkasi avauserässä 2-0-johtoon eikä voittajasta ollut tämän jälkeen epäselvyyttä. Leijonien ajatus harhaili ajoittain, mutta homma oli...

Leijonien nuoremmat luottolenkit saamassa juonesta kiinni – ”Ei olla poikia enää”

PIETARI. Leijonien osalta tänä keväänä katseet kääntyvät helposti kohti tähtiä kuten Aleksander Barkovia, Mikko Koivu, Mikael Granlundia ja Jussi Jokista. Puolustuksen osalta isoina luottolenkkeinä voi...

Leijonien alakerta ei vakuuttanut – ”Yksi oli kuitenkin ylitse muiden”

Vaikka Leijonat päihitti perjantaina avausottelussaan Valko-Venäjän maalein 6-2, on Suomen pelissä vielä paljon parannettavaa. Siinä missä Leijonien hyökkäyspeli on jo hyvällä mallilla, aiheuttaa puolustuspeli pientä...

Leijonat selvitti hidasteet siirtymisessä Pietariin – tuorein Pohjois-Amerikan vahvistuskin pääsi kyytiin

PIETARI. Leijonien osalta siirtyminen Helsingistä Pietariin ei mennyt aivan kaikkien osalta mutkitta. Aamupäivällä kaikki pelaajat eivät nimittäin päässeet samaan junaan, kun Jussi Jokisen ja Juuse...

Päivän Leijonanostot: lisää apuja Pohjois-Amerikasta, case Markus Granlund, draftin kärkinimet

HELSINKI. Leijonat aloittaa lopullisen valmistautumisen MM-kisoja kohti maanantaina, kun se saa suurimman osan kisajoukkueestaan Helsinkiin. Mikael Granlundin ja Mikko Koivun osallistuminen maanantaina iltapäivällä joukkueharjoituksiin on...

Patrik Laine ON mukana MM-kisoissa – tältä näyttää Leijonien nimekäs miehistö!

Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen on julkaissut miehistönsä Venäjällä pelattaviin MM-kisoihin. Jo aiemmin useampi kovan luokan NHL-pelaaja oli ilmoittaunut saapuvansa mukaan ryhmään, mikä toi entistä kovemman...

Runkosarja paketissa – nämä suomalaiset taistelevat AHL:n mestaruuspokaalista!

AHL:n runkosarja paketoitiin sunnuntaina. Farmiliiga AHL:n runkosarja on ohi. Runkosarjan ykkönen oli Toronto Marlies, joka keräsi 76 ottelusta 114 pistettä. Kasperi Kapanen ja Kasimir Kaskisuo...

Pistetehtailu jatkuu – nuori suomalainen nousi AHL-puolustajien pistepörssissä jo neljänneksi

Texas Starsin suomalaispuolustaja Julius Honka on AHL:n tehokkaimpia pelipaikallaan. Stars kukisti kotonaan Iowa Wildin 5-2. Honka keräsi ottelussa yhden syötön ja teholukemakseen +2. 20-vuotias Honka on kerännyt...

Esa Lindell ei osannut odottaa World Cup -nimeämistä tässä vaiheessa – ”Valinta oli yllätys”

Texas Starsin AHL-seurassa tällä hetkellä kiekkoileva Esa Lindell sai tietää World Cup -paikastaan maanantaina. Hän sanoi kertoneensa asiasta vain tyttökaverilleen ja vanhemmilleen. Lindell käski...

Nämä valittiin ensimmäisinä Leijonien World Cup -joukkueeseen!

Leijonat ja sen tuleva päävalmentaja Lauri Marjamäki ovat valinneet ensimmäiset 16 nimeä syksyllä pelattavaan World Cup -turnaukseen. World Cupiin osallistuvat maat ja tahot nimeävät 16...

Parhaiden ”ei vielä NHL:ssä pelaavien” varattujen lupausten lista julkistettiin – Sebastian Aho korkealla

Kanadalaisyhtiö TSN julkaisi varsin mielenkiintoisen listauksen parhaista pelaajista, jotka eivät vielä ole pelanneet NHL:ssä, mutta heidät on varattu sinne. Tarkemmin kriteereinä on se, etteivät listalla...

NHL-toimittajalta hurja heitto – kaksi suomalaispuolustajaa osana isoa pelaajakauppaa?

