Tagi: Peltola Niko

HIFK:n ja Ilveksen ottelussa tapahtuu: maalijuhlat ja kaksi loukkaantumista

Helsingin IFK:n ja Ilveksen välisessä harjoitusottelussa sattuu ja tapahtuu. Ottelussa on parhaillaan toinen erä käynnissä ja HIFK on karannut kamppailussa jo 5-1-johtoasemaan. Kahden tehopisteen iltaa...

NHL:ään huhuttu suomalaistähti kantaa C-merkkiä – tässä on Ilveksen kapteenisto

Ilves on nimennyt tulevan kauden kapteenistonsa. Tamperelaisseura tiedotti maanantaina Twitterissä, että joukkueen kapteenina jatkaa Eemeli Suomi, jonka nimi liitettiin kevään aikana myös NHL:ään. Suomen lisäksi kapteenistossa mukana...

Rekordit murskaksi! Ilves hehkuttaa ennätyspakkinsa upeita suorituksia – aiemmat lukemat olivat paperia

Koronaviruspandemia päätti muun urheilun tapaan myös Liiga-kauden tylyllä tavalla maaliskuun puolivälissä, kierros ennen runkosarjan päätöstä. Ilves tuo Twitter-tilillään kaikesta huolimatta esille myös erään positiivisen seikan...

Ilvekselle tärkeä jatkosopimus! Kiinnitti tehopakkinsa: ”Mahtava joukkue, jossa on hieno jatkaa”

Puolustaja Niko Peltola jatkaa Ilveksessä kevääseen 2022 asti. Tamperelaisseura tiedotti kaksivuotisesta jatkosopimuksesta kesken lauantain SaiPa-ottelun. Pakki on tuoreesta diilistä innoissaan. – Kulunut vuosi Ilveksessä on ollut hienoa...

Tätä harvoin tapahtuu! Liigassa peruttiin jäähy, kun rikottu pelaaja kävi oikaisemassa tuomareita

Liigassa nähtiin eilen erittäin harvinaislaatuinen tilanne. Jäähy peruttiin, kun rikottu pelaaja oikaisi tuomareita. Tilanteessa Ilveksen Niko Peltolalle oli tulossa jäähy korkeasta mailasta. Jukureiden Jesper Piitulainen...

Ilves – Tappara: Tampereen paikallinen

Liiga Ilves – Tappara Perjantai 31.01. klo 18:30 Perjantaina pelataan Hakametsässä suomikiekon klassikko: Ilveksen ja Tapparan välinen Tampereen paikallispeli. Joukkueet ovat sarjataulukossa perättäin toisena ja kolmantena –...

Tampereen Ilves julkaisi kaksi pelaajasopimusta – ”Joukkue täynnä urallaan eteenpäin meneviä pelaajia”

Liigassa tällä kaudella puolivälieriin saakka edennyt Ilves on julkaissut kaksi pelaajasopimusta. Tamperelaisseura tiedottaa verkkosivuillaan, että se on päässyt sopimuksiin puolustaja Niko Peltolan sekä hyökkääjä Erik Ahopellon kanssa. Molempien sopimukset...

Liigajumbon jättänyt puolustaja täräyttää: ”Kun joukkue pelaa huonosti, niin…”

Lopullisesti hanskat tiskiin tämän kauden osalta heittäneen Ässien tyhjennysmyynnissä Ilvekseen siirtynyt puolustaja Niko Peltola on innoissaan paluustaan jo takavuosiltakin tuttuun seuraan. 28-vuotias Peltola edusti tamperelaisseuraa...

Hanskat tiskiin lopullisesti! Seuraavakin tähti lähti Liigan kriisijoukkueesta – ”Tilanteemme on, mikä on…”

Sekä Liigassa pohjalle vajonnut kriisijoukkue Ässät että keskikastissa tiukasti painiva Ilves tiedottivat nettisivuillaan Niko Peltolan siirtyvän Porista Tampereelle. Seurojen välinen sopimus puolustajan vuokraamisesta on...

