KHL:n viimeisimmällä kierroksella nähtiin pitkästä aikaa komea ilmaveivimaali.
Tällä kertaa upean osuman taituroi Severstal Tsherepovetsin Daniil Vovchenko, joka onnistui maalinteossa kolmannessa erässä, vieden joukkueensa 4-2-johtoon. Osuma...
Jori Lehterä oli keskiviikon KHL-kierroksen näkyvimpiä hahmoja.
Spartak Moskovan riveihin täksi kaudeksi siirtynyt suomalainen saalisti tehopisteet 2+2, kun moskovalaisjoukkue nappasi komean 5-3-voiton Tomi Lämsän luotsaamasta Salavat Julajev Ufasta.
Neljän...
KHL:ssä pelaava Spartak Moskova on tekemässä tulevaa kautta silmällä pitäen kaksi kovan luokan hankintaa, kertoo venäläinen uutistoimisto RIA Novosti.
Uutistoimiston saamien tietojen mukana moskovalaisseura on...
Koronaviruksen vaikutukset tuntuvat nyt myös KHL:ssä.
Itäliiga tiedottaa, että sarjan pudotuspelien ensimmäisen kierroksen kuudes osaottelu Moskovan Spartakin ja saman kaupungin Dinamon välillä pelataan torstaina tyhjille...
Kovavireinen Jokerit isännöi Moskovan Spartakia maanantaina klo 18.30 Hartwall Arenalla.
Narripaidat otti viime viikon kolmen pelin vieraskiertueelta komeasti kolme voittoa ja nousi läntisessä konferenssissa neljänneksi....
Vaisun startin KHL-kauteen saanut Jokerit on polkenut viimein dieselinsä käyntiin ja noussut tasaisesti Läntisen konferenssin pohjilta kohti kärkeä.
- Alku oli kyllä tosi heikko, mutta...
KHL
Jokerit – Spartak Moskova
Tiistai 22.10. klo 18:30
Jokerit kohtaa KHL:ssä tiistaina Spartak Moskovan ennen siirtymistään vieraskiertueelle. Samalla Jokerit juhlistaa 52-vuotista olemassaoloaan ja luvassa on myös...
KHL
SKA Pietari – Spartak
Maanantai 07.10. klo 19:30
Maanantaina KHL:n Läntisessä konferenssissa pientä suvantovaihetta elävä SKA Pietari yrittää kääntää kurssiaan Moskovan Spartakin kustannuksella. Vieraat eivät ole...
Ässiin siirtyneen hyökkääjä Edwin Hedbergin tarina ei ole mikään ihan perinteisin. Pelaaja on ruotsalais-kolumbialainen, kun hän on syntynyt eteläamerikkalaisessa valtiossa, Medellinin kaupungissa.
Nopea ja työteliäs...
Ruotsalaispuolustaja Patrik Hersley jatkaa uraansa KHL:ssä.
Viimeiset viisi kautta itäliigassa viihtyneen Hersleyn tulevan kauden seura on Spartak Moskova.
32-vuotiaan pakin tuleva joukkue tiedotti kontrahdista nettisivullaan keskiviikkona.
Hurjasta...
Kiivasluonteisena valmentajana tunnettu Oleg Znarok palaa jälleen tositoimiin ja valmentaa ensi kaudella KHL-seura Spartak Moskovaa.
Kuluneen kauden 56-vuotias latvialaisluotsi on toiminut Venäjän jääkiekkoliiton palveluksessa nuorisomaajoukkueiden,...
Moskovan Spartakin ja Pietarin SKA:n välisen KHL-pudotuspelin toisessa erässä nähtiin erikoinen tilanne.
Spartakin latvialaishyökkääjä Kaspars Daugavins oli murtautumassa maalintekoon ja vastassa oli enää SKA-maalivahti Igor...
KHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella muhii jättimäinen yllätys.
Koko sarjan kovimmalla materiaalilla pelaava Pietarin SKA on joutunut yllättäviin ongelmiin Spartak Moskovan kanssa.
SKA taipui nimittäin torstai-iltana jo...
KHL:n pudotuspeleissä nähtiin heti valtava yllätys.
Läntisessä konferenssissa toiseksi sijoittunut Pietarin SKA jäi nimittäin kotikaukalossaan nollille, kun Spartak Moskovan nappasi yllättäen 2-0-vierasvoiton.
Moskovalaisjoukkue sai otteluun lentävän...
Jokerit kohtaa perjantai-iltana Tallinnassa Spartak Moskovan ja aloittaa samalla 51-
vuotisjuhlaviikonloppunsa. Jokerit on voittanut kolme edellistä otteluaan ja Spartak puolestaan kaksi.
Joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa Jokerit on...
