HELSINKI. HIFK sai melkoisen salama-alun finaalisarjalle Tapparaa vastaan.
Avausottelun ensimmäisellä minuutilla nimittäin helisi Tappara-vahdin Tomi Karhusen takana.
Osumasta vastasi Joonas Rask, joka sai mainion syötön takatolpalle,...
Suomi sijoittui vuoden 2010 nuorten MM-jääkiekossa viidenneksi.
Nykyään NHL-seura Anaheimia edustava Sami Vatanen teki näissä kisoissa ensiesiintymisensä tällä tasolla. Turnauksen hienoimpia maaleja olivat nimenomaan Vatasen...
Vuoden 2009 jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-turnaus oli suomalaisen jääkiekkoilun pitkään aikaan suurimman lupauksen Mikael Granlundin ensiesiintyminen tällä tasolla.
Suomen joukkue ei kuitenkaan onnistunut läheskään odotetulla...
HIFK onnistui kuin onnistuikin ottamaan voiton sen CHL:n pudotuspelien avausottelusta Davosia vastaan.
Tiistain kohtaamisessa HIFK siirtyi ensimmäisessä erässä johtoon, kun Joonas Rask pääsi täräyttämään hienon...
HIFK:n energinen hyökkääjä Joonas Rask oli joukkueensa hiljaisen pukukopin äkäisimpiä pelaajia, kun IFK hävisi Linköpingille 1-2 Champions Hockey Leaguen lohkovaiheen viimeisessä ottelussaan.
- Hävittiin 2-1....
HIFK lähtee Champions Hockey Leaguen avaukseen hyvien otteiden siivittämänä, sillä sen kolmen viimeisen harjoituspelin saldo on yhtä monta voittoa, ja maalierokin on mukava 15-3....
HIFK päätti tiistaina loppukesän harjoitusottelunsa vakuuttavaan 5-1 -voittoon Bluesista. Näin ollen se on voittanut kaikki Rauman Pitsiturnauksen jälkeiset pelinsä, ja maalierokin on väkevä 15-3.
Champions...
Helsingin IFK:n laitahyökkääjä Joonas Rask nautti pudotuspelien ensimmäisen kierroksen avausottelusta Ilvestä vastaan. Ottelu oli vauhdikas ja kuuma. Nokkapokkia oli usean tilanteen jälkeen.
- Peli itsessään...
Viime viikolla kaikki ottelunsa hävinnyt HIFK sai hieman taas hymyä huulille, kun se kävi tekemässä onnistuneen vierasreissun Lappeenrantaan tiistain liigakierroksella.
HIFK:lta ottelun alku SaiPaa vastaan...
Influenssan kourissa ollut Joonas Rask palaa HIFK:n kokoonpanoon huomenna tiistaina, kun joukkue kohtaa kotihallissaan Vaasan Sportin kello 18.30. Asiasta kerrotaan seuran verkkosivuilla.
Rask ehti olla...
Joonas Raskin villiin tuuletukseen torstaina pystyy kiteyttämään pitkälti sen tuskan, mikä syntyy hyökkääjälle, joka joutuu tahkoamaan pitkään ilman onnistumisia.
HIFK-vahvistus iski TPS:ää vastaan kauden ensimmäisen...
IFK on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Pohjois-Amerikasta Suomeen palaavan Joonas Raskin kanssa ja yksivuotisen sopimuksen Rauman Lukon kapteenina kolmen viime kauden ajan toimineen puolustaja Otto...
HIFK on tehnyt MTV Sportin mukaan sopimuksen hyökkääjä Joonas Raskin kanssa.
Rask on pelannut viime kaudet Nashville Predatorsin organisaatiossa. Kuluneella kaudella hän teki 14 pistettä...
Milwaukee Admirals lähti suoraan kolmessa ottelussa Toronto Marliesia vastaan laulukuoroon AHL:n pudotuspeleissä.
Se tarkoittaa samalla sitä, että Miikka Salomäen, Joonas Järvisen, Mikko Vainosen ja Joonas...
Maalivahti Pekka Rinne nautti paluustaan tolppien väliin.
