Luleå Hockey on tiedottanut JYP-tähti Kristian Näkyvän kolmivuotisesta kontrahdista.
JYP kertoi aiemmin tänään kotisivuillaan puolustajana operoivan Näkyvän ulkomaille lähdöstä (uutinen).
- Siitä tulee uskomattoman hauskaa ja...
Kuriren.nu-sivuston mukaan JYPin kanssa sopimuksen purkanut Kristian Näkyvä on siirtymässä Ruotsin liigan Luulajaan.
Luulaja järjestää tiedotustilaisuuden maanantaina kello 15 Suomen aikaa alkaen. Tilaisuudessa odotetaan kerrottavan...
JYP on tiedottanut kotisivuillaan puolustaja Kristian Näkyvän siirtyvän ulkomaille ensi kaudeksi.
- Pelaaja sai hyvän mahdollisuuden ulkomailta ja kun JYP saa siirrosta asiallisen korvauksen, ratkaisu...
JYP onnistui pitkittämään ratkaisun saamista puolivälieräsarjassa SaiPaa vastaan.
SaiPalle sarja oli katkolla, kun voitot olivat ennen perjantain ottelua heille 3-1.
JYP kuitenkin eteni voittoon, kun aivan...
JYP kukisti värikkäiden vaiheiden jälkeen Bluesin tiistain Liigakierroksella lukemin 6-3.
JYP-puolustaja Kristian Näkyvä kuritti entistä seuraansa kahdella osumalla, jotka molemmat syntyivät varsin näyttävien lyöntilaukausten seurauksena.
Samalla...
Kiekkoministerit käyvät läpi ennen kauden alkua Liigan joukkueiden lisäksi myös sarjan parhaita pelaajia.
Nyt Kiekkoministereiden kaksikko Ilari Savonen ja Ilari Isotalo ovat koonneet kotoisen Liigan...
Kahdeksan parasta joukkuetta aloittavat keskiviikkona taistelun mestaruudesta, kun SM-liigan puolivälierät käynnistyvät.
SuomiKiekko-sivusto listasi jokaisen joukkueen mielenkiintoisimmat ratkaisupelaajat.
Katso kevään mahdolliset ykköspelaajat perusteluineen ylhäältä löytyvästä galleriasta.
Edelliskaudella läpimurtonsa SM-liigaan tehnyt JYP-puolustaja Kristian Näkyvä on noussut kotimaisessa liigassa siniviivalingoksi.
Joukkueena JYP aloitti kauden vahvasti ja samalla jyväskyläläisseuran takalinjoilla Näkyvä paukutti tehoja illasta...
Moskovan EHT-turnauksesta sivustollemme paikan päältä raportoivat Kiekkoministerit Ilari Isotalo ja Ilari Savonen, jotka käyvät läpi Leijonien suoritukset ketjuittain sunnuntain turnauspäätöksen Venäjä-ottelun osalta.
1: Juhamatti Aaltonen...
Leijonien peräpäässä Moskovan turnauksessa urakoinut JYPin 22-vuotias Kristian Näkyvä oli varsin tyytyväinen omaan suoritukseensa menneiden kolmen ottelun osalta.
SM-liigan puolella JYPissä vahvan alkukauden pelannut puolustaja...
Moskovan EHT-turnauksesta sivustollemme paikan päältä raportoivat Kiekkoministerit Ilari Isotalo ja Ilari Savonen, jotka käyvät läpi Leijonien suoritukset ketjuittain Tshekki-ottelun osalta.
Ruotsi päihitti Suomen lauantain kohtaamisessa...
Leijonien alakerrassa nähtiin torstaina ennakkoluuttomasti pelannut debytantti, kun Kristian Näkyvä veti ensimmäisen pelinsä maajoukkuenutussa.
Nuori puolustaja oli pelin jälkeen syystäkin tyytyväisellä päällä.
- Hyvä meininki oli....
Moskovan EHT-turnauksesta sivustollemme paikan päältä raportoivat Kiekkoministerit Ilari Isotalo ja Ilari Savonen, jotka käyvät läpi Leijonien suoritukset ketjuittain Tshekki-ottelun osalta.
Suomi vei torstain pelin nimiinsä...
SM-liigan puolustajien pistepörssin kolmantena tällä hetkellä oleva JYP-puolustaja Kristian Näkyvä näkee Moskovan EHT-turnauksen hyvänä mittarina omaa pelitasoaan ajatellen.
Turnauksessa vastassa on NHL-supertähtiä ja kovia joukkueita....
Moskovan EHT-turnauksesta sivustollemme paikan päältä raportoivat Kiekkoministerit, joista Ilari Savonen käy läpi Suomen joukkueen pelaaja pelaajalta.
Toisena vuorossa ovat puolustajat.
Turun EHT-turnaukseen verrattuna Suomen puolustus on...
JYPin 22-vuotias puolustaja Kristian Näkyvä on solminut seuran kanssa kevääseen 2015 ulottuvan sopimuksen.
Näkyvä johtaa tällä hetkellä SM-liigan puolustajien pistepörssiä. Tehoja hän on paukuttanut 21...
SM-liigan tiistain todellinen kärkikamppailu nähdään Espoossa, jossa sarjakakkonen Blues saa vieraakseen liigan piikkipaikalla viihtyvän JYPin.
Maanantaina espoolaisten päävalmentaja Lauri Marjamäki oli isoissa otsikoissa. Kuten uutisoimme,...
JYP nappasi tiistaina sarjakakkonen Pelicansilta komean vierasvoiton ja ponkaisi samalla kuuden parhaan joukkoon ohi Kärppien.
Loppulukemat olivat vierailijoille 2-4.
- Koko joukkue oli tänään mukana pelissä,...
Lappeenrannan SaiPa kipusi pois SM-liigan jumbopaikalta lauantaina, kun JYP kellistyi kotihallissa maalein 4-2. Kun Ilves taipui samaan aikaan Helsingissä IFK:lle, niin SaiPa nousi pisteen...
Blues katkaisi JYPin kolme ottelua kestäneen voittoputken jääkiekon SM-liigan tiistain kierroksella. Blues päihitti jyväskyläläisvieraat 3-2 voittomaalikilpailun päätteeksi. Tommi Huhtala viimeisteli espoolaisten ratkaisumaalin.
Entinen Blues-pelaaja Kristian...
Surkeasti SM-liigakautensa aloittanut JYP saalisti vihdoin täyden pistepotin perjantaina, kun joukkue kaatoi Helsingin IFK:n vieraskaukalossa lukemin 4-2. Voitto oli siis jyväskyläläisten ensimmäinen tällä kaudella...