Suomen tuoreen MM-kultajoukkueen alakerran ehdoton johtaja Olli Juolevi pohdiskeli joukkueen roolitusta mestaruuden jälkihumussa. Hän kiitteli Nuorten Leijonien laumaan syntynyttä kemiaa.
- Iso asia tässä oli...
Keskushyökkääjä Roope Hintz oli alkukaudella pitkään sivussa peleistä vaikean selkävamman takia. HIFK-hyökkääjä pelasi ensimmäisen pelinsä Liigassa vasta lokakuun 29. päivänä ehtien pelata vain 14...
Suomen MM-kultajoukkueen ykkösmaalivahdiksi turnauksen aikana noussut Kaapo Kähkönen oli vielä iltapäivällä pyörällä päästään maailmanmestaruudesta. Hän ei osannut pukea tuntemuksiaan sanoiksi, oli vain iloinen.
- Hyvältä...
HELSINKI. Venäjän MM-turnaus päättyi isoon pettymykseen, kun joukkue hävisi finaalin jatkoerässä 2-3.
Leijona-hyökkääjä Kasperi Kapasen maali käynnisti suomalaisjuhlat. Punapaitaisessa ryhmässä maali aiheutti kuitenkin päinvastaiset tunnelmat.
Selaile...
Nuorten Leijonien voittaessa MM-kultaa sai yksi Suomen legendaarisimpiin pelaajiin ja kiekkohahmoihin kuuluva Veli-Pekka Ketolakin uransa ensimmäisen arvokisamitalinsa. "Iso Musta" pelasi aikanaan kuudet MM-kisat, kahdet...
Patrik Laine iski finaalissa Suomen avausmaalin käytännössä ottelun ensimmäisestä paikastaan. Osuma oli Suomen ykkösketjun ensimmäinen turnauksen kahdessa viimeisessä ottelussa.
Laine näytti, että lähes jokainen tilaisuus...
Jesse Puljujärvi saapui toimittajien haastateltavaksi pyörällä päästään ja normaali hymy jos mahdollista vielä totuttua leveämpänä. Hän sanoi muistaneensa mestaruushetken täysin.
- Kyllä siitä penkistä lähdettiin...
Venäjän hyökkääjä Radel Fazlejev oli eilisillan välierän jälkeen haluttu haastateltava kansainvälisen lehdistön piirissä, sillä WHL-seura Calgary Hitmenissä pelaava pelaaja on yksi harvoista Venäjän englannin...
Nuorten MM-välieräottelun jälkeen tunnelmat Hartwall Arenan haastattelualueella olivat kaksijakoiset. Siinä, missä ruotsalaiset huusivat kirosanoja suureen ääneen ja hakkasivat mailoillaan seiniä, oli suomalaisilla hymy herkässä....
Jesse Puljujärvi jäi häkellyttävästi ilman tehopisteitä nuorten MM-välierässä Ruotsia vastaan. Tällä kertaa ns. superketjun takaa nousi muita auttamaan. Pelillisesti Suomi pelasi turnauksen parhaan pelinsä...
Nuorten Leijonien keskushyökkääjä Julius Nättinen teki nuorten MM-kisojen ensimmäisen maalinsa Kanadaa vastaan turnauksen puolivälierässä. Nättisen maali oli tärkeä 4-3 –osuma, jolla Suomi meni ensimmäistä...
Suomi ja Ruotsi kohtaavat tänään kello 16 alkavassa jääkiekon nuorten MM-välierässä. Suomella on alla ikimuistoinen Kanadan kaato, joka tuli, kun Suomi sai pidettyä ottelun...
Suomi ja Ruotsi maksavat jääkiekossa tasaisin väliajoin kalavelkoja toisilleen, sillä maat ovat kohdanneet toisensa arvokisajäillä tasaisesti, ja maiden väliset mittelöt jäävät usein sekä pelaajille...
Suomen joukkueen maalitykiksi noussut Patrik Laine on kiinni myös nuorten MM-turnauksen maalikuninkuudessa. USA:n Auston Matthews on upottanut seitsemän osumaa ja Laine kuusi.
Kanadan Suomi voitti...
Ruotsin ykköspelaajaksi osattiin nuorten MM-turnauksessa odottaa pelaajaa nimeltä Nylander, mutta perheen poikueen isoveljen Williamin loukkaannuttua jo turnauksen avausottelussa, on pikkuveli Alexander noussut johtamaan sinikeltaisten...
