HIFK:n päävalmentaja Antti Törmänen on kertonut häntä syvältä koskettaneista elokuvista.
Champions Hockey Leaguen julkaisemalla videolla kysytään, että mikä elokuva on saanut hänet itkemään.
- Schindlerin lista, jotkut...
Jääkiekon Champions Hockey League käynnistyy jo piakkoin.
Champions Hockey Leaguen kausi 2016-17 starttaa alkulohkon otteluilla elokuun 16. päivänä. Mukana on kahdeksan suomalaisjoukkuetta: HIFK, Kärpät, Tappara,...
TAMPERE. HIFK oli tulla lähelle kuudennessa finaalissa aivan loppusekunneilla, mutta ei siinä onnistunut.
Kääntö kulmasta maalille oli pomppimassa aivan viimeisillä hetkillä sisään, mutta videotarkistuksen jälkeen...
HELSINKI. Tapparan 2-1-kohumaalin yhteydessä sattui ja tapahtui lauantaina Helsingin vanhassa jäähallissa.
Kotiyleisö kävi hyvin kuumana siitä, miten ottelun tuomaristo pystyi hyväksymään Jere Karjalaisen maalin, kun...
HELSINKI. Lauantain viides finaaliottelu HIFK:n ja Tapparan välillä päättyi melkoisen myrskyisesti.
Tapparan 2-1-maalin tapahtumat puhututtivat kovasti. Tilanteessa kirvesrinnoilla oli kuusi kenttäpelaajaa jäällä ja Jere Karjalainen...
TAMPERE. Tapparan ja HIFK:n välisessä ottelussa tunteet kävivät kuumina varsinkin kamppailun kolmannessa erässä.
Sen alkuun nähtiin myös varsin kyseenalainen taklaus, kun Tapparan puolustaja Tuukka Mäntylä...
HELSINKI. Ennen finaalisarjan alkua Tapparaa pidettiin aavistuksen verran vahvempana joukkueena.
Noh, sitä se ei ole ollut.
HIFK on ollut vähintään kahdeksan erän ajan hyvä.
Ja edellä Tapparaa.
-...
HELSINKI. HIFK:n päävalmentaja Antti Törmänen saattoi iloita tiistaina melkoista murskavoittoa Tapparasta, mutta ikävämpiä uutisia oli myös tarjolla.
Törmänen nimittäin kertoi suoraan HIFK:n avainpuolustajan Tommi Taimen...
HELSINKI. Maanantaina HIFK valmistautui kotiluolassaan kolmatta finaalia kohden, mikä pelataan tiistaina Helsingissä.
Siihen lähdetään 1-1-tilanteesta, sillä Tappara onnistui voittamaan oman kotiottelunsa lauantaina ja tasoitti sarjan.
Jos...
TAMPERE. Tapparan ja HIFK:n välinen toinen finaaliottelu sai jo heti alkuhetkillä mielenkiintoisia käänteitä.
HIFK:n Joonas Rask toimitti lopulta kiekon maaliin, mutta osuma hylättiin "hyökkäävän pelaajan...
HELSINKI. Koskaan ei pidä olla liian tyytyväinen.
Sitä HIFK:n päävalmentaja Antti Törmänen ei ollut finaaliavauksen jälkeen, vaikka se päättyikin isännille selvin lukemin Tapparaa vastaan lukemien...
HELSINKI. Perjantaina Liigan välierissä Helsingissä HIFK ratkaisi käytännössä jo heti avauserässä pelin JYPiä vastaan, kun se siirtyi 3-0-johtoon.
Jo tämän taustalle JYP-luotsi Marko Virtanen osaltaan...
Kertoimet (Expekt)
HIFK-JYP, 4.4.2016. klo 18.30.
1,95 – 4,05 – 3,15
Maanantaina Liigan välierissä lähdetään vaihtamaan hieman rytmiä, sillä nyt molemmat välieräparit eivät enää pelaa samana päivänä.
Ensin...
JYVÄSKYLÄ. Välierät perjantaina voitolla aloittanut HIFK koki lauantaina tappion, kun se jäi heti ensimmäisessä erässä JYPin jalkoihin sarjan toisessa kohtaamisessa.
HIFK tuli vielä kohtuullisesti peliin...
