Ruotsin maajoukkueen päävalmentajana vuodet 2010-2016 toiminut Pär Mårts aikoo kääntää uuden sivun elämässään ja jättää jääkiekon kokonaan taakseen. Menestynyt käskyttäjä kertoi ruotsalaisen VLT:n haastattelussa, ettei...
Ruotsin maajoukkuetta pitkään luotsannut Pär Mårts lopettaa valmentamisen, uutisoi Aftonbladet.
Mårtsin pesti Tre Kronorin peräsimessä päättyi kevään 2016 MM-kisoihin.
- Tein päätöksen jo viime kauden aikana,...
KHL-tähti Linus Omark ei koe olevansa Pär Mårtsin suosiossa.
Ruotsalaispelaaja kertoi tuntemuksistaan karmaisevan, 0-6-tappioon Kanadalle päättyneen MM-puolivälierän jälkeen.
Omark ei kuvaillut hänen ja Ruotsin väistyvän päävalmentajan...
Pär Mårts kunnioittaa tulosta.
Ruotsin päävalmentaja myöntää, että Punakone oli tiistaina parempi sen voittaessa näytöstyyliin 4-1.
- Venäjä näytti vahvuutensa ja pelasi meitä paremmin. Kaiken ratkaisi...
Ruotsalaislehti Expressen haukkuu kovilla sanoilla Tre Kronorin päävalmentajan Pär Mårtsin.
Ruotsi hävisi tiistaina Venäjälle 1-4 MM-alkulohkon päätöspelissä, mutta Expressenin mukaan lukemat olisivat voineet olla yhtä...
Ruotsin jääkiekkomaajoukkue valmistautuu MM-kisoihin pelaamalla torstaina ja lauantaina Venäjää vastaan tuplamaaottelut.
Nyt käsillä oleva joukkue on erittäin nuori, eikä MM-kisalippua ole läheskään kaikille luvassa.
- Näistä...
Tulevissa jääkiekon MM-kisoissa pelataan jatkoajat uudella NHL:stä tutulla 3 vastaan 3 -systeemillä, mikäli kaikki osallistujamaat ovat uudistuksen kannalla.
Ainakaan Ruotsi ei liputa uuden formaatin puolesta,...
Ruotsin päävalmentaja Pär Mårts on julkaissut miehistönsä 5.-8. marraskuuta pelattavaan Karjala-turnaukseen.
Mårtsin nimeämällä listalla on vain kahdeksan KHL-pelaajaa, vaikka ruotsalaisia kiekkoilijoita on KHL:ssä liki 30....
Ruotsin jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Pär Mårts on Expressenin toimittajan Magnus Nyströmin uskomuksen mukaan siirtymässä seurajoukkue HV71:n valmentajaksi.
Samalla vetovastuun Tre Kronorista ottaisi Rikard Grönborg, joka on...
Ruotsin maajoukkueen päävalmentajana vuodesta 2010 lähtien toiminut Pär Mårts on kertonut merkittävästä muutoksesta, mikä tulee tapahtumaan kevään 2016 MM-kisojen jälkeen.
Mårts kertoi RIA Novostille, että...
Ruotsin päävalmentaja Per Mårts oli ymmyrkäisenä joukkueensa hukattua kolmen maalin johtonsa Kanadaa vastaan lopputuloksena 4-6-tappio.
- Se oli henkinen romahdus. Meidän yli ajettiin toisessa ja...
Ruotsin räväkkäsuinen päävalmentaja Pär Mårts on ärtynyt - tällä kertaa omalle joukkueelleen.
Valmentaja kertoi joukkueelle näkemyksiään eilisestä Tshekki-pelistä palauttavan jääharjoituksen aluksi (Ruotsi voitti rankkareilla 6-5).
Sen...
Ruotsin Filip Forsberg haukkui itsensä maanrakoon Tshekki-pelin jälkeen perjantaina.
- Olen pahoillani Louin (Eriksson) ja kaikkien muiden puolesta, että he joutuivat pelaamaan kanssani, 20-vuotias Forsberg...
Ruotsin päävalmentaja Pär Mårts on nimennyt Tre Kronorin alustavan MM-miehistön.
Mårtsin joukkueessa on 24 pelaajaa. Näistä kymmenen on NHL:stä, kuusi KHL:stä, kuusi SHL:stä ja kaksi...
Ruotsin MM-kisoihin valmistautuvaan joukkueeseen liittyy hyökkääjä David Ullström.
KHL:n Sibir Novosibirskiä edustava Ullström jatkaa kauttaan maajoukkueen paidassa. Hyökkääjän liittymisestä Tre Kronorin vahvuuteen kerrotaan Sibirin verkkosivuilla.
Ullströmin...
Ruotsin päävalmentaja Pär Mårts on nimennyt ensimmäisen miehistön kohti toukokuun MM-kisoja.
