Tagi: Suikkanen Kai

Pelicans-luotsi Kai Suikkanen manasi järkyttäviä puolustusvirheitä

Kahden maalin johtoaseman Oulussa hukanneen Pelicansin päävalmentaja Kai Suikkanen oli sekä tyytyväinen että pahasti pettynyt illan antiin. Pelicans aloitti ottelun terävästi päästen parhaimmillaan jo 3-1-johtoon. -...

Pelicans-luotsi tiistain lähtökohdasta: ”Kaikki asiat tullaan tekemään paremmin”

Sarjataulukossa toiseksi viimeiseksi tippunut Pelicans lähtee nälkäisesti parantamaan asetelmiaan. Nykyisen tilanteen heikkous ja haastavuus tiedetään tarkkaan lahtelaisten suunnalla. Petrausliike on aikomus tehdä heti tiistain Ässät-kohtaamisessa. -...

Kai Suikkasen verbaalinen ruoska heilahti: ”Herranjumala voi mennä hösöttämään”

Lauantai-ilta ja kuusi osumaa omiin. Nolla pistettä tuonut vierasreissu Lappeenrantaan sai Pelicans-luotsi Kai Suikkasen mietteliääksi pelin jälkeen. Toista kauttaan Lahdessa valmentava käskijä olikin pelin jälkeen...

Kai Suikkanen: ”Jos yksikin jaloista horjuu, niin horjuuhan se koko p*rkeleen jakkarakin”

SM-liigassa tällä hetkellä sijalla 11 olevan Pelicansin alkukausi on ollut vaikea. Viime kierroksien aikana pisteitä on kertynyt jo paremmalla tavalla, mutta pelillisesti pussinokat ovat...

Pelicans yhä ilman vierasvoittoa: ”Nyt pitää vieraissakin saada pisteitä”

Kuusi vieraspeliä ja nolla voittoa. Lahden Pelicansin alkusyksy on ollut yllättävän tuskaisa. Jos kotona on sujunut kohtuullisesti, on joukkueen vierasreissut olleet varsin synkkää seurattavaa. Pelaa HPK-Pelicans...

Stanley Cup -voittaja Niemi palasi kotiin – ruotsalaispakki ratkaisijan roolissa

Viimeksi kaudella 2007-2008 Lahden Pelicansissa torjunut Antti Niemi palasi vanhan kotiyleisönsä eteen lauantain Jokerit-pelissä. Tunteikas paluuottelu päättyi Niemen ja Pelicansin kannalta positiivisesti, kun Jokerit...

Pelicans-luotsi Kai Suikkanen ripitti omiaan – "Kyllä viirasi päässä"

Pelicans nöyrtyi tiistaina SM-liigan ottelussa Ässille Porissa maali-iloittelun jälkeen 4-7-lukemin. Joukkueen päävalmentaja Kai Suikkanen ei pelaajien päätä silitellyt esityksen jälkeen. - Kyllä viirasi päässä. Otettiin...

Jatkuuko Pelicansin hölmöilyt? – "Ei voi katsoa kuin peliin"

Pelicans kohtaa perjantai-iltana HIFK:n kotihallissaan. Lahtelaisten otteet alkukaudella ovat ailahdelleet - osin peli on ollut mallikasta, mutta vastapainona maaleja on päästetty hölmöjen virheiden seurauksena. Pelaa...

Pelicansin kanta NHL-apuihin: "Ei ole mitään järkeä"

Huhut mahdollisten NHL-apujen ympärillä pyörivät seuran kuin seuran kohdalla, kun NHL-julistautui työsulkuun lauantaina työehtosopimusneuvottelujen kariutuessa jälleen kerran ja vanhan työehtosopimuksen loputtua kuun puoleen väliin. Pelaa...

Pelicans tiedostaa SaiPan vahvuudet – "Luisteli Kärpiltä jalat alta"

Pelicans avasi liigataipaleensa maalirikkaalla 6-5-voitolla Bluesista torstaina voittomaalikilpailun päätteeksi. Pelaa SaiPa-Pelicans Betsafelle 50 euron riskitön veto kertoimilla: 2,70 - 4,25 - 2,09 Jos veto menee ohi,...

