Kokenut Liiga-tuomari Anssi Salonen lähtee tuomariksi ulkomaille. Hänen uusi työnantajansa on Sveitsin pääsarja NLA.
Salonen ehti käydä alppimaassa visiitillä tuomaroinnin merkeissä jo viime vuonna. Se helpotti päätöstä...
Helsingin IFK joutuu lähtemään Liigan puolivälieriin varmuudella ilman pelikiellossa olevaa Juhani Tyrväistä. Myös toinen tärkeä hyökkääjä, Joonas Rask, saattaa joutua jättämään ainakin jonkin JYP-mittelöistä...
Eihän tämä ole enää tottakaan.
Juuri kun pääsimme kertomasta Ässien puolustajan Ben Bloodin edellisestä kohua herättäneestä teosta, tämä jatkoi ”urotöitään”.
Kohde vain oli tällä kertaa harvinaisempi...
Kevään MM-kisat lähestyvät kovaa vauhtia.
Tällä kertaa kisat järjestetään Saksassa ja Ranskassa.
Saksassa pelipaikkana toimii Köln, joka on päänäyttämö, eli siellä pelataan mitalipelit.
Ranskassa pelipaikka on Pariisi,...
Juuri tällä päivämäärällä NHL:ssä pelaa 33 suomalaista. Parhaimmillaan luku on melkeinpä 40, sillä AHL:ssä on 15 suomalaista kyttäämässä kutsua ylöspäin.
Miten muut toimijat?
Valmentajia: 0
Tuomareita: 0
Valmentajien...
Nuorilla Leijonilla vielä meneillään olevat MM-kisat päättyivät karsintasarjaan, mutta silti itse finaalissa nähdään myös suomalaisväriä.
Siitä pitää huolen Anssi Salonen, joka on finaaliottelun toinen päätuomari.
Montrealissa...