Liigaseura julkaisi tulevan kauden kapteeniston – paikallisosaamista mukana puolet

Porin Ässät on julkaissut tulevan kauden kapteenistonsa. Päävalmentaja Mikael Kotkaniemi valitsi patapaitojen kapteeniksi oman kasvatin, puolustaja Tommi Taimin. Varakapteeneiksi nimitettiin Niko Peltola, Matti Lamberg sekä Sakari Salminen. Salminen on kapteeniston toinen...

Ässät lätkäisi sopimuksen huippupuolustajalle – kohta jysähtää seuraava sopimusuutinen!

Ässät tiedotti keskiviikkona tehneensä yhden vuoden jatkosopimuksen puolustaja Niko Peltolan kanssa. Varakapteenina toimiva Peltola on pelannut tällä kaudella 41 ottelua tehoin 1+8=9. 27-vuotias puolustaja summasi...

Ässät-Ilves-ottelusarjan kuusi tärkeintä pelaajaa – ”Tulee olemaan myrkkyä”

Porin Ässät kohtaa Tampereen Ilveksen ennakkoasetelmien perusteella erittäin tasaväkisessä pudotuspeliparissa. Mahdollisesta kolmesta kohtaamisesta ensimmäinen pelataan Ässien kotiluolassa keskiviikko-iltana. Tässäkin ottelusarjassa useat yksilöt nousevat otsikoihin...

Ässät nappasi mielenkiintoisen puolustajan – ”Puhutaan maajoukkuetason pelaajasta”

Ässät on tehnyt toisenkin hankinnan Vaasan Sportista. Porilaisseura kiinnitti aiemmin Sportin tehokkain pelaajan Charles Bertrandin. Nyt myös puolustaja Niko Peltola matkaa Vaasasta Poriin. Ässät on tehnyt...

SK: Ässät nappasi kovia vahvistuksia toisesta liigaseurasta

Satakunnan Kansan tietojen mukaan Ässät on napannut riveihinsä parikin kovaa vahvistusta toisesta liigaseurasta. Lehden mukaan Ässät nappaa ensi kaudelle mukaansa Vaasan Sportin avainhyökkääjän Charles Bertrandin...

TOP 5: Liigakauden pahimmat flopit

Liigakaudesta on pelattu käytännössä hieman yli kaksi kolmasosaa ja runkosarjan loppukiriä mennään. Listasimme aiemmin tähän mennessä positiivisimpia yllätyksiä, mitkä näet täältä. Entä sitten hieman pettymykseksi jääneet? Keiltä...

Jokerien vapauttamalle pakille löytyi uusi seura: ”Iso palanen ensi kauden joukkuetta”

Jokereista aiemmin tänään sopimuksestaan vapautettu Niko Peltola siirtyy Vaasan Sportin riveihin vuoden sopimuksella. 24-vuotias pakki pelasi seurassa lainalla jo viime kauden alussa, kun roolia ei...

Jokerit purki puolustajan sopimuksen: ”Molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu”

Jokerit ja Niko Peltola ovat purkaneet yhteisymmärryksessä puolustajan ensi kautta koskeneen sopimuksen. Peltola, 24, siirtyi Jokereihin kaudella 2013-14 Tampereen Ilveksestä. Tämän kauden hän aloitti lainalla...

Jokeri-puolustaja siirtyy Mestikseen lainasopimuksella

Jokeri-pakki Niko Peltola pelaa jo lauantaina Mestistä Kiekko-Vantaan riveissä. Jokerit tiedottaa Peltolan siirtyvän toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella Mestis-joukkue Kiekko-Vantaan vahvuuteen. Peltola on kalapaitojen matkassa heti lauantaina vieraspelissä...

Yksi tähtikolmikko ylitse muiden – tässä Jokeri-pelaajien joulutodistukset!

Jokereiden historiallisen KHL-kauden voi sanoa olleen syksyn osalta varsin onnistunut. Helsinkiläisryhmä lähtee nimittäin kohti kevätkautta läntisen konferenssin kakkospaikalta. Miten yksilötasolla kausi on edennyt? Vaikkei ainakaan...

