Jukka Jalosen luotsaamassa Pietarin SKA:ssa on tapahtumassa liikehdintää KHL:n siirtorajan umpeutuessa.
Venäläislähteiden mukaan SKA:n maalivahti Ilja Ezhov olisi siirtymässä Vitjaziin. Viime kaudella Ezhov oli SKA:n...
Venäläismedia pommitti Jukka Jalosta useilla kysymyksillä voitokkaan (Ak Bars 3-1) KHL-pelin jälkeen maanantaina.
Venäläistoimittaja kysyi Jalosen mielipidettä Ilta-Sanomien uutiseen, jonka mukaan Jalosta odottaisi potkut, mikäli...
Leijonien ex-luotsi Jukka Jalosen SKA Pietari kampesi maanantaina tärkeässä pelissä Ak Barsin maalein 3-1.
Voitto teki hyvää Jaloselle ja miehistölle, sillä SKA on jatkuvien paineiden alla.
-...
Jukka Jalosen valmentama SKA Pietari on hävinnyt yhdeksästä viimeisestä pelistään peräti seitsemän.
Se on paljon, kun mietitään miehistöä ja palkkabudjettia, jolla Euroopan suurseura operoi.
Torstaina SKA...
KHL:n jumbojoukkue Metallurg Novokuznetsk rutisti kovan kotivoiton Jukka Jalosen miljoonamiehistöstä.
Jalosen SKA Pietari hävisi maalein 2-3 vieraissa Novokuznetskille. Tuukka Mäntylä merkkautti Metallurgin väreissä syöttöpisteen.
Jalosen ryhmä pelaa tuloksellisesti...
Jukka Jalosen Pietarin SKA oli jo kiinni kolmessa pisteessä, mutta Admiral tuli takaa ohi.
SKA hävisi lopulta rankkareilla maalein 4-5 perjantaina KHL:ssä. Jalonen ei silitellyt...
Suomalaisvalmentaja Jukka Jalosen KHL-pesti ei ole vielä uhattuna, vaikka Pietarin SKA pelaa tappioputkessa.
Mutta selvää on, ettei Jalosella ole enää varaa kovinkaan moneen häviöön, sillä Venäjällä...
Jukka Jalosen valmentama Pietarin SKA on allekirjoittanut uuden sopimuksen puolustaja Jevgeni Rjasenskin kanssa.
Rjasenski rustasi nimensä pahviin, joka kestää 30. huhtikuuta 2016 asti. Aiempi pahvi...
KHL-tähtihyökkääjä Patrick Thoresen on joutunut sairastuvalle.
Sport-Ekspressin mukaan SKA-hyökkääjä kärsii jalkavammasta, jonka mies sai Atlant-pelissä.
Norjalaispelaaja on jo vuosia ollut SKA Pietarin täsmäaseita ja yksi parhaista maalintekijöistä. Tällä...
Pietarin SKA:n General Manager Aleksei Kasatonov kommentoi Jukka Jalosen miehistön suorituksia.
Venäläismedia on viime aikoina jaksanut pauhata SKA:n erittäin vähämaalisista voitoista, johon Jalonenkin otti jo...
Mikään ei tunnu kelpaavan, vaikka voittoja ropisee.
Jukka Jalonen haluaa muistuttaa, ettei KHL ole suinkaan sarja, jossa SKA:n tasoinen tähtisikermä voisi jatkuvasti napsia suurinumeroisia voittoja....
Jukka Jalonen saa tulla seuraavat viikot toimeen ilman tähtihyökkääjä Tony Mårtenssonin palveluksia.
Sport Ekspressin mukaan ruotsalaishyökkääjän lonkkavamma tarkoittaa arviolta jopa kuukauden huilia.
Mårtensson jätti jo viime...
Jukka Jalosen valmentama Pietarin SKA nollasi alkuviikon yllättävän tappion Admiral Vladivastokille maukkaalla vierasvoitolla.
Joukkue nappasi lopulta puhtaan 7-0-voiton Traktor Tsheljabinskin kustannuksella.
Voitto nosti samalla pietarilaisryhmän takaisin...
Jukka Jalosen valmentavan SKA Pietarin vaikeudet saivat jatkoa sunnuntaina, kun joukkue hävisi kotonaan KHL-tulokas Admiral Vladivostokille maalein 1-3.
Hannu Jortikan valmentavan vierasjoukkueen suurimpia sankareita oli...
Muutaman pelin sivussa ollut KHL-tähti Ilja Kovaltshuk saattaa palata tositoimiin loppuviikosta.
Pietarin SKA:n GM Aleksei Kasatonov päivittää KHL:n ykköstähden terveystilannetta.
- Emme ole kiirehtineet Iljan paluun...