Kolme kovaa hyökkääjää jää pois eikä edusta Tre Kronoria MM-karkeloissa. Nämä pelaajat ovat Linus Klasen,...
Perjantain Ruotsin ja Leijonien välinen EHT-ottelu Västeråsissa kääntyi lopulta melkoiseksi farssiksi, kun kaukalossa jäähän tuli niin pahoja reikiä ja railoja, että ottelu päätettiin lopulta...
Ruotsin maajoukkueen päävalmentaja Pär Mårts tavoittelee kovia nimiä mukaan kevään MM-kisoihin Tshekkeihin.
NHL:ssä tällä hetkellä pudotuspeliviivan alapuolella ovat muun muassa Ottawa Senators, Arizona Coyotes kuin...
Ruotsin päävalmentaja Pär Mårts julkistaa maanantaina Tre Kronorin ryhmän kahteen Leijona-maaotteluun, jotka pelataan 6. ja 8. helmikuuta.
Mårts ei kuitenkaan saa paikalle kaikkia haluamiaan pelaajia....
Tre Kronorin päävalmentaja Pär Mårts kritisoi Ruotsin alle 20-vuotiaiden maajoukkueen esitystä välierissä.
Ruotsi taipui nuorten MM-kisojen välierässä Venäjälle maalein 1-4 (uutinen).
Länsinaapurin miesten maajoukkuetta komentava Mårts...
Ruotsin maajoukkueen valmennusjohto sai haluamansa pelaajat mukaan Karjala-turnaukseen.
Päävalmentaja Pär Mårts nimesi alustavaan ryhmään maalivahti Anders Nilssonin sekä hyökkääjät Oscar Möllerin ja Tom Wandellin. Näiden...
Ruotsin päävalmentaja Pär Mårts kommentoi hävityn MM-välierän kohutilannetta.
Ottelun lopussa tunteet kuumenivat ja Venäjän pääluotsi Olegs Znaroks näytti kurkunleikkauselettä Ruotsin apuvalmentajaa kohtaan (uutinen).
- Tuollaista ei...
Puolustaja Jonas Brodin joutuu jättämään MM-kisat väliin.
Ruotsin valmennusjohto elätti toiveita Minnesota Wildin pakin liittymisestä sinikeltaisten vahvuuteen. Brodin ei kuitenkaan ole pelikuntoinen.
- Hänellä on olkapäävamma....
Ruotsin valmennusjohto on nimennyt ensimmäisen miehistön kevään viimeistä EHT-turnausta sekä toukokuun MM-kisoja silmällä pitäen.
Päävalmentaja Pär Mårts on valinnut ryhmään peräti yhdeksän ensikertalaista. Iso osa...
Pseudoefedriinistä kärähtänyt Tre Kronorin Nicklas Bäckström antoi positiivisen dopingnäytteensä jo Slovenia-puolivälierän jälkeen.
Jostain syystä positiivinen testitulos toimitettiin Ruotsin tietoon vasta juuri ennen finaalia. Täten Bäckström...
Ruotsin päävalmentaja Pär Mårts paljasti suosikkinsa puolivälieräkamppailuun Venäjän ja Suomen välille.
Mårts sanoi Sotshin olympialaisten puolivälieräkamppailun Ruotsi-Slovakia jälkeen Venäjän menevän hänen mielestään jatkoon kyseisestä väännöstä.
Ruotsi...
Ottawan pistehirmu puolustaja Erik Karlsson pommitti Tshekkiä vastaan Sotshin kisojen avausmaalin ja vielä toisenkin Ruotsin 4-2-voitossa.
Ruotsin valmentaja Pär Mårts oli tästä luonnollisesti iloinen, mutta aivan...
Tre Kronorin päävalmentaja Pär Mårts on valinnut hyökkääjä Marcus Johanssonin olympiajoukkueeseen.
Washington Capitalsin hyökkääjä Johansson sai kutsun loukkaantuneen Henrik Sedinin tilalle.
Johanssonin nimeämistä voi pitää pienimuotoisena yllätyksenä. Yleisesti...
Uutinen on mieluisa, sillä työt jatkuvat.
Ruotsin jääkiekkoliitto tiedottaa Pär Mårtsin jatkosopimuksesta. Mårts ja apuvalmentajat Peter Popovic ja Rikard Grönborg koutsaavat pari seuraavaakin sesonkia Tre Kronoria.
Viime kevään maailmanmestaruus...
Ruotsin päävalmentaja Pär Mårts on julkaissut Tre Kronorin kokoonpanon Sotshin olympialaisiin.
Länsinaapurin joukkue on odotetusti NHL-vetoinen, sillä 25 pelaajasta vain yksi tulee Euroopasta. Skellefteån kapteeni...