Jesse Puljujärvi, Sebastian Aho ja Patrik Laine ovat ennen nuorten MM-kisojen välieriä ja mitaliotteluita kisojen pistepörssin neljän parhaan joukossa. Ruotsi ei ole mellastanut samalla...
Suomen sunnuntaina harjoitellut joukkue esiintyi treenisession jälkeen hyväntuulisena ja levollisena median edessä. Yksi helpottuneimmista pelaajista oli Kanadaa vastaan turnauksen ensimmäisen maalinsa tehnyt Julius Nättinen.
Menikö...
Suomen Nuoret Leijonat harjoittelivat sunnuntaina myöhään iltapäivällä. Joukkue on koossa, eikä polvivaivaista Eetu Sopasta lukuun ottamatta loukkaantuneita ole.
SuomiKiekko-sivusto tapasi Suomen ehdottomaksi ykköspuolustajaksi nousseen Olli...
Suomen hyökkääjätähti Patrik Laine oli median valtavan kiinnostuksen kohteena Nuorten Leijonien päiväharjoituksen jälkeen. Esimerkiksi yksi Kanadan suurimmista kiekkomedioista, TSN tenttasi miestä englanniksi kahden toimittajan...
Adrian Kempe on viiden ottelun jälkeen Ruotsin tehokkaimpia pelaajia. Hän on kerännyt viidessä ottelussa tehot 3+3 ja on ennen välierää Ruotsin toiseksi paras pistemies...
Ruotsi harjoitteli ensimmäistä kertaa Hartwall Arenassa sunnuntaina. Se tulee nuorten MM-välierään Suomea vastaan tilanteessa, jossa se on voittanut kaikki ottelunsa.
Joukkueen ykkösmaalivahti Linus Söderström oli...
Kanadan pelaajat eivät lähde Suomea vastaan rinta rottingilla. Kanadalaiset jäivät alkulohkossaan kolmanneksi ja viimeisessä pelissä tuli rumasti 2-5 turpaan Ruotsilta.
- Olemme suuria altavastaajia, puolustaja...
Kanadan päävalmentaja Dave Lowry on tyytyväinen, että Kanada saa vastaansa Suomen nuorten MM-kisojen puolivälierissä.
- He ovat yksi parhaista joukkueista tässä turnauksessa. Meille se on...
Alle 20-vuotiaiden harjoitusottelussa Suomen ja USA:n välillä sattunut paitavälikohtaus lienee ollut USA:n joukkueen virhe.
USA:n oli tarkoitus alun perin tarkoitus pelata valkoisissa paidoissa, mutta jostain...
Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoja on pelattu virallisella statuksella vuoden 1977 alkaen.
SuomiKiekko-sivuston ”joulukalenteri” esittelee tänään kisojen mitalistit. Galleriasta selviää mm. se, onko Suomi vai Ruotsi...
Suomi kaatoi maanantai-iltapäivän kamppailussa Kazakstanin niukasti lukemin 4-3.
Suomen 4-3 voittomaalin iski toisessa erässä Jarkko Immonen.
Muut Suomen maalit tekivät Olli Palola, Jori Lehterä ja Olli...
Suomen ja Kanadan odotetun sunnuntaikohtaamisen alla kuuluu kummia.
Ottelun pöytäkirjaan on nimittäin merkitty toiseksi päätuomariksi kanadalainen Kevin Pollock. Myös toinen linjatuomari on Kanadasta, Brad Kovachik.
Molemmat ovat...
Suomen nuorten maajoukkue ei uudenvuoden aattona yltänyt MM-kisoissa parhaimpaansa, mutta teki tarvittavan varmistaakseen kakkossijan lohkossaan. Suomen paras pelaaja tiistain ottelussa oli jälleen kerran Teuvo...
Kun jääkiekon MM-kisat ovat edenneet välierävaiheeseen asti johtaa Leijonien kapellimestari Petri Kontiola kisojen pistepörssiä 15 (8+7) tehopisteellään.
Kontiola kantoi Suomea myös puolivälieräpelissä Slovakiaa vastaan. 4-3-voitossa...
Suomen ja Ruotsin MM-välieräkohtaamisesta lauantaina tulee ehdottomasti maalivahtien taisto. Ruotsilta löytyy yksilötasolla enemmän taitoa Henrik ja Daniel Sedinin johdolla, mutta Jukka Jalosen johtama Leijona-pakka...