Pietari SKA:n päävalmentaja Jukka Jalonen kritisoi kovaan ääneen omien tähtipelaajiensa tyyliä niukasti voitetun Amur-pelin jälkeen.
Suomalaisvalmentaja ihmetteli erityisesti venäläistähtien pelityyliä. Se kaipaa suomalaisen mukaan muutosta.
-...
Pietari SKA:n pääkäskijä Jukka Jalonen ei myönnä, että Teemu Ramstedt olisi flopannut KHL:ssä.
Ramstedt siirtyi viime sesongilla kovalla kohinalla pietarilaisseuraan Bluesista. Suomalaishyökkääjä pelasi KHL-runkosarjassa 8...
Ilja Kovaltshukin poissaolon luulisi vaikuttavan suuresti Pietarin SKA:n pelaamiseen ja menestymiseen.
Näin ei kuitenkaan ole, muistuttaa SKA:n suomalaispäävalmentaja Jukka Jalonen.
- Me voitimme 13 ensimmäistä peliä,...
Jukka Jalosen valmentama Pietarin SKA hävisi tiistaina Torpedolle maalein 2-5.
Tappiosta huolimatta Jalonen näkee jotain hyvää miehistönsä otteissa.
- Tänään pelattiin jo vähän paremmin kuin edellisessä...
Leijona-sentteri Jarkko Immonen oli hurjassa vireessä entisen maajoukkueluotsin Jukka Jalosen johtamaa SKA Pietaria vastaan.
Immonen iski tiistaina pelatussa ottelussa KHL-seuralleen Torpedo Nizhni Novgorodille kolme maalia, kun seura...
Jukka Jalosella on positiivinen ongelma.
Pietarin SKA:n pelaajarosterissa on syvyyttä, vaikka tähtipelaaja Ilja Kovaltshuk on loukkaantuneena.
Jalosella on siis "millä mällätä", eikä verkot ole edes vesillä...
KHL:n supertähti ja SKA:n kapteeni Ilja Kovaltshuk ei pelaa tänään tiistaina Torpedoa vastaan.
Seuratiedotteen mukaan venäläishyökkääjä sai ylävartalovamman edellisessä Vitjaz-ottelussa. Toipumisarviota seura ei kuitenkaan kerro.
Menetys...
Pietarin SKA:n hyökkääjä Ilja Kovaltshuk on todennäköisesti sivussa tositoimista 3-4 viikkoa, uutisoi Sport-Ekspress.
Kovaltshuk sai olkapäävamman törmättyään yhteen joukkuetoverinsa Aleksei Ponikarovskyn kanssa viime sunnuntain Vitjaz-pelin kolmannessa...
Leo Komarov mätti kaksi maalia Jukka Jalosen Pietarin SKA:n verkkoon perjantaina.
Komarov oli kuitenkin ainoa Dinamo Moskovan pelaaja, joka onnistui punalampun sytyttämisessä ja SKA voitti...
Jukka Jalosen valmentama SKA Pietari koki sunnuntaina kauden avaustappionsa.
Donbass Donetsk nappasi maukkaan voiton, kun se kukisti pietarilaisryhmän lopulta 4-2.
SKA oli voittanut ottelua ennen...
Jukka Jalosen valmentama ja kovassa iskuva oleva Pietarin SKA on tehnyt kovan ennätyksen Venäjän kiekkoilussa.
Seuratiedotteen mukaan SKA voitti perjantaina Spartakin 4-1 ja se on...
Pietarin SKA:n kapteeni Ilja Kovaltshuk väläyttää, että voisi palata pelikentille jo seuraavassa KHL-pelissä perjantaina, jolloin SKA kohtaa Spartakin.
Kovaltshuk missasi keskiviikkona jo toisen peräkkäisen kotipelin...
Pietarin SKA:n voittokulku KHL:ssä sai jatkoa keskiviikkona.
Jukka Jalosen miehistö kellisti kotonaan Minskin Dinamon selvin 5-1-lukemin. Paras pistemies oli saldon 1+1 kirjauttanut Jevgeni Ketov.
Joukkueen supertähti...
Supertähti Ilja Kovaltshukin poissaolo puhuttaa Venäjällä.
Venäjän maajoukkuehyökkääjä ei pääse vieläkään tekemään kotidebyyttiä faniensa edessä, sillä mies ei ole edes kokoonpanossa, kun Pietarin SKA kohtaa...
Kysymykseen saataneen vastaus jo keskiviikkona, kun Jukka Jalosen SKA pelaa seuraavan KHL-pelinsä kotonaan Dinamo Minskiä vastaan.
Venäläismedian mukaan Pietarin SKA:n virallinen selitys Ilja Kovaltshukin maanantaiselle...