Jokerit nappasi apuja pakkipulaan – ”Heti pelaamaan”

Kuten uutisoimme, Jokerit nappasi ja kutsui riveihinsä takaisin Vaasan Sportissa alkukaudella lainalla olleen puolustajan Niko Peltolan. Kutsuminen tuli ajankohtaiseksi kun Jokereiden puolustuksesta loukkaantuneena ovat sekä...

Jokerit kutsuu puolustajan takaisin riveihinsä Vaasan Sportista

Kahden puolustajan loukkaantumisen myötä Jokerit kutsuu takaisin riveihinsä Niko Peltolan. Asia selvisi tiistaina Liigakierroksen jälkeen, missä Peltola oli voittamassa Vaasan Sportin riveissä TPS:n lukemin 1-0. Peltola...

Jokerit lähetti puolustajansa Vaasaan – ”Tarjolla iso ruutu”

Jokerien puolustaja Niko Peltola siirtyy kaudeksi 2014-15 Liigassa pelaavan Vaasan Sportin riveihin, kertoo Jokerien tiedote. Peltola, 24, liittyy uuden joukkueensa vahvuuteen maanantaina. Peltola saapui Jokereihin viime...

Jokerit julkisti läjän KHL-sopimuksia

Jokerit on tehnyt jatkosopimukset Jani Ridan, Tomi Mäen, Riku Hahlin, Semir Ben-Amorin ja Niko Peltolan kanssa. Joukkueeseen liittyvät uusina niminä Oskari Korpikari ja Severi...

IS: Lukko nappasi Jokerien hyökkääjän – kaksi Jokeri-pelaajaa HIFK:n nuttuun

Ilta-Sanomien mukaan Jokereissa hyökännyt Janne Lahti siirtyy ensi kaudeksi Rauman Lukkoon. SM-liigan entinen maalikuningas ei ole suinkaan ainoa lähtijä, sillä Jokerien pelaajanippu muuttuu KHL:ään lähtemisen...

Jokerilaina mielissään kokeneesta pakkiparistaan: ”Hän on ollut idolini”

Jokerien kanssa juuri lainasopimustaan Ilveksestä kauden loppuun asti jatkanut puolustaja Niko Peltola otti jatkopestin mielissään vastaan. 23-vuotias Peltola on ehtinyt jokeripaidassa esiintyä kuudessa pelissä ja...

Jokerien nuori lupaus siirtyy Ilvekseen, vuokradiilit jatkuvat

18-vuotias hyökkääjä Aleksi Mustonen siirtyy Ilvekseen 2+1 vuoden sopimuksella. Pienikokoinen hyökkääjä pelasi vuodenvaihteen nuorten MM-kisoissa Suomen kultajoukkueen kakkosketjun sentterinä. Hän on pelannut myös laitahyökkääjänä. Mustonen...

Jokerit lainaa Ilves-puolustajaa

Jokerit lainaa puolustaja Niko Peltolan Ilveksestä toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella, seurat tiedottavat. Ilveksellä on mahdollisuus kutsua Peltola halutessaan takaisin. Peltola liittyy helsinkiläisten riveihin välittömästi. Puolustaja on...

Ilveksen pitkä piina päättyi – seura säilytti liigapaikkansa

Tampereen Ilveksen pitkä kausi sai helpottavan päätöksen tiistaina, kun joukkue kukisti Jukurit karsintasarjan viidennessä ottelussa maalein 4-2. Samalla joukkue varmisti paikkansa liigassa voitoin 4-1. Tiistai-illan sankareita...

Ilves-leiristä kantautuu ikäviä uutisia myös kaukalon sisäpuolelta

Tiistaina vaikeasta taloudellisesta tilanteestaan (lue uutinen) tiedottanut Ilves on saanut jobinpostia myös kiekkoilullisella puolella. Puolustaja Niko Peltola joutuu olemaan poissa kaukaloista marraskuun maaottelutauolle saakka, seura...

Ville Peltonen HIFK:n sankarina

Helsingin IFK palasi voittokantaan lauantaina, kun Tampereen Ilves kaatui komeasti maalein 5-1. Voittonsa myös HIFK ohitti sarjataulukossa JYPin ja Bluesin. Ilves puolestaan valahti sarjajumboksi...