Kai Suikkanen luottaa maalivahteihinsa: "Pelicansilla on kolme ykkösvahtia"

Pelicans lähtee SM-liigakauteen varovaisin odotuksin liikkeelle. Joukkueen valmistautuminen ei ole sujunut niin hyvin kuin viime vuonna. Joukkueessa on ollut loukkaantumisia ja joidenkin pelaajien toipuminen...

Entinen huippulupaus hakee nostetta SM-liigasta – "Todella taitava ja hyvin liikkuva"

Lahden Pelicans on solminut vuoden sopimuksen kanadalaisen Angelo Espositon kanssa. Vasemmalta ampuva 23-vuotias sentteri oli vuonna 2007 Pittsburgin ensimmäisen kierroksen NHL-varaus. Esposito oli vuonna 2009...

Pelicans tarvitsee vielä piirun verran lisää – "Oltiin yhtä lähellä voittoa kuin vastustaja"

Pelicans taipui JYP:lle kolmannen kerran lauantaina 5-4-jatkotappiolla. Sarja on JYP:lle katkolla maanantaina Lahdessa, kun otteluvoitot jyväskylälaisille on 3-1. Pelicans-luotsi Kai Suikkanen oli tyytyväinen otteiden...

Paine vaikuttaa Pelicansiin – "Samanlaisia jäähyjä ei saatu runkosarjassa yhtään"

Pelicans taipui toistamiseen JYP:lle torstaina, ja on nyt 1-2-tappiolla otteluvoitoissa finaalipeleissä. Kolmannessa pelissä Pelicans aloitti vahvasti, mutta paine lienee hieman vaikuttanut, kun joukkue sortui erikoisiin...

Pelicans käänsi katseet jo tulevaan – "Torstaina uusin mielin liikkeellä"

Pelicans joutui nöyrtymään JYP:n vahvan esityksen johdosta 2-6-tappioon tiistaina Jyväskylässä. Finaalivoitot ovat nyt 1-1. - Myönnettävähän se on, että vastustaja oli parempi. Ei ole paljon...

Pelicans-luotsi Suikkanen tyytyväisenä – "Jos yhtään ei mene omiin, olet lähellä voittoa"

Pelicans lähtee tiistain toiseen finaaliotteluun allaan hieno 2-0-voitto. Pelicansin päävalmentajalla Kai Suikkasella oli ennen ensimmäistä finaalia pieni pelko, miten tauko on vaikuttanut pelaajiinsa. - Mietin...

Pelicans-luotsi Suikkanen JYP:stä: "Ovat tehneet vakuuttavaa jälkeä"

Pelicansin ja JYP:n välisen finaalisarjan alku lähestyy. Finaalit käynnistyvät maanantaina Lahdesta. Neljä voittoa tarvitaan Kanada-maljaan. Pelicans-luotsi Kai Suikkanen on selkeästi sitä mieltä, että parhaat pelaavat...

Kai Suikkasen Pelicans ei hyydy – "Tie on auki taivasta myöten"

Pelicans pääsi historiassaan ensimmäistä kertaa finaalipeleihin valmentajavelho Kai Suikkasen johdolla. Suikkanen johdatti vuonna 2010 TPS:n nimettömän pakan aina mestaruuteen asti, ja nyt samaan on...

Pelicansin Kai Suikkanen välieräavauksesta: "Oli vähän sellaista puulaakikiekkoa"

Kaksi puolivälierien comeback-joukkuetta Pelicans ja Blues ottivat yhteen keskiviikkona välieräavauksessa Lahdessa. Pelicans vei ottelun 5-3, ja tiukka ottelutahti lienee herpaannuttanut joukkueiden puolustuspeliä. - Alku oli...