HELSINKI. Perjantaina sarjaykkönen HIFK otti hyvin ison voiton, kun se kaatoi runkosarjassa kakkosena olevan Kärpät.
Samalla HIFK otti hyvin tuntuvan otteen runkosarjan voitosta, mihin se...
HELSINKI. Perjantaina Liigassa pelataan todellinen herkkupala Nordenskiöldin jäähallissa, kun sarjaykkönen HIFK saa vieraakseen sarjakakkosen Kärpät.
Samalla ottelu on erittäin iso runkosarjan voiton kannalta, sillä tällä...
HELSINKI. Nuorten MM-kisat saatiin päätökseen tiistaina ja mikä päätös sille tulikaan.
Jatkoajalle tilanteesta 3-3 ja siellä kotiyleisön isoksi iloksi Kasperi Kapanen upotti kiekon sisään.
Finaalissa ehkäpä...
HELSINKI. Liigan kärkipaikoilla kovaa taistoa ykkössijasta Kärppien kanssa käyvä HIFK palasi takaisin kotihalliinsa pitkän tauon jäljeen, sillä Helsingin vanha jäähalli toimi toisena näyttämönä eilen...
OULU. HIFK koki lauantaina todella hurjan murskatappion, kun Kärpät takoi sen verkkoon peräti kahdeksan maalia Oulussa.
Loppulukemat olivatkin Kärppien hyväksi 8-2.
Ottelun jälkeen HIFK:n leirissä oltiinkin...
HIFK pääsee lähtemään tiistain CHL:n ensimmäisen pudotuspelikierroksen toiseen osaotteluun etumatkalta, kun se voitti ensimmäisessä osassa kotonaan Davosin lukemin 2-1.
Jatkoon etenee paremmalla yhteismaalilukemalla, joten Davosilla...
Helsingin IFK kohtaa tiistaina Champions Hockey Leaguen pudotuspeleissä Sveitsin mestari Davosin. HIFK johtaa otteluparia voitettuaan oman kotiottelunsa kaksi viikkoa sitten 2-1.
- Tietenkin lähdetään puolustamaan...
HIFK:n joukkue ensi kauteen on muutaman hankinnan jälkeen nyt käytännössä valmis.
Muistellaan kuitenkin vielä viime kautta, joka päättyi HIFK:n osalta tiukan pudotuspelisarjan jälkeen Tapparalle. Olisiko...
HIFK:n joukkue alkaa olla tulevaa kautta ajatellen kasassa, kun joukkue julkisti maanantaina Joonas Järvisen ja keskiviikkona Tommi Taimen sopimukset.
Heidän lisäksi joukkueen riveihin on tullut...
HIFK:n ja Ilveksen kohtaamisen onnekkain pelaaja oli varmasti kotijoukkueen Arttu Luttinen. Tämä siksi, että mies sai vastaanottaa Ilveksen Antti Tyrväisen hurjan taklauksen niskansa seutuville. Luttinen...
HIFK päätti kauden 2014-2015 runkosarjan selkeään 5-2-kotivoittoon Ässistä. Näin ollen helsinkiläiset sijoittuivat seitsemänsiksi ja kohtaavat pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Ilveksen.
HIFK meni kotihallissaan nopeasti 2-0-johtoon, mutta tämän...
OULU Kilpailua kuuden parhaan joukkoon pääsystä vielä käyvä HIFK jäi heti alkumetreillä lauantaina Oulussa Kärppien jalkoihin, kun kotijoukkue löi taululle nopeasti kaksi osumaa.
Vielä ensimmäisen...
Champions Hockey League huipentuu tiistai-iltana Luulajassa pelattavaan finaaliin, jossa vastakkain ovat Luleå ja Frölunda. Suomesta turnaukseen osallistui kahdeksan joukkuetta, joista pisimmälle pääsi välieriin edennyt...
Sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä suomalaiselle kiekkoväelle on tiedossa harvinaista herkkua, kun Anaheim Ducks jäädyttää Teemu Selänteen pelipaidan.
Selänteen kanssa samana vuonna syntynyt Antti Törmänen...
Runkosarjan toisena majaileva HIFK on ollut viime aikoina varsin kovassa iskussa. Joukkue on hävinnyt edellisestä yhdeksästä ottelustaan ainoastaan yhden.
- Ollaan saatu raavittua pisteitä, vaikka...