Useimmat Liiga-joukkueet ovat kevään aikana tiedottaneet jo hankinnoistaan tulevalle kaudelle, mutta Pelicansissa ei asian suhteen ole pidetty kiirettä.
Lahtelaisjoukkueella on nettisivujensa mukaan tällä hetkellä kasassa...
Pelicansissa kautensa aloittanut, mutta Kärppiin siirtynyt helsinkiläispuolustaja Miihkali Teppo, 27, ei peittele puheita EHT:sta tai ulkomaista jutun kirjoittajan tentatessa tulevaisuudesta.
Viitteitä uran nousukiidosta antoi...
Liigajoukkue JYP tiedotti äskettäin kotisivuillaan uusista sopimuksista, ja yksi uusi hankinta on Lahden taakseen jättävä Severi Lahtinen. Mastokaupungin pölyt karistava mailataituri pyrkii ottamaan Jyväskylässä...
Montreal Canadiens tiedotti torstaina tehneensä kolmivuotisen tulokassopimuksen suomalaishyökkääjä Jesse Ylösen kanssa.
20-vuotias Ylönen on Canadiensin kesän 2018 toisen kierroksen 35. varaus.
Ylönen pelasi päättyneellä Liiga-kaudella Pelicansin...
Lahden Pelicans Oy:n ja Pelicans Ravintolat Oy ovat saaneet taloudellisista syistä aloittamansa yt-neuvottelut valmiiksi.
Pelicans tiedottaa nettisivullaan, että yhtiöt irtisanovat kolme työntekijää ja muu vakituinen...
Leijoniin täksi kaudeksi murtautunut hyökkääjä Aleksi Mustonen, 24, ei jatka uraansa ruotsalaisjoukkue Färjestadissa. Seura kertoi asiasta nettisivuillaan.
Samalla ovenavauksella joukkueesta lähtevät hyökkääjät Jesper Olofsson ja...
Koronavirus pakotti Liigan lyömään pillit pussiin juuri pudotuspelien alla. Tässä ei tietysti ole montaakaan hyvää asiaa, mutta Lahden Pelicans kärsi tapauksesta urheilullista näkökulmaa tuijottamalla...
Ruotsalaislehti Expressenin tietojen mukaan Lahden Pelicans neuvottelee yhdysvaltalaisen Tyler Veselin kanssa sopimuksesta.
25-vuotias keskushyökkääjä pelasi päättyneellä kaudella Ruotsin Allsvenskanissa IF Björklövenin riveissä 42 ottelua pistein...
Koska liigakausi päättyi tylysti ennen pudotuspelejä, on nyt aika jakaa jokaiselle joukkueelle kouluarvosanat asteikolla 4-10. Joukkueet ovat listattu alle aakkosjärjestykseen, kun mihinkään muuhunkaan järjestykseen...
Koronavirus on pistänyt viime viikkoina koko maailman sekaisin. Pandemia on luonnollisesti riski terveydelle, mutta samaan aikaan se on ollut myös kova isku monen lompakolle...
Lahden Pelicans Oy ja Pelicans Ravintolat Oy aloittavat yt-neuvottelut ensi viikolla.
Lahtelaisseura tiedottaa verkkosivuillaan, että se on toimittanut henkilöstölleen kutsun yhteiskuntaneuvotteluihin, jotka koskevat mahdollisia määräaikaisia lomautuksia...
Liigan runkosarjan viimeisten pelin pelaaminen tyhjille katsomoille on erityisen sääli kolmea suurta mietiettäessä. SaiPan ikonihyökkääjä Ville Koho, erotuomariuransa lopettava Jari Levonen ja Pelicansista eläköityvä...
Pian huipentuvan liigakauden aikana eri ihmisten hallipuheissa on kuulunut korostetusti se, kuinka Liigassa pelaavien pelaajien, nuorempien tai vanhempien, kehittämistä ei tulisi vähätellä yhtään. Tai...
Tällä kaudella pudotuspelien ulkopuolelle jäävä Pelicans on saanut ikäviä uutisia sairastuvan puolelta.
Lahtelaisseura kertoi lauantaina Twitterissä, että perjantain Ilves-ottelussa loukkaantunut Taavi Vartiainen ei pelaa enää kuluvalla kaudella.
25-vuotias...
Perjantaina Pelicansin isännöimässä ottelusta Ilvestä vastaan nähtiin erikoinen episodi. Katsomosta heitettiin jäälle kengät, ja lahtelainen kuuluttaja Ilkka ”Ili” Varmavuo joutui ohjeistamaan yleisöä.
– Arvoisa yleisö, kentälle ei...
