Lukon ja Luulajan välinen K-lohkon kärkikamppailu ei ole houkutellut Rauman Äijänsuolle yleisöryntäystä.
Osittain päällekkäin mennyt naisten Superpesiksen pronssipeli tuntuu rokottaneen melkoisesti iltapäiväpelin yleisömäärää.
#CHLfi'n odotettuun lohkovoittokamppailuun...
Luulaja ja Lukko ratkovat sunnuntaina lohkovoittajan CHL:ssä, kun kaksikko iskee yhteen Raumalla.
Ruotsalaisseuran toimitusjohtaja Lars Bergström on seurannut vastustajan kehitystä vakuuttuneena.
- Rauma on pieni kaupunki,...
CHL-taipaleensa voittomaalikilpailuvoitolla avannut Lukko jatkoi tutulla kaavalla myös lauantaina, kun kohtaaminen Luulajaa vastaan eteni myös rankkareille.
Tällä kertaa tuloksena oli tappio, kun Luulaja oli voittomaalikilpailussa...
Lukon tuleva CHL-vastus, viime kauden Champions Hockey Leaguen mestari Luulaja, on vahvasti suomalaiseen apuun luottava joukkue.
Pohjoisen Ruotsin ylpeydessä on kolme suomalaispelaajaa - nimet selviävät sivun ylälaidan gallerian tuoreista...
Toni Rajala halusi menestyä ja valitsi siksi Luulajan.
Luulaja on Rajalan kolmas seura Ruotsissa. Kaudella 2013-2014 hyökkääjä edusti HV71:tä, viime sesongilla Färjestadia.
Nyt vuorossa on Luulaja....
Torstaina tappion rankkareilla Mestis-joukkue Jukureille kärsinyt Kärpät sai Hämeenlinnassa vietetylle turnaukselle itselleen hieman paremman käänteen, kun se kaatoi perjantain kohtaamisessa Luulajan.
Ottelu päättyi Kärppien eduksi...
HPK otti kotiturnauksessaan Hämeenlinnassa varsin maukkaan voiton torstaina, kun se kaatoi ruotsalaisseura Luulajan.
Viime kaudella CHL:n eli Champions Hockey Leaguen voittanut Luulaja oli saapunut Hämeenlinnaan...
Jarmo Kekäläisen johtama Columbus Blue Jackets on hankkinut riveihinsä Ruotsissa viimeisten vuosien aikana läpimurtoa tehneen nuoren puolustajan Dean Kukanin.
Kukan siirtyy NHL:ään Luulajasta, mitä hän...
Luulaja ilmoitti tehneensä vuoden sopimukset puolustaja Ilari Melartin sekä hyökkääjä Toni Rajalan kanssa.
Kaksikosta Melart saapuu Ruotsiin KHL-seura Jugran riveistä, missä kolossi ehti pelaa noin...
Ilari Melart jatkaa uraansa Ruotsissa Luulajan riveissä.
Asiasta uutisoi MTV verkkosivuillaan.
26-vuotias pakki pelasi menneellä kaudella Jugrassa, missä alle tuli 35 ottelua tehoin 5+1.
Melart muistetaan...
Norrbottens Kurirerin mukaan Toni Rajalan siirto Luulajaan on mutkistunut. Vielä viikonloppuna lehti piti siirtoa varmana.
Mutkistumisen syynä on Rajalan palkkavaatimus. Hän haluaisi tienata kuukaudessa nettona...
Suomalaispuolustaja Marcus Fagerudd ei jatka SHL-liigan Luulajan riveissä.
Fagerudd on pakitellut kaksi viimeisintä kautta ruotsalaisorganisaatiossa. Osapuolten yhteinen taival tuli nyt päätökseen.
- Olen viihtynyt tänä aikana...
Ruotsin liiga Luulaja havittelee riveihinsä kovan tason maalivahtia.
Luulaja on erityisen kiinnostunut KHL-seura Ak Bars Kazanin Anders Nilssonista, Norrbottens Kuriren raportoi. Veskarin nykyinen sopimus umpeutuu...
Mestarien liigassa eli CHL:ssä on tämän kauden osalta saatu voittaja esille.
Ykköseksi kipusi Luulaja, joka nousi finaalissa kahden maalin takaa voittoon lukemien oltua 4-2.
Ottelun alussa...
Sain viime viikolla mielenkiintoisen kutsun. Minut pyydettiin mukaan viisihenkiseen raatiin, joka äänestäisi ja päättäisi Champions Hockey Leaguen arvokkaimman pelaajan, MVP:n.
Suostuin.
