PIETARI. Kun Leijonien tämän kevään MM-kisajoukkueen runko julkaistiin ennen turnauksen alkua, nousi kritiikkiä voimakkaasti varsinkin yhden nimen kohdalla.
Antti Pihlström.
"Mitä se vieläkin tekee siellä?"
"Miksi sitä...
PIETARI. Sunnuntain Slovakia-ottelussa isossa kuvassa nousi esille se, miten vahva Leijonien uusittu nelosketju olikaan.
Antti Pihlström oli saanut vierelleen jo kisoissa aiemmin ketjukaverina toimineen Tomi...
Leijona-hyökkääjä Antti Pihlström teki maalin Slovakiaa vastaan.
Venäläismedia intoutui kysymään Pihlströmiltä ensi kaudesta, sillä miehen KHL-diili päättyi huhtikuun lopussa Moskovan TsSKA:n kanssa.
Pihlström antoi vihjeen ensi...
Leijonien hyökkääjä Antti Pihlström oli saada osumaa nokkaansa sunnuntain Saksa-pelin toisessa erässä, kun Saksan puolustaja Korbnian Holzer pillastui häneen voimakkaasti.
Holzer oli tilanteessa kaatanut Pihlströmin...
PIETARI. Leijonien hyökkääjän Antti Pihlströmin Saksa-ottelu sunnuntaina sai väriä pintaan toisen erän loppuhetkillä.
Pihlström kaadettiin suorassa hyökkäyksessä Saksan NHL-puolustajan Korbinian Holzerin toimesta.
- Näytti, että olisi...
Venäjällä MM-kisaoppaana toimiva Nicky Haldin saa kirjoitella nimmariaan tiuhaan tahtiin.
Haldinin ulkonäkö tuo miehelle paljon ylimääräistä huomiota. Hän sattuu olemaan huomattavan yhdennäköinen Leijonien luottohyökkääjä Antti...
PIETARI. Leijonat onnistui avaamaan MM-turnauksensa murskavoitolla, kun Valko-Venäjä jäi jalkoihin maalein 6-2.
Suomelle maalinteossa onnistui myös energiapelaajana ja vikkelänä kipittäjänä tutuksi tullut Antti Pihlström, jonka...
Leijonien MM-kisaleiri vahvistuu kahdella uudella pelaajalla.
Mukaan liittyvät sekä TsSKA:ta KHL:ssä edustanut Antti Pihlström että NHL-seura Detroit Red Wingsistä Teemu Pulkkinen.
Tällä viikolla Leijonat kohtaa kahdesti...
KHL:ssä yhä pelaa ja on pelannut tällä kaudella useita suomalaisia, joiden sopimus päättyy 30. huhtikuuta 2016.
Joukossa on useita härmäläisiä, jotka ovat loistaneet jatkodiilin arvoisesti....
KHL:n neljä parasta joukkuetta on selvillä.
Tiistaina käynnistyvät KHL:n konferenssifinaalit. Moskovassa TsSKA saa vieraakseen Pietarin SKA:n, joka pudotti avauskierroksella Jokerit.
Idän puolella konferenssifinaaleissa kohtaavat Metallurg Magnitogorsk...
KHL:n runkosarja on kääntynyt jo loppusuoralle. Jo nyt voi havaita, ketkä suomalaispelaajat ovat pelanneet alle tasonsa.
Tällä kaudella KHL:ssä on esiintynyt 46 suomalaista, joista osa on...
Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen ja GM Jere Lehtinen kasasivat varsin mielenkiintoisen joukkueen Moskovan EHT-turnaukseen. Joukkueen ensikertalaisista huomiota herättää eritoten Frölundan Artturi Lehkonen.
- Jere kävi...
Leijonien luottohyökkääjiin lukeutuva Antti Pihlström jatkaa uraansa KHL:ssä.
Suomalaishyökkääjän on huhuiltu liittyvän Moskovan TsSKA:n vahvuuteen. Nyt KHL:n suuseuroihin lukeutuva TsSKA vahvistaa tehneen loppukauden mittaisen sopimuksen...
Viasatin haastattelussa KHL-huippuseuran TsSKA:n GM Sergei Fedorov vahvisti huhutun aiheen: Antti Pihlström on saapumassa moskovalaisseuraan.
Haastattelussa Fedorov myönsi, että sopimus on teknisiä yksityiskohtia vaille valmis.
Pihlström...
Suomalaishyökkääjän Antti Pihlströmin try-out on tullut päätökseen Columbus Blue Jacketsissa.
