The Athleticin toimittaja Pierre LeBrun paljasti, että NHL ei aio kieltää Kanadan sekä Yhdysvaltojen joukkueiden välisiä pelaajakauppoja.
Tuoreiden divisioonamuutosten takia kaikki kanadalaisjoukkueet on sijoitettu samaan divisioonaan...
NHL:n vapaiden pelaajien markkinat ovat tyrehtyneet kokonaan viime viikkona. Syynä ei ole laadun loppuminen, vaan se, että NHL ei ole saanut laadittua konkreettista suunnitelmaa...
NHL aikoo laittaa divisioonansa uusiksi koronaviruspandemian johdosta raportoi ESPN:n Greg Wyshynski. USA:n sekä Kanadan välinen matkustaminen ei näytä olevan mahdollista, joten taalaliiga päättää sijoittaa jokaisen...
NHL:n vapaiden pelaajien markkinat käynnistyivät perjantaina kello 19 Suomen aikaa.
Ensimmäinen Free Agencyn päivä oli yllättävän rauhallinen, sillä yleensä isoimmat tähdet ovat solmineet sopimuksiaan jo...
Sportsnet-toimittaja Elliotte Friedman twiittaa, että seuraavan NHL-kauden alulle on asetettu uusi alustava päivämäärä.
– Kuulemani mukaan NHL ja NHLPA (pelaajayhdistys) suunnittelevat tammikuun 1. päivästä uutta...
Kanadalaisen TSN:n kirjeenvaihtaja Rick Westhead kertoo Twitterissä, etteivät kuplat ole häviämässä NHL:stä vielä ensi kaudeksikaan – ainakaan kokonaan. Westhead on keskustellut asiasta NHL-joukkueita sponsoroivien...
Pari päivää sitten pyörineet huhut NHL:n varaustilaisuuden aikaistumisesta ovat nyt saaneet liigalta vahvistuksen. Vuoden 2020 NHL Draft järjestetään lokakuun 6. ja 7. päivä. Tilaisuus...
Aktiivisesti Yhdysvaltojen rasismiongelmiin kantaa ottanut Evander Kane avasi jälleen sanaisen arkkunsa NHL:ää kohtaan.
San Jose Sharksin hyökkääjä kritisoi liigaa hitaasta reagoinnistaan, sillä uusimman poliisivälikohtauksen tapahduttua...
Yhdeksi NHL-kauden isäntäkaupungeista ehdotetun Albertan osavaltion pääministeri Jason Kenney pyrki houkuttelemaan taalaliigaa Edmontoniin näyttävällä maisemavideolla, josta löydettiin nopeasti noloja virheitä sosiaalisessa mediassa.
NHL:n on määrä...
New York Post uutisoi, että NHL:n toinen pudotuspelikaupunki olisi Vegas. Koronaviruspandemian keskeyttämä sarja ollaan viemässä loppuun 24 joukkueen pudotuspeleinä.
NY Postin mukaan Vegasissa pelattaisiin ensimmäisen...
NHL-pelaajia, jotka tarvitsevat pidennystä työviisumeihinsa suositellaan vahvasti palauttamaan viisuminsa Kanadaan tai Yhdysvaltoihin (Riippuen kummassa maista he pelaavat) kesäkuun 21. päivään mennessä.
NHL:n sopimuskalenteri päättyy kesäkuun...
Jääkiekon kärkiliiga NHL aikoo perustaa jopa neljä komiteaa, joiden tehtävänä on tutkia keinoja tehdä jääkiekosta monimuotoisempi ja tasa-arvoisempi urheilulaji.
Keskustelu rasismista lisääntyi merkittävästi ympäri maailmaa...
Kimmo Timonen ei ole vakuuttunut NHL:n paluusuunnitelmasta. Entinen huippupuolustaja uskoo kauden jatkamiseen liittyvän merkittäviä riskejä.
NHL aikoo viedä kautensa loppuun 24 joukkueen pudotuspeleinä. Liigan komissaari...
NHL on jatkumassa 24 joukkueen pudotuspelisarjana. Formaatin yksityiskohdista on nyt saatu lisätietoja.
Sportsnetin toimittaja Elliotte Friedmanin mukaan pudotuspeleillä ei olisi lainkaan kaavioita. Sen sijaan otteluparit...
