Koko Suomen pakisto nosti tasoaan Sotshin olympiaturnauksen alkulohkon päätöstaistoon Kanadaa vastaan. Kovan taistelun päätteeksi Leijonat joutui taipumaan vaahterapaidoille jatkoajalla 1-2.
Miellyttävin asia oli Suomen puolustuspelin...
Leijonien puolustus tiivisti rivejään olympia-avauksen jälkeen. Toisessa ottelussa Norja jäi jalkoihin selvästi maalein 5-1.
Päävalmentaja Erkka Westerlundin ohjeet olivat menneet perille, sillä Norjaa vastaan Suomi...
Itävaltaa vastaan ensimmäisen maajoukkuepelinsä pelannut Olli Määttä sai ottelun tauottua kuulla hyväntahtoista kuittailua joukkuekavereiltaan.
Puolustaja sai vastuuta noin 14 minuuttia ja laukoi lämärillä 3-2-johtomaalin avauserässä....
Leijonien olympia-avaus Itävaltaa vastaan herätti ristiriitaisia tunteita pakiston suhteen. Peräti viisi puolustajaa pääsi pisteille, mutta neljä maalia omiin oli aivan liikaa.
Ottelun alku oli suomalaisittain...
Leijonien urakka Sotshin olympiaturnauksessa alkaa torstaina ottelulla Itävaltaa vastaan.
Mutta millaisia pelaajia Leijonilla onkaan mukana turnauksessa?
SuomiKiekko-sivustolla käydään läpi Kiekkoministereiden arvioilla yksi kerrallaan kaikki Leijonien Sotshin...
Tampa Bay Lightningin suomalaispuolustaja Sami Salo, 39, osallistuu helmikuussa uransa neljänsiin olympialaisiin, nyt Sotshissa. Ensimmäisen kerran hurjasta lämäristään tunnettu Salo pelasi olympialaisissa talvella 2002...
Leijonat on selviämässä säikähdyksellä Sotshin kisoja silmäillen.
Tampa Bay Lightning tiedotti, että suomalaispakki Sami Salon jalkaan sama osuma ei ole vakava.
Salo selvisi seuran mukaan...
Suomalaiskannattajat saivat ikävää uutista Pohjois-Amerikasta lauantai-iltana, kun Tampa Bay Lightningin puolustaja Sami Salo loukkaantui ottelussa Philadelphia Flyersia vastaan.
Salo jätti kaukalon kesken ottelua eikä palannut...
Tampa Bayn suomalaispuolustaja Sami Salo kuuluu edelleenkin NHL:n puolustajaeliittiin. 39-vuotiaan Salon nerokkuus kaukalossa on perustunut aina älykkyyteen ohi näyttävien suoritusten. Salo sanookin edelleen pysyvänsä...
Tampa Bayn 39-vuotiaalle konkaripuolustajalle Sami Salolle keskiviikkoilta Vancouverissa oli pieni pettymys, vaikka Tampa veikin vierasvoiton hurjavireisen Valtteri Filppulan johdolla.
Salolle ottelu olisi nimittäin ollut erityinen. Hän ehti...
Tampa Bayn suomalaispuolustaja Sami Salo palasi tiistaina Vancouveriin ensimmäistä kertaa uuden seuransa kanssa. Kesällä 2012 Vancouverista Tampaan siirtyneen Salon pelaaminen keskiviikkona entistä seuraansa vastaan...
Tampa Bay Lightning otti Florida Panthersista selvän 6-1-voitton. Tampan puolustaja Sami Salo jätti ottelun kesken.
Valtteri Filppula oli pelin kakkostähti ja nakutti Tampalle tehot 1+1. Floridan ainokaisen laukoi...
Pittsburgh Penguinsin kapteeni Sidney Crosby kirjautti kolme maalisyöttöä, kun Tampa Bay kaatui NHL-kierroksella lukemin 3-0.
Crosby keräsi kasaan kolme syöttöpistettä, minkä myötä 26-vuotias sentteri ylitti urallaan 700...
Phoenix Coyotesin hyökkääjä Lauri Korpikoski oli ainoa pisteille päässyt suomalainen viime yön NHL-kierroksella. Korpikoski latoi tehot 1+2, kun Tampa Bay Lightning kaatui maalein 6-3.
Korpikoski oli...
Leijonien Sotshin olympiajoukkue sai mahdollisen huonon uutisen yön NHL-kierroksella.
Tampa Bayn puolustaja Sami Salo sai nimittäin kamppailun avauserässä pahan tällin jalkaansa, minkä johdosta kokenut pakki...