Pelicans venytti ratkaisun kotihalliinsa – "Luulisin, että on aika kiima päällä"

Pelicans venytti ottelusarjan Kärppiä vastaan seitsemänteen peliin, mikä pelataan Pelicansin kotihallissa. Pelicans on nyt kaksi kertaa venynyt voittoon selkä seinää vasten. Lauantaina Pelicansin Radek...

Suikkanen perää venymiskykyä – Hovinen jatkaa maalilla

Pelicansin tilanne on selkä illan otteluun. Voitto tai näkemiin. - Sillä mielellä mennään, että voittaa halutaan. Joku sanoi, onko selkä seinää vasten, mutta ei meillä...

Sakken Siniviiva – ”Onko Suikkasella pelillisiä vastauksia Aravirralle?”

Blues-Kalpa sarjassa täytyy nostaa visiiriä Bluesille. Se oli jo melkein selällään, mutta painitermein olkapäät eivät vielä koskettaneet tatamia. Joukkueessa on yhä sitä samaa sitkeyttä,...

Pelicans-luotsi lyttäsi tuomarit – "Ei ole eläessään viheltänyt yhtään hyvää peliä"

Pelicans taipui Kärpille kotihallissaan 4-1. Täten myös Pelicansin pitää onnistua jossain vaiheessa hakemaan voitto Oulusta, jos aikoo jatkopeleihin. Voitot nyt Kärpille 2-1. Pelicansin päävalmentaja Kai...

Niko Hovinen ulkona Pelicansin kokoonpanosta – "Maalivahtitilanne on hyvä"

Pelicans lähtee maanantain kolmanteen puolivälieräotteluun mielenkiintoisista asetelmista. Lauantaina maaliin jo nimetty Niko Hovinen vetäytyi yllättäen kokoonpanosta alkulämmittelyn jälkeen ja taaskaan hän ei ole pelaamassa. -...

Pelicans taipui Kärpille – "Jumalattomasti oli paikkoja"

Pelicans ei pystynyt jatkamaan lentoaan ja taipui Kärpille Oulussa jatkoajalla 3-4-lukemin. Otteluvoitot tasan 1-1. - Tosi tasainen ja hyvä peli. Ensimmäisessä erässä ei oikein päästy...

Pelicans valmiina Kärppiä vastaan – "Ei riitä, että pelataan ok, vaan pitää pelata loistavasti!"

Pelicansin päävalmentaja Kai Suikkanen on valmistanut joukkueensa maksimaaliseen suoritukseen puolivälieräsarjassa Kärppiä vastaan. - Ollaan tauko vietetty niin hyvin kuin sen pystyy – pikkuisen huilattu viikonloppuna,...

Kai Suikkanen vinoili 17-vuotiaalle sankarivahdille

Pelicansin tiistaisen liigavoiton takuumiehenä hääri vasta B-juniori-ikäinen maalivahti, sillä Janne Juvonen sai yllätyskomennuksen tolppien väliin Joonas Kuuselan lentäessä ulos jo ottelun ensimmäisellä minuutilla. 17-kesäinen Juvonen...

Pelicans sai pitää pistelinkonsa

Lahden Pelicans saa pitää pistelinkonsa myös ensi kaudella. Pelicansin tiedote vahvistaa, että seura on solminut yhden (1) vuoden jatkosopimuksen 23-vuotiaan hyökkääjänsä Justin Hodgmanin kanssa. Vastikään...

Suikkasen Pelicans pelaa ennätyskautta

Lahden Pelicans rikkoi perjantaina KalPan ohessa 100 pisteen rajan tällä liigasesongilla. Kyseessä on samalla Pelicansin yhden kauden piste-ennätys. SM-liigan verkkosivujen mukaan Pelicansin aiempi piste-ennätys oli kaudelta...

Pelicans kiinnitti tähtipelaajansa

Lahden Pelicans on solminut yhden (1) vuoden jatkosopimuksen 25-vuotiaan hyökkääjänsä Ryan Laschin kanssa. Lähes koko kauden lahtelaisten kultakypärää kantanut jenkkilaituri on SM-liigan pistepörssissä viidennellä...