NHL-kausi 2017-18 on takanapäin, joten on hyvä aika suunnata katseet kesän siirtomarkkinoille.
NHL:ssä ollaan nähty jo mielenkiintoisia siirtoja, mutta usean suomalaispelaajan tilanne on vielä täysin...
Sveitsi päätti Leijonien MM-kisaurakan voittamalla suomalaiset puolivälieräottelussa 3-2. Suomi oli voittanut alkusarjassa Kanadan ja USA:n, mutta Sveitsi-ottelussa kyse oli kerrasta poikki -asetelmasta ja tappio...
Leijonien ykkösvahdiksi kisojen aikana itsensä pelannut Harri Säteri on tulikuuma nimi tällä hetkellä.
28-vuotias Florida Panthersia viime kaudella edustanut Säteri torjui USA:ta vastaan tiistaina...
Suomi kohtaa tänään klo 13.15 Yhdysvallat MM-kisojen alkusarjan ottelussa, jossa panoksena joukkueilla on lohkovoitto.
Leijonien kokoonpanoon tulee edelliseen Saksa-otteluun joitakin muutoksia.
Torjuntavastuun Yhdysvaltoja vastaan saa jälleen...
Leijonat pelasi MM-kisojen – ja joidenkin mielestä vuosikausiin – parhaan pelinsä kukistaessaan Kanadan lauantai-iltana vakuuttavalla esityksellä maalein 5–1.
Suomen päävalmentaja Lauri Marjamäki oli ottelun jälkeen...
Leijonien MM-joukkueen kokoonpano on nyt valmis. Viimeisenä leimattiin lauantaina Eero Kilpeläisen kisapassi. Kilpeläinen on kolmosmaalivahdin roolissa.
Leijonat kärkkyi Nashville Predatorsista Pekka Rinnettä ja Juuse Sarosta....
Harri Säteri pelaa Leijonien maalilla lauantai-illan Kanada-ottelussa. Ville Husso on varamaalivahtina.
Eeli Tolvanen pääsee heti tositoimiin. Hän pelaa Sakari Mannisen ja Pekka Jormakan ketjussa.
Olli Palola...
Leijonat kohtaa MM-jääkiekon kolmannessa ottelussaan tiistaina Norjan. Ottelu alkaa kello 21.15 Suomen aikaa.
Harri Säteri aloittaa Leijonien maalilla ja kisapassiinsa leiman saanut Olli Palola on...
Harri Säteri aloittaa Leijonien maalilla MM-kisojen avausottelussa kello 17.15 Etelä-Koreaa vastaan. Valinta oli odotettu.
Arvuuttelu Miro Heiskasen pelikunnosta on ohi. Heiskanen on korealaisia vastaan kokoonpanossa....
Leijonat lähtee Tanskan MM-kisoihin poikkeuksellisen nuorella joukkueella. Kun kaksikymmentä kisapassia on leimattu, tasan puolet leiman passiinsa saaneista Suomen pelaajista on syntynyt vuonna 1994 tai...
Leijonat vahvisti tiistaina MM-leiriryhmäänsä neljällä uudella pelaajalla.
Uusina niminä leirille liittyy TPS:n puolustaja Olli Juolevi, HIFK:n puolustaja Miro Heiskanen, Florida Panthersin maalivahti Harri Säteri ja...
Suomen Jääkiekkoliitto tiedotti torstaina, että Leijonat saa leiriryhmäänsä neljä vahvistusta rapakon takaa. Joukkueen vahvuuteen liittyy kaksi odotettua puolustajaa ja kaksi maalivahtia.
Pakit Julius Honka (Dallas...
Maalivahti Roberto Luongo jäi loukkaantumisen vuoksi sivuun yön NHL-ottelusta, kun Florida Panthers kohtasi kotijäällään Arizona Coyotesin.
38-vuotias kanadalaismaalivahti kärsii parhaimmillaan ylävartalovammasta, jonka vuoksi hän on toistaiseksi sivussa...
Florida Panthersin organisaatiossa torjuva Harri Säteri on näyttöjen puolesta siinä kunnossa, että tulevaisuus NHL:ssä häämöttää.
Säteri lähetettiin farmiin Springfield Thunderbirdsin riveihin helmikuun puolivälissä. Sen jälkeen Tapparan kasvatti...
Suomalaismaalivahti Harri Säteri on tällä hetkellä ehkäpä koko AHL:n kuumin maalivahti.
Säteri sai nähtävästi valtavasti lisää itseluottamusta NHL-komennuksellaan, sillä hän on sen jälkeen torjunut farmissa ainoastaan voittoja....
