Liiga-seurat ovat olleet aktiivisina sopimusmarkkinoilla MM-kisojenkin aikana ja monet kontrahdit ovat voineet hautautua kisahumuun.
Teemmekin katsauksen MM-kisojen aikana tiedotetuista sopimuksista.
Yllä kuvagalleriassa merkittävimmät liigaseurojen tekemät sopimukset...
Oulun Kärpät ja keskushyökkääjä Mika Niemi, 27, ovat tehneet kaksivuotisen sopimuksen. Porin Ässien kasvatti Niemi oli päättyneellä kaudella joukkueensa tehokkain (8+38) pelaaja. Tällä heltisi...
Satakunnan Kansa uutisoi yllättävästä NHL-tarjouksesta, joka koskee Ässissä pelannutta Mika Niemeä.
Niemeä on huhuttu ensi kaudeksi Kärppiin, mutta Satakunnan Kansan mukaan suuntana saattaa olla kuitenkin...
Lauantaina alkavien pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella taistellaan paikasta puolivälieriin.
Paras kolmesta -sarja alkaa nopeasti. Toisessa otteluparissa kohtaavat runkosarjan 8. SaiPa sekä 9. Ässät.
SuomiKiekko-sivusto nosti esille molemmista...
Iltalehden tietojen mukaan Ässien kultakypärää läpi kauden kantanut Mika Niemi siirtyy ensi kaudeksi Oulun Kärppiin.
IL:n mukaan Niemi ja Kärpät ovat allekirjoittaneet sopimuksen, mikä sinetöi...
Liigakausi on saavuttanut ensimmäisen maajoukkuetauon ja on aika katsastaa alun pätkän positiivisimpia yllättäjiä ja pettymyksiä.
Kiekkoministerit Ilari Isotalo ja Ilari Savonen listaavat kukin heidän mielestä...
Porin Ässät palasi takaisin voittokantaan Tapparan kustannuksella.
Ässät juhli 4-3-voittoa voittomaalikilpailun päätteeksi. Tappara ei onnistunut tekemään ohittamaan maaliin vaihdettua Rasmus Rinnettä. Ässien maaleista vastasivat Niklas Hagman...
Toimittajat ja Kiekkoministerit Ilari Savonen sekä Ilari Isotalo käyvät läpi SM-liigan välierien ratkaisupelaajat molemmista pareista.
Runkosarjassa joukkueiden keskinäiset kohtaamiset menivät tasan 2-2. Molemmat joukkueet voittivat...
Sarjataulukossa sijalla neljä oleva Ässät leputtaa ykkösmiehiään illan TPS-ottelussa.
Joukkueelta sivussa on koko ykkösketju, sillä Joel Armia, Mika Niemi ja Veli-Matti Savinainen eivät pue patapaitaa...
Ässät on tehnyt kolmivuotisen jatkosopimuksen keskushyökkääjä Mika Niemen kanssa. A-nuorten pistepörssin vuonna 2008 voittanut Niemi on pelannut tällä kaudella 11 ottelua tehoin 2+1=3. Hyökkääjä...
Porin Ässät avasi pistetilinsä SM-liigakauden toisessa ottelussaan, kun patapaidat matkasivat Turun Palloseuran vieraaksi. Ässät kuittasi täyden pistepotin selkein 4-1-lukemin.
Ässien sankari oli hyökkääjä Mika Niemi,...