Blue Jacketsin mediapuolelta Rob Mixer twiittasi, että Pihlströmin sekä samalla tavalla try-outilla olleiden James Sheppardin...
Suomalaispelaajat olivat varsin mukavasti esillä yön NHL-harjoitusotteluissa.
Pittsburgh Penguinsin murskavoitossa 7-3 Olli Määttä nakutti Penguinsin paidassa tehot 1+1.
Penguinsin riveissä nähtiin muun muassa Phil Kessel ensimmäistä...
Leijonista hyvin tuttu Antti Pihlström hakee paikkaa NHL:stä Columbus Blue Jacketsin testileiriltä.
Blue Jackets solmi try-out -sopimukset Pihlströmin ja toisen hyökkääjän James Sheppardin kanssa, jotka...
Vapailla markkinoilla on vielä useita mielenkiintoisia suomalaisnimiä.
Jääkiekkokausi mallia 2015-2016 hönkii päälle kovaa vauhtia. Ruplaliiga KHL pyörähtää liikkeelle jo 24. elokuuta.
Lähestyvästä sarjakauden avauksesta huolimatta seurattomia...
Salavat Julaev Ufa päätti olla uusimatta Antti Pihlströmin sopimusta siksi, että seura saisi hankittua viime kaudella Jokereissa loistaneen Linus Omarkin.
- Pihlströmin kohdalla tilanne oli...
Leijonien MM-turnaus on edennyt avaustappion jälkeen voittojen tiellä, kun alkulohko päätettiin tiistaina upeaan rankkarivoittoon Venäjästä.
Torstaina alkavat pudotuspelit ja Leijonat haastaa kisaisännän Tshekin klo 21.15...
OSTRAVA. Leijonien kokoonpano kokee muutoksia maanantain Valko-Venäjä-pelin jälkeen, kun edessä on alkulohkon viimeinen ottelu Venäjää vastaan.
Valko-Venäjää vastaan pelatun pelin kesken jättänyt Antti Pihlström on...
Suomi kärsi Valko-Venäjää pitkään hyökkääjien tehottomuudesta. SuomiKiekko-sivusto ruotii ottelun jokaisen hyökkääjän otteet arvosanojen muodossa.
SuomiKiekko-sivuston toimitus
OSTRAVA. Leijonien pukukopista on löytynyt viime peleissä erikoisempi ongelma.
Jo ennen kisoja oli epäselvää, kuka pelaajista hoitaa DJ:n hommia. Asia on vielä avauspelien jälkeen auki.
Pestiin...
OSTRAVA. Leijonien luottohyökkääjäksi MM-kisoissa noussut Antti Pihlström kuuli keväällä yllättävän uutisen.
Kolme ja puoli kautta työnantajana toiminut Salavat Julajev ilmoitti, ettei jatka suomalaisen sopimusta enää.
-...
Suomi otti neljännen voittonsa jääkiekon MM-kisoissa Slovakiasta lukemin 3-0. Suomi sai ketjumuutosten myötä maalihanoja auki uusillekin kavereille.
SuomiKiekko-sivusto antoi jokaiselle hyökkääjälle arvosanan kamppailusta. Parjattu hyökkääjä...
Ruotsalaislehti Norbottens-Kurirenin mukaan Leijona-hyökkääjä Antti Pihlström on Ruotsin SHL-seura Luulajan hankintalistalla.
Pihlströmin sopimus KHL-seura Salavat Julajev Ufan kanssa päättyi kuluvaan kauteen eikä seura tarjonnut jatkosopimusta.
30-vuotiaalle...
Leijonien MM-hyökkääjä Antti Pihlström pelaa arvoturnausta sopimuksettomassa tilanteessa.
Miehen kontrahti Salavat Julajevin kanssa päättyi 30. huhtikuuta, eikä Ufan ylpeys tarjonnut jatkoa.
Pihlströmin mukaan ensi kauden tilanne...
Suomi otti Sloveniaa vastaan MM-kisojen kolmannen voittonsa. Kokeneemman kaartin edustajat saivat hekin tällä kertaa maalihanansa auki.
SuomiKiekko-sivusto arvioi jokaisen hyökkääjän pelaaja kerrallaan.
SuomiKiekko-sivuston toimitus
Suomi kaatoi jääkiekon MM-kisojen kolmannessa ottelussaan Norjan. Ottelusta ennakoitiin hankalaa, mutta Leijonat hoiti homman eritoten hyvän ylivoimansa ansiosta.
SuomiKiekko-sivusto arvioi hyökkääjät pelaaja pelaajalta, ja miesten...