Nordicbet MVP Trophyn voittajan valitseva...
Champions Hockey League huipentuu tiistai-iltana Luulajassa pelattavaan finaaliin, jossa vastakkain ovat Luleå ja Frölunda. Suomesta turnaukseen osallistui kahdeksan joukkuetta, joista pisimmälle pääsi välieriin edennyt...
Champions Hockey League huipentuu tiistai-iltana Luulajassa pelattavaan finaaliin, jossa vastakkain ovat Luleå ja Frölunda. Suomesta turnaukseen osallistui kahdeksan joukkuetta, joista pisimmälle pääsi välieriin edennyt...
Ruotsalaishyökkääjä Johan Harjun jatkaa kiekkoilua kotimaansa kamaralla.
Maanantaina Jokerit tiedotti osapuolten teiden eroamisesta (uutinen). Harju ennätti pelata Jokerien paidassa 26 peliä tehoin 3+4.
Hetkeä myöhemmin Ruotsin pääsarjaseura Luulaja...
Luulaja on kiinnostunut hankkimaan HPK:ssa vahvaa kautta pelaavan Jesse Saarisen riveihinsä.
Asiasta uutisoi ruotsalaislehti Kuriren, jonka mukaan seurapomo Lars Bergström on Suomessa tarkkailureissulla.
29-vuotias Saarinen on...
Ruotsalaiseura Luulaja on kiinnostunut hankkimaan Ville Leino riveihinsä.
Asiasta uutoi Expressen verkkosivuillaan.
- Tiedämme, että hän on laadukas pelaaja. Olemme seuranneet häntä, mutta emme sen syvemmin,...
Mestarien liigassa eli CHL:ssä on nyt saatu ratkaistua kaikki neljä välieriin selvinnyttä joukkuetta.
Ensimmäisenä jatkoon ehti Kärpät, joka päihitti SaiPan puolivälieräsarjassa yhteismaalein 5-2.
Luulaja puolestaan oli...
Luulaja voitti Rauman Lukon tiistaina 2-1 CHL:ssä ja marssi välieriin yhteismaalein 7-3.
Luulajan maaleista tiistain ottelussa vastasivat Marcus Fagerudd ja Chris Abbott.
Lukon ainokaisen teki Jonne...
Liigassa kärkipäähän tällä hetkellä kuuluva Lukko sai kylmää kyytiä SHL:ssä vaikeuksissa alkukauden aikana olleelta Luulajalta, joka heilutti maaliverkkoja peräti viidesti Raumalla.
Loppulukemat olivatkin Luulajan hyväksi...
Lukon ja Luulajan välisessä CHL-puolivälieräsarjan avauksessa Luulajan suomalaiskolmikko Kristian Näkyvä, Niklas Fogström sekä Lennart Petrell olivat liekeissä Raumalla pelattavan tiistain ottelun avauserässä.
Lukko siirtyi ensin...
Leijonien puolustuksessa Karjala-turnauksessa operoivan Kristian Näkyvän kohdalla maajoukkuekutsuja voidaan nimittää helpolla todelliseksi palkinnoksi vahvasta alkukaudesta.
Ja vahva alkukausi on jopa vähättelyä sille, miten hyvin Näkyvällä...
Tähän mennessä voittamattomana harjoituskauden peleissään ollut Kärpät koki ensimmäisen tappion, kun Luulaja oli kotonaan parempi lukemin 3-0.
Luulajalle maalinteossa onnistuivat Marcus Fagerudd, Cam Abbott ja...
Mestarien liiga eli CHL sai vauhdikkaan alun ja suomalaisten kannalta tuloksellisesti erittäin mukavan startin viikonlopun aikana.
Ensimmäiset pelit olivat vuorossa torstaina ja pelejä oli ripoteltu...
Luulajan riveissä suomalaispelaajat Lennart Petrell ja Kristian Näkyvä ovat olleet omalta osalta mukana melkoisissa maalitalkoissa Mestarien liigan eli CHL:n sunnuntain kierroksen ottelussa Nottingham Panthersia...
Mestarien liiga eli CHL alkaa ensi viikolla ja tulessa on paljon niin suomalaisjoukkuetta kuin muissakin seuroissa suomalaispelaajia.
Luulajaan täksi kaudeksi siirtynyt Lennart Petrell kuuluu CHL:n...
Vaikka mennään vasta harjoituskautta kiekkoilun puolella, nähtiin ensimmäinen tappelu jo Oulussa.
Asialla olivat vieläpä Mestarien liigan eli CHL:n suurien suosikkeiden Kärppien ja Luulajan pelaajat.
Kärpistä mukana...