Championat -lehden saamien tietojen mukaan KHL-jätti SKA Pietari kauppaa lähiaikoina puolustaja Jaroslav Dyblenkon, jonka seura kiinnitti toukokuussa peräti nelivuotisella sopimuksella.
24-vuotias venäläinen pelasi menneellä kaudella New...
KHL-seura Moskovan Spartak ei jatka yhteistyötä puolustaja Ville Lajusen kanssa. Lajusen sopimus umpeutui vappuaattona, eikä sopimusta uusittu.
Lajunen pelasi Spartakissa yhden kauden. Hänen tehopisteensä runkosarjassa...
Suomalaispuolustaja Ville Lajunen jättää KHL-seura Moskovan Spartakin tämän kauden päätteeksi, uutisoi venäläislehti Championat.
Lajunen pelasi kuluneella kaudella 52 ottelua komein tehopistein 6+20=26. Pudotuspeleissä 30-vuotias konkari...
Spartak Moskovan puolustaja Ville Lajunen haluaa varmasti pyyhkiä keskiviikon ottelun pois mielestään mahdollisimman nopeasti.
Pudotuspeleissä ottelusarjassa jyrännyt TsSKA Moskova iski voittomaalin Spartakia vastaan Lajusen...
Jokerien ja Leijonien riveistä tuttu Ville Lajunen vaihtaa seuraa KHL:ssä.
Lajunen kiekkoilee ensi kaudella Moskovan Spartakin paidassa. Spartak tiedottaa osapuolten solmineen yksivuotisen sopimuksen. Championat huhuili Lajusta...
Kärppien riveissä kaksi mestaruutta voittanut Ben Maxwell kiekkoilee ensi kaudella Moskovan Spartakin nutussa.
Maxwell on tehnyt KHL-seura Spartakin kanssa yksivuotisen sopimuksen. Kanadalaishyökkääjä pelasi kaksi viime...
KHL-joukkue Moskovan Spartak koki päivää ennen maanantaista peliä uhkaavan tilanteen.
Spartakin faneja oli päässyt joukkueen pukukoppiin solvaamaan ja uhkailemaan joukkueen pelaajia. Spartakilla oli alla kahdeksan...
KHL-seura Moskovan Spartak on vahvistanut veskariosastoaan Markus Svenssonilla.
Moskovalaisseuran Gm Aleksei Zhamnov kertoo Tassille, että Svenssonin kanssa on tehty sopimus. Veskarin diili on vuoden mittainen.
31-vuotias...
Buffalo Sabresin organisaatiossa torjuva Andrei Makarov ei ole tyytyväinen tilanteeseensa.
Viime kaudella venäläisvahti pääsi maistamaan NHL:ää ja sai vyölleen debyyttimatsinsa, mutta tällä kaudella 22-vuotias kassari on pelannut...
Tähtihyökkääjä Ilja Kovaltshuk on kuuma peruna KHL:ssä.
Pietarin SKA:n hyökkääjää on viety huhuissa uuteen kiinalaiseen KHL-seuraan ja miehen on arveltu palaavan jopa NHL:ään.
Tuoreimman huhun mukaan...
KHL-seura Moskovan Spartak havittelee riveihinsä uutta maalivahtia.
R-Sportin mukaan Spartak on neuvotellut ruotsalaistorjuja Markus Svenssonin kanssa. Skellefteån maalia vartioivalla Svenssonilla on allaan onnistunut runkosarja SHL:ssä.
31-vuotias...
Helsingin Jokerit hävisi torstai-iltaisen kamppailun Moskovan Spartakia vastaan maalein 2-4.
Spartakin maalinteon aloitti ensimmäisessä erässä Sergei Shemljov. Lähes heti hänen maalinsa jälkeen tauluilla komeili vierasjoukkueen...
Jokereiden osalta runkosarja KHL:ssä päättyy tänään, kun sillä kotiottelussa on vastassa Spartak.
Kyseiseen otteluun Jokerit pääsee lähtemään varsin turvallisin mielin, sillä se varmisti tiistaina divisioonavoiton.
Tämä...
Venäläismedian mukaan tammikuun lopulla tapahtunut KHL-fanien joukkotappelu on poikinut tänään keskiviikkona ratsian, joka johti 30 henkilön kiinniottoon.
Joukkotappelu tapahtui 31. tammikuuta Moskovassa Spartakin ja TsSKA:n...
Uutistoimisto AP:n mukaan Moskovan Spartakin fanit heittivät jäälle kaksi banaania, kun Spartak kohtasi Medvescak Zagrebin.
Banaanit lensivät AP:n mukaan tummaihoista ruotsalaislaituri Edwin Hedbergiä kohden ottelun...