Minnesotan Mikko Koivu ja Tampa Bayn Sami Salo pääsivät maalin makuun joukkueiden välisessä kohtaamisessa yön NHL-kierroksella.
Tasaisten vaiheiden jälkeen kotijoukkue Tampa pääsi juhlimaan 3-1-voittoa.
Wildin kapteeni...
Tampa Bay Lightning oli parempi Suomen aikaan torstain ja perjantain välisenä yönä pelatussa suomalaiskohtaamisessa, kun se kaatoi Minnesota Wildin lukemin 3-1.
Lightningin riveistä Sami Salo...
Sami Salon ja Valtteri Filppulan Tampa Bay Lightning otti NHL-kierroksella 5-1-voiton Los Angeles Kingsistä.
Kotijoukkue sai otteluun lentävän lähdön. Pelikello pysähtyi 19 sekunnin kohdalla avausmaalin...
Pittsburgh Penguins kaatoi NHL-kierroksella Tampa Bay Lightningin lukemin 5-4.
Ottelun ykköstykki Penguinsin Sidney Crosby, joka iski tehot 3+1. Myös suomalaishyökkääjä Jussi Jokinen oli näkyvästi esillä.
Crosby...
Tampa Bayn supertähti Steven Stamkos sivusi uransa yhden ottelun piste-ennätystä tekemällä kuudennen kerran urallaan neljä pistettä iltaan.
Kanadalaishyökkääjä, joka on urallaan voittanut kahdesti koko sarjan...
Tampa Bay Lightning antoi kovaa kyytiä Florida Panhtersille yön NHL-kierroksella. Ottelu päättyi Tampan 7-2-voittoon.
Kotijoukkueen Valtteri Filppula jatkoi hyviä otteitaan uudessa seurassa. Hyökkääjä viimeisteli kaksi...
Valtteri Filppulan Tampa Bay Lightning haki 3-2-jatkoaikavoiton Rasmus Ristolaisen Buffalo Sabresilta yön NHL-kierroksella.
Filppula merkkautti syöttöpisteen Alex Killornin tekemään jatkoaikamaaliin. Suomalainen teki maskia Sabres vahti Jhonas Enrothin...
Tampa Bay Lightningin Sami Salo ei pelannut torstaina kauden avausmatsissa Boston Bruinsia vastaan.
Suomalaispuolustaja oli merkattu Tampan kokoonpanoon, mutta mies jäi sivuun hetki ennen ottelun...
Aleksander Barkovin Floridan ja Tampa Bayn välinen harjoitusottelu päättyi isäntien 5-3-voittoon.
Panthersin Barkov keräsi syöttöpisteen neljänteen osumaan, joka jäi lopulta myös voittomaaliksi. Maalin iski saldon 2+1 kerännyt Kris...
Jo kolmet olympialaiset urallaan kokenut Sami Salo kertoo Sotshin tulevien talviolympialaisten olevan yksi kauden kohokohtia.
Tampa Bay Lightningissä kiekkoileva pakki kertoi nauttivansa aina olympiahuumasta.
-...
Kiekkomaailman puhutuin akillesjänne löytyy tällä hetkellä ruotsalaispakki Erik Karlssonilta.
Asiasta on riittänyt paljon spekulaatioita pohjoisamerikkalaisessa mediassa. Kuinka nopeasti ruotsalainen toipuu leikkauksesta, ja miten se...
NHL:ssä on pelattu jo yli 20 kierrosta. Sarjassa on nähty kuultu jo monenlaista.
Suomalaisten osalta kokemus tuntuu olevan valttia. Anaheim Ducksin kaksikko Teemu Selänne –...
Viisinkertainen Stanley Cup -voittaja Esa ”Tiki” Tikkanen on seurannut Mikael Granlundin alkua rapakon takana mielenkiinnolla.
Kokenut kiekkolegenda otti tiistaina kantaa suomalaisen tilanteeseen taalajäillä. Vaikeasta alusta...
Tampa Bay Lightning jatkoi yön NHL-kierroksella hyvää virettään, kun joukkue nappasi 5-1-voiton Philadelphia Flyersia vastaan.
Ottelu oli floridalaisryhmältä vahva suoritus. Joukkueen päävalmentaja Guy Boucher olikin...
Koko NHL-liigan tehotilastoa johtavan Tampa Bay Lightningin puolustajan Sami Salon kausi jatkui vahvana.
38-vuotias suomalaispuolustaja nappasi tililleen kaksi syöttöpistettä, kun Lightning korjasi voiton sunnuntain ja...