Tommi Kovasen maailma muuttui ja mureni jääkiekkokaukalossa tammikuussa 2013 tulleen taklauksen ja sitä seuranneen aivovamman takia.
Kovanen kertoo yhdessä Jenny Rostainin kanssa kirjoittamassaan kirjassa Kuolemanlaakso...
Jääkiekkovaikuttaja Sakari "Sakke" Pietilä toivoo Suomen huomenna MM-välierässä Venäjää vastaan jatkavan samalla tavalla, miten turnauksen kahdeksan edellistä ottelua ovat menneet: voittoisasti.
Pietilä näkee lopputuloksen kannalta...
Entinen jääkiekkovalmentaja Sakari Pietilä näkee suomalaisfanien odotukset Leijonia kohtaan ylimitoitettuina.
- Pelkistetysti voi todeta, että ihmisten odotukset ovat tapissaan ja huvittavan epärealistisia. Esimerkiksi jos tilanne...
MM-kisat lähestyvät vinhaa kyytiä. Turnaus käynnistyy Venäjällä viikon päästä perjantaina.
Leijonien MM-joukkue on hahmottumassa. Tähän mennessä Pohjois-Amerikasta on valunut vahvistuksia mukavasti, tuoreimpana tieto Mikael Granlundin,...
Päävalmentaja Sakari Pietilän, apulaisenaan Harri Rindell, luotsaama Viron jääkiekkomaajoukkue onnistui tavoitteessaan ja voitti jääkiekon MM-kisojen II-divisioonan B-lohkon. Viro voitti kaikki turnauksen viisi peliään maalierolla...
Takavuosien jääkiekkolähetysten "kiekkoproffana" parhaiten muistettu Sakari Pietilä ja HIFK:ta loppukauden luotsannut Harri Rindell ovat nostamassa Viron jääkiekkojoukkuetta pykälää korkeammalle tasolle.
Maa jatkoi dominointiaan II-divisionan MM-turnauksen...
Lukon päävalmentaja Risto Dufva on hyvin ihmeissään siitä, ettei Blues-hyökkääjä Tommi Huhtalan Raumalla nähtyä taklausta viety videotuomarilta liigan kurinpitäjälle.
Huhtala taklasi lauantaina Lukon ja Bluesin...
Suomella on haastava tilanne valmistautua puolivälieräotteluun USA:ta vastaan. Psykologisesti ajateltuna Leijonien Kazakstan-voitto puhdisti ilmapiiriä hieman. Siinäkin ottelussa oli vaikeaa, paitsi ykköskentällä. Ratkaisuhetkillä tilanne on kuitenkin...
Ennakkoasetelmat Leijonien alkulohkon neljänteen kamppailuun ovat varsin selvät. Vastakkain ovat kaksi eri tason joukkuetta eli Suomi ja Ranska. Peli pitää kuitenkin aina ensin pelata...
Leijonat ovat aloittaneet turnauksen kahdella 1-0-voitolla. Oma pää on ollut kuosissa, mutta tehoja kaivataan enemmän. Jääkiekkoasiantuntija Sakari "Sakke" Pietilä perkasi SuomiKiekko-sivustolle Leijonien kahden ensimmäisen...
Pidot paranee…
JYP hoiti varsin konemaisesti hyvällä ja tiiviillä puolustuspelillä Jokerit. Jokerit lähti sarjaan voimakkaalla itseluottamuksella hienon HIFK-sarjan jälkeen, mutta sortui hiukan sähläämään (esim. Ruudun...
Semifinaalit olivat loppujen lopuksi varsin ihmeelliset. KalPa sortui playoff-sarjassa virheisiin omassa hiukan liian monimutkaisessa kiekollisessa pelissään, eikä maalivahtipelikään ollut voittavan joukkueen tasolla. Blues tosin...
Tänään ratkeavat loput kaksi SM-liigan välieräjoukkuetta, mutta palataan silti vielä paljon palstatilaa kuluttaneisiin spekulointeihin HIFK:n mystistä putoamista suoraan neljässä pelissä. Jokerit nollasi IFK:n. Miksi?
HIFK...
Blues-Kalpa sarjassa täytyy nostaa visiiriä Bluesille. Se oli jo melkein selällään, mutta painitermein olkapäät eivät vielä koskettaneet tatamia. Joukkueessa on yhä sitä samaa sitkeyttä,...
Monisäikeinen, värikäs ja monilta osin yllätyksellinen runkosarja on nyt ohi, mutta ei huolta, sillä nyt alkaa toinen näytös!
Pudotuspelien syvintä on pelien intensiteetti, kiihkeys, kamppailut,...
Pitkän linjan jääkiekkovalmentaja ja -vaikuttaja Sakari "Sakke" Pietilä alkaa tästä päivästä lähtien kirjoittaa SuomiKiekko-sivustolle omaa Sakken Siniviiva-kolumnia. Pietilä ruotii sivustollamme pari kertaa viikossa ajankohtaisia...
KalPa hävisi tiistain kotiottelussaan jatkoajalla Ässille 3-4, eikä pystynyt nousemaan sarjataulukon kärkipaikalle. KalPa hukkasi ensin kahden maalin johtoasemansa ja kolmannessa erässä 3-2 -johtonsa. Jatkoajalla...