Timo Blomqvist on siitä harvinainen suomalainen NHL-puolustaja 1980-luvulta, että hän raivasi itselleen pelaavan roolin tuon ajan NHL:stä puolustavana puolustajana. Tuohon aikaan peli oli nykytahtiin...
NHL suunnittelee tiukkoja toimia kauden jatkuessa. Maailman johtavin jääkiekkosarja aikoo tehdä pelaajillensa varotoimena päivittäiset testit koronaviruksen varalta.
NHL on ollut muiden Yhdysvaltojen urheilusarjojen tavoin katkolla...
Notre Damen yliopiston professori ja urheiluun erikoistunut taloustieteilijä Richard Sheehan tarjosi maanantaina painavan puheenvuoron koronaviruspandemian vaikutuksesta Yhdysvaltojen isoimpiin urheilusarjoihin.
Sheehan ei näe mitään mahdollisuutta siihen,...
Sportsnetin sisäpiiritoimittaja Chris Johnston tarjosi sunnuntai-iltana tietoja parhaillaan koronaviruksen takia tauolla olevan NHL:n tilanteesta.
Johnston kertoo Twitterissä, että NHL-seurat saattavat saada ensi viikolla aikaisintaan luvan...
NHL
Detroit – Chicago
Lauantai 07.03. klo 02:30
NHL:ssä lauantain vastaisen yön nosto tulee klassisesta taisteluparista Detroit – Chicago. Tällä hetkellä taistelu ei ole aivan kuumimmillaan, sillä...
NHL
NY Islanders – Boston
Lauantai 29.02. klo 20:00
NHL:n pelit eurooppalaisittain parhaaseen katseluaikaan ovat siunaus jääkiekon ystäville. Lauantaina saamme nauttia New York Islandersin ja Bostonin välisestä...
NHL
Philadelphia – Winnipeg
Lauantai 22.02. klo 20:00
Heti Liigakierroksen jälkeen kiekkolauantai jatkuu mukavasti NHL:n Prime Time -tarjonnalla, josta otan noston Philadelphian ja Winnipegin välisestä ottelusta. Molemmat...
NHL
Vegas Golden Knights – Tampa Bay
Perjantai 21.02. klo 05:00
Perjantaiaamuna NHL:ssä kohtaavat kaksi kovassa iskussa olevaa joukkuetta, kun Vegas Golden Knights isännöi Tampa Bay Lightningia....
NHL
NY Rangers – Boston Bruins
Sunnuntai 16.02. klo 22:30
Viikonloppu on hyvä päättää NHL:n Prime time -pelillä. Hyvään iskuun kreivin aikaan äitynyt New York Rangers isännöi...
NHL
St. Louis – Nashville
Lauantai 15.02. klo 22:00
NHL:n prime time -ottelut tarjoavat jälleen kiekkoherkkua järkevään aikaan. Tämän lauantain iltatarjonnasta tartun St. Louisin ja Nashvillen väliseen...
NHL
Florida – Philadelphia
Perjantai 14.02. klo 02:00
Perjantain vastaisen yön NHL -noston otan Floridan ja Philadelphian välisestä ottelusta. Joukkueiden välinen taistelu play off -paikoista on kova...
NHL
Winnipeg – Ottawa
Lauantai 08.02. klo 21:00
Lauantai-iltana päästään parhaaseen katseluaikaan jälleen NHL:n kimppuun. Winnipegin play off -paikan metsästys sujuu tiukoissa merkeissä, sillä joukkue on tällä...
NHL
Carolina – Vancouver
Sunnuntai 02.02. klo 21:00
Super Bowliin valmistautuva urheilukansa saa lämmittelyksi prime time -jääkiekkoa, kun Carolina ja Vancouver ottavat yhteen sunnuntai-iltana Suomen aikaa. Carolina...
NHL
Buffalo – Columbus
Lauantai 01.02. klo 20:00
Lauantaina pelataan myös NHL:ää ihmisten aikaan ja nosto otetaan Buffalon ja Columbuksen välisestä ottelusta. Buffalossa näyttää ikävästi siltä, että...
Jääkiekkokausi etenee kohden huipennustaan ja tunnelma on odottava. Peliyhtiö CasinoWinner lyö lätkäkuumeeseen lisää löylyä – uutena asiakkaana saat 25 euron ilmaisen livevedon, jonka voit...