NHL:n työsulun aikana Lukon puolustuksessa viilettänyt Philip Larsen muistelee lämmöllä aikaansa Suomessa.
Tanskan ykköspakki kertoi visiitistä jääneen pelkästään hyvää sanottavaa.
- Näin jälkeenpäin voin silti sanoa,...
Tanskan MM-kisat ovat lähteneet tuloksellisesti vaikeasti liikkeelle. Alla on kaksi tappiota kahdesta pelistä.
Joukkueen alakerrassa isossa roolissa oleva Philip Larsen kertoi kuitenkin, ettei joukkueessa olla...
Tanskan maajoukkueen ykköshyökkääjä Mikkel Bödker on viime vuosina kuin varkain noussut NHL:ssä kärkihyökkääjien joukkoon.
Kuluneella kaudella oman piste-ennätyksen tehnyt laituri oli Phoenix Coyotesin tehokkaimpia...
Tanskan suurimpiin NHL-tähtiin kuuluva Mikkel Bödkerillä on ollut moninainen kausi.
Alkutalvella Raumalla tahkonnut laituri kertoi yllättyneen pienen paikkakunnan kiekkoinnostuksesta. Siinä on juutin mukaan suuri ero...
Rauman Lukossakin syksyllä pelannut Mikkel Bödker pelaa Tukholmassa uransa kolmansia MM-kisoja.
Vaikka avausottelusta tuli tiukka 1-3-tappio Kanadalle, oli laituri tyytyväinen ryhmän starttiin.
- Pelasimme hyvän...
Rauman Lukossa peräti 21 osumaa NHL:n työsulun aikana nakuttanut Mikkel Bödker muistelee mielellään aikaansa Lukossa.
Tanskan suurimpiin NHL-tähtiin jo nyt kuuluva 23-vuotias laituri kertoi Suomen...
Jääkiekon MM-kisojen kenties kuumin ennakkosuosikki Kanada avaa tänään urakkansa ottelulla Tanskaa vastaan.
Vaahterapaitojen kokoonpano on turnauksen vakuuttavin. Silti avausottelun yllä leijuu pienimuotoisia kysymysmerkkejä.
- Vaatii paljon...
Tanskan maajoukkueessa MM-kisoissa esiintyvän Simon Nielsenin urasuunnitelmat ovat vielä melkoisen avoinna.
Lukkoa kaksi kautta putkeen edustanut maalivahti kertoi halun olevan jatkaa yhä Suomessa.
- Minulla on...
Rauman Lukkoa kuluneella kaudella edustanut Simon Nielsen pääsee heti kisojen alkuun melkoiseen haasteeseen.
Juuttivahti kohtaa nimittäin muun tanskalaisryhmän kisojen alkuun pahimman mahdollisen paikkaan, kun vastaan...
Tanska on vahvistumassa kahdella merkittävällä vahvistuksella MM-kisoihin.
Joukkueen vahvuuteen ovat liittymässä sekä puolustaja Philip Larsen että hyökkääjä Mikkel Bödker.
Dallas Starsin puolustaja ja Phoenix Coyotesin...
Rauman Lukon kakkostorjuja Simon Nielsen on liittynyt Tanskan MM-kisoihin valmistautuvaan kisaryhmään.
Lukossa toista kautta torjunut juutti jäi tällä sesongilla pahasti Petri Vehasen varjoon.
Nielsen ehti...
Suomen A-maajoukkue nappasi vieraskentällä 3-1-voiton Tanskaa vastaan keskiviikkona pelatussa Euro Hockey Challenge -sarjaan kuuluvassa ottelussa.
Leijona-miehistön tehomieheksi nousi kolmosketjun hyökkääjä Marko Anttila, joka iski tehot...
Vaikka sekä SM-liigassa, KHL:ssä että Elitserienissä pelataan vielä ratkaisupelaajia, on taistelu kevään MM-kisoista alkanut.
Leijonat kohtaa nimittäin Tanskan kahdesti kahden päivän sisään, kun ensimmäinen ryhmä...
Tanskalaispelaaja Jannik Hansen on saanut yhden pelin pannan MM-kisoissa.
Hansen taklasi takaapäin perjantaisessa Tshekki-pelissä Zdenek Kutlakia, joka autettiin jäältä pois. Hansen sai ainoastaan kahden minuutin...
Tanskan kiekkomaajoukkue sai jo neljännen NHL-pelaajansa MM-miehistöön.
MM-kisoihin valmistautuva Tanska saa riveihinsä Vancouver Canucksin hyökkääjä Jannik Hansenin. Hansen nakutti kuluneella NHL-sesongilla kelvolliset tehot: 82 runkosarjaottelua...
Vancouver Canuksia edustava Jannik Hansen liittyy juuttien MM-kisaryhmään.
Canucksin tie nousi pystyyn NHL:n pudotuspelien avauskierroksella, kun runkosarjan voittanut Vancouver taipui Los Angeles Kingsille voitoin 1-4. Uutinen oli...