Kokenut Liiga-puolustaja Nico Manelius hakee vauhtia Mestiksestä.
Rovaniemen Kiekko (RoKi) kertoo nettisivullaan 28-vuotiaan Maneliuksen vahvistavan joukkuetta seitsemän ottelun pätkäsopimuksella.
Jokerit-kasvatti on pelannut viisi edellistä kautta Liigaa...
Lahden Pelicans on nimittänyt uudeksi kapteenikseen tanskalaispuolustajan Stefan Lassenin.
Nimitys on historiallinen, sillä Lassen on ensimmäinen tanskalainen, joka on toiminut kapteenina liigaseurassa.
Lassen toimi jo viime...
Kertoimet (Expekt)
Pelicans-HIFK, 28.3.2016. klo 17.00.
4,10 – 4,30 – 1,65
Maanantaina selkä seinää vasten kotonaan oleva Pelicans tekee muutamia muutoksia kokoonpanoonsa, kun se kohtaa kuudennen kerran...
Suomi oli lähellä mitalipelejä jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 2011. Lauri Marjamäen valmentama joukkue johti puolivälieräottelua Venäjää vastaan kahdella maalilla vielä neljä minuuttia ennen...
Lahden Pelicans on tiedottanut kolmesta uudesta pelaajasopimuksesta.
TUTO-paidassa tuhoisaa jälkeä tehnyt Anrei Hakulinen liittyy Pelicansin miehistöön kaksivuotisella sopimuksella.
Hakulinen pelasi väkevän runkosarjan ja tahti kiihtyi pudotuspeleihin....
Helsingin ja Jokerit jättänyt Nico Manelius lähtee tulevaan kauteen uusista lähtökohdista.
Tuttu organisaatio ja kaupunki vaihtuivat, kun nuori puolustaja teki vuoden sopimuksen turkulaisseura TUTO Hockeyn...
Helsinkiläisseuran Nico Manelius tietää, että kehitys on kovan työn takana.
21-vuotias pakki on pelasi menneellä kaudella Jokerien matkassa 25 liigaottelua sekä kolme pudotuspelikamppailua. Mestiksen Kiekko-Vantaassa pelejä...