Florida Panthers teki torstaina kovan päätöksen ja tiputti loistavasti NHL:n puolella esiintyneen suomalaisvahdin Harri Säterin farmiin, seura tiedotti Twitterissä.
Syy Säterin AHL-komennukseen johtuu siitä, että...
Florida Panthersin Harri Säteri on valittu viime viikon kakkostähdeksi NHL:ssä.
Suomalaismaalivahti torjui Panthersille kolme voittoa. Matkalla kaatuivat New York Islanders, Buffalo Sabres sekä Detroit Red Wings.
SECOND STAR:...
Florida Panthersin leirissä pyyhkii pitkästä aikaa hyvin. Joukkue jätti NY Islandersin edellisessä pelissään tyhjin käsin, kun se katkaisi tappioputkensa numeroin 4-1, lisäksi koko joukkueen...
Florida Panthersin suomalainen tähtipelaaja Aleksander Barkov tunnetaan erinomaisena hyökkääjänä NHL:ssä. Hän voi vielä kehittyä paljon paremmaksi pelaajaksi, sillä mies on vielä kaukana huippuvuosistaan. Sen...
Florida Panthersin ja Dallas Starsin välinen viimeöinen ottelu lähti totisesti käsistä.
Starsin 6-1-murskavoittoon päättyneessä kamppailussa nähtiin yhteensä seitsemän tappelua, kolme ulosajoa ja peräti 138 jäähyminuuttia.
Ulosajon...
Florida Panthers koki Suomen aikaan keskiviikon vastaisen yön NHL-kierroksella karsean menetyksen, kun joukkueen maalivahti James Reimer loukkaantui avauserässä Dallas Starsia vastaan.
Harmittoman näköisessä tilanteessa loukkaantunut...
Florida Panthersin James Reimerin 17 aloitetun pelin jälkeen Harri Säteri sai vihdoin ja viimein viime yönä aloittaa uransa ensimmäisessä NHL-ottelussa maalilla. Suomalainen oli jo...
Suomalaisvahti Harri Säteri teki NHL-debyyttinsä viime yönä Florida Panthersin maalilla, kun vastaan asettui Minnesota Wild.
28-vuotiaan Tappara-kasvatin ensiesiintyminen ei kuitenkaan tapahtunut sillä täysin tyypillisimmällä tavalla.
Panthersin...
Toisen epäonni on toisen onni, tai toisinpäin.
Sanonta pitää paikkansa ainakin Florida Panthersin leirissä täydellisesti. Kun konkarivahti Roberto Luongo loukkaantui, sai James Reimer todellisen näytönpaikan...
Florida Panthers sai surullisia uutisia aikaisemmin tällä viikolla, kun joukkueen tähtivahti Roberto Luongo kärsi alavartalovamman, mikä pitää hänet pitkään sivussa pelikentiltä.
Panthers nosti farmista suomalaisvahti...
Maalivahti Harri Säteri on nostettu NHL:ään.
27-vuotias suomalaisvahti nousee odotetusti Florida Panthersin kokoonpanoon, sillä ykkösmaalivahti Roberto Luongo on tällä hetkellä loukkaantuneiden kirjoissa.
Säterille nosto on merkittävä asia, sillä hän ei...
Kuten SuomiKiekko aiemmin uutisoi, loukkaantui Florida Panthersin tähtivahti Roberto Luongo ikävän näköisesti tiistain vastaisena yönä.
Jos Luongo on pitkään sivussa, on se valtava takaisku...
Suomalaishyökkääjä Aleksi Saarelan peli AHL:n Charlotte Checkersissä alkaa kulkea syksyn vaihtuessa talveen.
Vaikean, loukkaantumisenkin sävyttämän alkukauden jälkeen Saarela on löytänyt viime aikoina maalivireensä. Seitsemässä viime...
Florida Panthers kaappasi tiistaina kokeneen suomalaisvahdin Antti Niemen siirtolistalta.
Niemi aloitti kautensa Pittsburgh Penguinsissa, jossa hän kerkesi pelata kolme ottelua ilman voittoja. 34-vuotiaan suomalaisen torjuntaprosentti...
NHL-seura Florida Panthers on kutsunut suomalaismaalivahdin Harri Säterin NHL:n puolelle.
Säteri, 27, siirtyi kesällä Panthersin organisaatioon KHL:stä, Vitjazin riveistä.
Tätä ennen keväällä MM-kisoissa Säteri onnistui nappaamaan...