Vain yhdeksän NHL-ottelua tällä kaudella pelannut Rinne oli edellisen kerran tositoimissa lokakuun loppupuolella. Tämän jälkeen bakteeritulehdus on pitänyt...
Teemu Pulkkinen oli kiekkoliiga AHL:n illan kierroksen suomalaisnimi.
Grand Rapids Griffinsia edustava Pulkkinen latoi tehot 2+1, kun Griffins kukisti vieraissa Milwaukee Admiralsin 5-1. Pulkkinen palkittiin kakkostähtenä.
Pulkkinen...
Milwaukee Admiralsin puolustaja Joonas Järvinen pääsi pitkästä aikaa maalin makuun AHL:ssä.
Järvinen vei toisen erän lopulla Admiralsin 3-1-johtoon Rockford IceHogsia vastaan. Se ei kantanut voittoon asti,...
Hyökkääjä Miikka Salomäki onnistui maalinteossa kahdesti, kun hänen joukkueensa Milwaukee Admirals kukisti AHL-kierroksella Toronto Marliesin 3-2.
Suomalainen vastasi Admiralsin kahdesta ensimmäisestä osumasta. Molemmat maalit syntyivät...
Maalivahti Hannu Toivonen saa näyttöpaikan AHL-liigan Milwaukee Admiralsista.
Toivonen oli syksyllä pitkään sopimukseton. Marraskuun lopulla vahti teki kontrahdin ECHL-liigan Toledo Walleyen kanssa.
Nyt ECHL-liigan verkkosivut kertovat, että Toivonen...
Kolme suomalaista pääsi maalintekijöiden kirjoihin AHL:ssä viime yönä.
Teemu Pulkkinen ampui päätösmaalin pari minuuttia ennen pelin loppua Grand Rapidsin 4-2-voitossa Milwaukeesta. Pulkkisen saldo 25 ottelussa...
Yön NHL kierroksella nähdään uusi suomalaisdebyytti, kun Joonas Rask esiintyy ensimmäistä kertaa Nashville Predatorsin riveissä.
Jokereissa kuluvalla kaudella pelannut laituri kertoi saaneensa NHL:n kärkivahteihin kuuluvalta...
Detroit Red Wingsin organisaatioon siirtyneen Teemu Pulkkisen lisäksi myös toinen Jokereiden viime kauden pelaaja lähtee Pohjois-Amerikkaan.
Nashville Predators on kutsunut Joonas Raskin organisaation riveihin loppukauden...
Helsingin Jokerit on tiedottanut joukkueen terveystilanteesta. Hyökkääjät Nichlas Hardt ja Tomi Mäki joutuvat pitkälle pakkohuilille.
Tanskalainen Hardt on tämän hetken arvion mukaan sivussa kymmenen viikkoa....
Jokerit on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Joonas Raskin, 22, kanssa. Rask siirtyy Jokereihin Ilveksestä. Sopimus herätti paljon julkisuutta julkaisemistavan takia. Pelaajaa esittävä kuva paljastettiin vähitellen...
Nashville Predators on julkistanut Ilveksessä pelaavan Joonas Raskin kahden vuoden tulokassopimuksen.
Rask on Nashvillen seitsemännen kierroksen varaus vuodelta 2010. Rask pelasi loukkaantumisten takia tällä kaudella...
Nashville Predators on tehnyt kahden vuoden tulokassopimuksen Tuukka Raskin pikkuveljen Joonas Raskin kanssa. Asiasta kertoo RDS-televisiokanavan toimittaja Renaud Lavoie Twitter-tilillään.
Lavoien mukaan Ilves-hyökkääjän sopimuksessa on...
Ilveksen hyökkääjän Matias Soinnun solisluuvamma ei vaadi leikkaushoitoa.
Murtuman johdosta Sointu joutuu kuitenkin sairaslomalle 4-6 viikoksi.
Soinnun solisluu murtui tiistaina ottelussa Blues-Ilves taklauksen seurauksena. Sointu joutui...
Ilveksen hyökkääjistä Kai Kantola ja Tommi Välimaa loukkaantuivat torstaina Kuopiossa KalPa-Ilves -ottelussa. Kantolalle tuli luistimenterästä viiltohaava jalkapöytään, ja ukkovarpaan ojentajajänne katkesi. Kantolan jalka on...