LAHTI. Sanotaan, että suljetussa Liigassa ei ole yhtäkään hyvää asiaa etenkään kevään korvalla. Perjantaina tuo väite kumottiin liigajäihin ensimmäisiä luistimenpiirtoja tekevien, Pelicansin paidassa pelaavien...
Liigan pudotuspeleistä putoavan Pelicansin kokoonpano saattaa herättää lähinnä hilpeyttä. Joukkue kohtaa keskiviikkona Vaasassa Sportin nipulla, jossa on Liigan sivujen mukaan kaksi täyttä hyökkäysketjua ja...
AHL-joukkue Laval Rocket lisäsi myöhään maanantai-iltana Instagram-tililleen kuvan Jesse Ylösestä (viime kauden arkistokuvassa). Liigajoukkue Pelicansista kesken kauden lähtenyt nuorten maailmanmestari taitaa olla varsin kiinnostava...
Mestis-joukkue Peliitat tiedottaa hyökkääjä Frank Gymerin matkaavan takaisin Liigaan ja Pelicans-paitaan.
23-vuotias Gymer saapui Heinolaan Pelicansista helmikuun puolivälissä, mutta Peliitat toteaa tiedotteessaan, ettei tälle löytynyt...
Liigassa runkosarjaan jäävä Lahden Pelicans tiedotti nettisivuillaan, että joukkueen kultakypärä Jesse Ylönen matkaa ensi viikolla Pohjois-Amerikkaan. Ylönen siirtyy loppukauden mittaisella lainasopimuksella hänen varaaman Montreal...
Lauantain liigapeli Pelicansin ja TPS:n välillä jäänee eräänlaiselle lahtelaiselle kiekkoikoni Taavi Vartiaiselle mieliin kenties ikiajoiksi.
Käytännössä vain ja ainoastaan Pelicansia juniorivuosista asti edustanut romuluinen hyökkääjä...
Pelicansin A-nuoret ovat saamassa Nuorten SM-liigaan jättipotin kevään pudotuspeleihin. Kun Pelicans jää Liigan pudotuspeleistä ulos, on nuoriin tyrkyllä liigataustaisia vahvistuksia läjäpäin.
Yksi heistä on tällä...
LAHTI. Etelä-Suomen Sanomat kirjoitti jutussaan äskettäin, että liigajoukkue Pelicans teki helmikuun pelaajakaupoillaan ainakin 300 000 euron säästöt. Lahdesta ovat lähteneet Alex Lintuniemi, Topi Jaakola, Miihkali...
LAHTI. Viime liigakauden runkosarjan kolmosen Pelicansin kuluva kausi on ollut täydellistä kujajuoksua. Joukkue on hiljalleen menettänyt saumojaan pudotuspeleihin ja samalla se on menettänyt myös...
Liiga
Pelicans – JYP
Tiistai 18.02. klo 18:30
Kauden tyhjennysmyynnillä sinetöinyt Pelicans isännöi elämänlangasta uudelleen kiinni saaneen JYPin tiistaina. Pelicansin kausi on viimeiset kymmenen kierrosta pakkopullaa –...
Liigassa totaalisesti flopannut Pelicans pisti tuulemaan ennen siirtotakarajan umpeutumista urakalla. Joukkueesta lähtivät Alex Lintuniemi, Topi Jaakola, Miihkali Teppo, Aleksi Mustonen, Antti Tyrväinen, Juhamatti Aaltonen...
Lahden Pelicans on tehnyt kolme nuorta kiinnitystä tulevia kausia varten.
Pelicans tiedotti perjantaina solmineensa jatkosopimukset maalivahti Jasper Patrikaisen sekä hyökkääjien Sakke Hämäläisen ja Artturi Toivolan...
Viime aikoina joukkuettaan tyhjentänyt Pelicans jatkoi perjantaina tutulla linjalla, kun seura tiedotti hyökkääjä Jesse Mankisen jättävän joukkueen.
28-vuotias lappeenrantalainen jatkaa kauttaan Sveitsissä HC Davosin riveissä.
Mankinen...
HIFK on hankkinut loppukauden vahvistukseksi hyökkääjä Antti Tyrväisen Pelicansista. Hyökkääjän lähtö on jatkoa seuran tyhjennysmyynneille, joissa on jo lähtenyt puolisen tusinaa pelaajaa.
Tyrväinen on pelannut...
Liiga
Lukko – Pelicans
Perjantai 14.02. klo 18:30
Liigan helmikuuta värittävät monet siirtouutiset. Joukkueet, joiden elämänlanka palaa loppuun play offien kanssa, aloittavat säästökuurin ja tyhjentävät joukkueen laatupelaajista....