Tapparassa hienon kevään SM-liigan hopeamitaliin päättänyt taitava kiekollinen puolustaja Tuukka Mäntylä on sopeutunut hyvin Leijona-ryhmään monen vuoden tauon jälkeen. 31-vuotias tamperelainen oli edellisen kerran...
Suomi taipui USA:lle alkusarjan ottelussa lukemin 1-4. Leijona-pakit olivat ajoittain helisemässä fyysisesti vahvoja jenkkihyökkääjiä vastaan.
Suomen puolustuspelaaminen oli pääosin hyvällä tasolla läpi ottelun. Muutama yksittäinen...
Suomi kellisti alkusarjan kolmannessa ottelussa tuskaisen esityksen jälkeen Ranskan maalein 3-1.
Leijonien ykköspakkipari Sami Lepistö-Juuso Hietanen toimi edelleen mainiona esimerkkinä muille.
Muissa pareissa nähtiinkin pääsääntöisesti joko...
Vaikka Suomi onnistui kellistämään Slovakian maalein 2-0, niin Leijonien puolustus osoitti haavoittuvaisuutensa.
Avauspelissä Saksaa vastaan kypsiä otteita esittänyt Juuso Hietanen jatkoi mainiosti. Sen sijaan Teemu...
Leijonien puolustuksen kokonaissuoritus avausottelussa Saksaa vastaan oli kohtuullinen. Hyvän avauserän jälkeen taso heitteli hieman liikaa.
Kaksi ensimmäistä pakkiparia oli näkyvästi esillä runsaasta peliajasta johtuen. Varsinkin...
Leijonat valmistautuvat parhaillaan perjantaihin ja MM-kisojen avausotteluun Saksaa vastaan.
Maalilla aloitusvuoron saa ensimmäisenä HIFK:n veräjänvahti Joni Ortio.
Puolustuksessa suoraan SM-liigan finaaleista mukaan tuleva Tuukka Mäntylä...
Viimeksi kaudella 2008-2009 maajoukkueessa pelanneella Tuukka Mäntylällä edessä ovat uran neljännet MM-kisat.
Mutta miten Mäntylä itse kokee Leijonien mukaan liittymisen pitkän tauon jälkeen?
- Onhan tässä...
Leijonien matka kohti MM-kisoja huipentui sunnuntaina tuoreen MM-kisaryhmän nimeämiseen.
Kiekkoministerit Ilari Isotalo sekä Tshekin Brnossa viikonlopun päivystänyt Ilari Savonen käyvät läpi tuoreita valintoja.
Ministerit käyvät alhaalta...
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen ja valmennusjohto ovat julkaisseet Leijonien alustavan joukkueen kevään MM-kisoihin.
Joukkueenjohto odottaa vielä Dallas Starsin maalivahdin Kari Lehtosen päätöstä. Mikäli Lehtonen liittyy...
Tshekin EHT-turnauksessa Leijonilla ohjelmassa oli välipäivä ennen lauantain Venäjä-ottelua.
Aiemmin päivällä MTV3 uutisoi Ässien maalivahdin Antti Raannan ja hyökkääjän Veli-Matti Savinaisen saapuvan Leijonien muukan MM-kisoihin....
SM-liigan finaalit starttaavat maanantaina, kun Tappara ja Ässät iskevät ensimmäistä kertaa yhteen.
SuomiKiekko-sivusto listasi alkavien finaalien mahdolliset ratkaisupelaajat.
Katso ylhäältä löytyvästä galleriasta kaikki potentiaaliset ratkaisupelaajat...
Tapparan ja Lukon välieräsarja lähti käyntiin maanantaina Tampereella. Ensimmäinen kiinnitys finaaleihin etenemisen suhteen meni Tapparalle, joka käänsi ottelun itselleen jatkoajalla Antti Erkinjuntin osumalla.
Kiekkoministerit Ilari...
Tapparan 3-2-voiton yksi takuumiehiä oli alakerrassa vahvasti pelannut Tuukka Mäntylä, joka saalisti ottelussa tehot 0+3.
Kokenut puolustaja oli ottelun jälkeen syystäkin tyytyväinen. Tiukka taistelu päättyi...