Sports Illustratedin toimittaja Al Muir on heittänyt ilmoille villin idean. Boston Bruinsin tiedetään etsivän vahvistusta pakkikalustoonsa. Muun muassa Anaheim Ducksin Sami Vatanen on yhdistetty Bruinsiin. Bruinsin ja hyökkääjä Loui...

Nuoret suomalaispakit mainiossa vireessä AHL:ssä

Julius Honka ja Esa Lindell kirjauttivat tililleen, kun Texas Stars kukisti San Jose Barracudan 3-0. Kaksikosta Honka oli pelissä muutenkin aktiivinen. Avausmaalin alustanut pakki laukoi...

NHL:ssä debytoinut suomalaispuolustaja palaa farmiin

Dallas Starsin suomalaispuolustaja Esa Lindell on palaamassa takaisin farmiliiga AHL:ään. Lindellin visiitti NHL-seura Starsin riveissä jäi tältä erää neljän pelin mittaiseksi. Suomalainen pelasi vielä maanantaina...

NHL:ssä nähtiin todella harvinaista suomalaisherkkua – ”Hieman erilaista”

Dallas Starsin pakistossa nähtiin erikoinen tilanne, kun suomalaiset Jyrki Jokipakka ja Esa Lindell pelasivat pakkiparina Edmonton Oilersia vastaan. Kaksikko pääsi juhlimaan 3-2-voittoa. Äskettäin Starsin miehistöön nostetulle...

Arvio: Nuori suomalaispuolustaja on NHL-seuran mielenkiintoisin lupaus

Dallas Starsin Esa Lindellistä on kasvamassa huippupuolustaja, uskoo Dallas Morning Newsin toimittaja Mike Heika. Lindell debytoi NHL:ssä tiistaina, kun Stars taipui vieraissa Los Angeles Kingsille 2-3. Lindell...

Viime kauden Liiga-sensaatio debytoi NHL:ssä – päävalmentajalta ylevä arvio

Viime kaudella Liiga-puolustajien maali- ja pistepörssin voittanut Esa Lindell teki debyyttinsä NHL:ssä. 21-vuotiaan suomalaisen ensiesiintyminen Dallas Starsin paidassa päättyi tappiollisesti, kun Los Angeles Kings nappasi voiton...

Nuori Leijona-pakki debytoi NHL:ssä tappiollisesti

Esa Lindell pääsi yön NHL-kierroksella pelaamaan uran ensimmäisen ottelunsa taalajäillä. Avausottelu päättyi tappiollisissa tunnelmissa, kun Los Angeles Kings kaatoi Dallas Starsin 3-2. Nuori suomalaispakki pelasi ottelussa...

Nuoresta suomalaisesta hurja arvio – ”Paras puolustaja joka ei pelaa NHL:ssä”

Suomalaispuolustaja Esa Lindellin otteet AHL:ssä ovat olleet vakuuttavia. Ensimmäistä kauttaan Pohjois-Amerikassa pelaava Lindell on ollut AHL-seura Texas Starsin kantavia voimia. Hän on tehnyt AHL:ssä 42 otteluun puolustajalle...

Tehokkaalle suomalaispelaajalle ensimmäinen NHL-kutsu

Dallas Stars on nostanut ensimmäistä kertaa Esa Lindellin farmista NHL:ään. Lindell on pelannut alkukauden Starsin farmiseura Texas Starsissa. Hän on tehnyt Texasissa 42 otteluun puolustajalle...

Kultaleijonien kapteeni loistaa kärjessä – tässä ovat AHL:n tehokkaimmat suomalaistykit!

AHL:n suomalaisten pistepörssin kärjestä löytyy paljon potentiaalia. Erikoista on se, että viiden kärjessä on peräti kolme puolustajaa. Ketkä muodostavat viiden kärjen? Selaile galleriaa kärkitykeistä ylhäältä!

Nuorten Leijonien kapteeni mukaan tähdistöotteluun Pohjois-Amerikassa

Nuorten Leijonien kapteenina kultajoukkueessa toiminut Mikko Rantanen on valittu Pohjois-Amerikassa AHL:n tähdistöotteluun. Rantasen lisäksi suomalaisista mukana on myös viime kevään miesten MM-kisoissa loistanut Esa Lindell. Myös...