Tagi: Moravcik Michal

Tapparalle kolme kovaa vahvistusta: haaviin ex-kapteeni sekä kaksi tshekkipeluria

Tappara julkisti lauantaina sopimukset kolmen kovan luokan vahvistuksen kanssa. Paluun kirvesrintoihin tekee kahden vuoden KHL-pestinsä jälkeen seuran pitkäaikainen kapteeni Jukka Peltola. 32-vuotias kaksinkertainen Suomen mestari...

Lähde: Tapparan puolustus vahvistumassa järkälemäisellä maajoukkuepelaajalla

Tappara on saamassa ensi kaudeksi takalinjoilleen isokokoisen puolustajan, uutisoi tshekkiläinen Sportrevue. Sivuston saamien tietojen mukaan tamperelaisseuran puolustusta vahvistaa jatkossa Michal Moravcik. 25-vuotias Tshekin maajoukkuepuolustaja on liitetty...

Lähde: Liigaan siirtyvän järkälemäisen maajoukkuepakin uusi joukkue selvillä

Kirjoitimme viime viikolla, kuinka tsekkiläispuolustaja Michal Moravcik paljasti HC Litvinovin sivuilla siirtyvänsä ensi kaudeksi Suomeen. 25-vuotiaan Moravcikin ensi kauden osoite ei kuitenkaan vielä tuolloin...

MM-kisoista tuttu järkäle paljasti: Siirtyy Suomeen pelaamaan!

Viime keväällä Tshekin MM-ryhmässä esiintynyt puolustaja Michal Moravcik paljasti HC Litvinovin sivuilla siirtyvänsä ensi kaudeksi Suomeen pelaamaan. 25-vuotiaan Moravcikin ensi kauden osoite ei kuitenkaan vielä...

NHL-unelma pahasti mönkään: Jykevän maajoukkuepuolustajan yritys Pohjois-Amerikassa ohi – palasi kotikonnuilleen

Viime kevään MM-kisoissa Tshekin paidassa luutineen puolustaja Michal Moravcikin unelma NHL:stä on ainakin toistaiseksi ohi. Montreal Canadiens purki Moravcikin kanssa tekemänsä kaksivuotisen sopimuksen (uutinen) ja...

Kylmä ratkaisu! NHL-seura laittaa maajoukkuemiehen pihalle

Montreal Canadiens on asettanut puolustaja Michal Moravcikin ehdottomalle siirtolistalle tarkoituksenaan purkaa tämän sopimus. 24-vuotias Moravcik solmi viime kevään MM-kisojen jälkeen Canadiensin kanssa kaksivuotisen tulokassopimuksen, mutta...