Tappara saattaa vahvistua ensi kaudeksi nimekkäällä paluumuuttajalla, mikäli puolustaja Tuukka Mäntylä ei löydä uutta seuraa ulkomailta.
Varmaa on, että Mäntylä ei jatka nykyseurassaan Neftehimik Nizhnekamskissa....
Petri Vehanen sai tehdä tiistaina kesken matsin tilaa Emil Garipoville Ak Bars Kazanin maalilla Neftehimikiä vastaan.
Vehasen selän taakse meni helppo 4-2 maali, mikä siivittikin...
Ufan kultaleijona Antti Pihlström jäi jälleen ilman tehopisteitä, kun suomalaishyökkääjän joukkue kellisti keskiviikkona Venäjän KHL-liigassa SKA Pietarin maalein 5-4. Alexander Radulov takoi Ufan paidassa...
Tuomas Tarkki torjui Neftehimikin maalilla, kun joukkue taipui KHL-liigassa torstaina kotikaukalossaan Jugralle maalein 1-3. Myös Tuukka Mäntylä ja Oskar Osala pelasivat häviäjien paidassa.
Jugran Igor...
KHL-seura Neftekhimik Nizhnekamskissa pelaava Tuukka Mäntylä myöntää alun vaikeudet uudessa liigassa.
Ex-Tappara kykenee jo analysoimaan SM-liigan ja KHL:n eroja: isoin ongelma on kielitaito tai pikemminkin...
SuomiKiekko.com-sivuston haastattelussa on tällä kertaa Pohjois-Amerikasta täksi kaudeksi Venäjälle ja KHL-liigaan siirtynyt Oskar Osala. Kovana twiittajana tunnettu Osala (Twitter-tili: @OskarOsala) kertoo haastattelussamme muun muassa...
Mikko Lehtosen edustama Severstal Tsherepovets isännöi Venäjän KHL-liigassa keskiviikkona Petri Vehasen ja Jarkko Immosen Ak Bars Kazania. Tällä kertaa Tarkki veti pidemmän korren, sillä...
Pasi Puistolan ja Mikko Lehtosen Severstal Tserepovets päihitti KHL:n maanantain kierroksella Ufan maalein 4-1. Puistola teki esityön Josef Strakan viimeistelemään 4-1-osumaan. Maalinteossa Severstalilla kunnostuivat...
Tuukka Mäntylä siirtyy KHL-liigaan ja tarkemmin Neftekhimik Nizhnekamskiin.
Seura tiedottaa nettisivuillaan Mäntylän sopimuksesta. Mäntylä siirtyy Neftekhimikiin Tapparasta.
//
//
Jääkiekon SM-liigan Tappara vahvisti lauantaina, että joukkueen tähtipuolustaja Tuukka Mäntylä siirtyy loppukaudeksi Venäjän KHL-liigaan. Yksityiskohtia sopimuksesta saataneen viikonlopun jälkeen.
Mäntylä siirtyy uuteen joukkueeseensa alkuviikosta. Tappara...
HPK pysyy SM-liigan peränpitäjänä hävittyään lauantaina Tampereella Tapparalle 3-5. Tasainen ottelu sai huipennuksensa viimeisten minuuttien aikana, kun Tappara ratkaisi pelin edukseen Tuukka Mäntylän ylivoimalämärillä....
Tappara avasi SM-liigassa kauden voittotilinsä ja kirvesrintojen päävalmentaja Sami Hirvonen saa jatkaa tehtävässään ainakin toistaiseksi, kun joukkue voitti tiistaina Turussa TPS:n 4-1. TPS oli...
Tappara on aloittanut kautensa surkeasti jääkiekon SM-liigassa.
SuomiKiekko.com-sivusto tavoitti Tappara-tähti Tuukka Mäntylän ja kyseli tappioputken vaikutuksista pelaajiin.
Tapparan kausi on alkanut todella vaisusti. Mitä mietteitä se...
Tampereen Tapparan kokenut puolustaja Tuukka Mäntylä ymmärtää joukkueen fanien viime aikaisen käytöksen. Edellisessä ottelussa Jokereita vastaan fanit vaativat kovaäänisesti valmentaja Sami Hirvosen eroamista. Myös...