Pikkuleijonat eivät onnistuneet ottamaan toista peräkkäistä mestaruutta alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa.
USA nimittäin vaei finaalikamppailun nimiinsä lukemin 4-2.
Pikkuleijonien maaleista vastasivat Eemeli Räsänen ja Urho Vaakanainen.
USA käytännössä...
Pikkuleijonien kannalta MM-finaali ei ole lähtenyt kovin huikeissa merkeissä liikkeelle.
Vastassa oleva USA karkasi toisen erän alkuhetkillä jo 3-0-johtoon.
Ajassa 21:03 Joel Farabee iski alivoimalla illan...
Kevään MM-kisoihin on tulossa megaluokan tähti.
Chicago Blackhawksin Patrick Kane on nimittäin saapumassa USA:n joukkueen vahvuuteen.
Asiasta uutisoi Sportsnetsin toimittaja John Shannon.
Shannonin mukaan Kane on antamassa...
USA saa mukaansa kovan luokan nuoren tähden kevään MM-kisoihin.
Buffalo Sabresin Jack Eichel nimittäin saapuu jenkkien mukaan Saksassa ja Ranskassa pelattaviin kisoihin.
USA:n jääkiekkoliitto tiedotti asiasta...
Yhdysvaltojen MM-miehistöä on täydennetty.
Uusimpina niminä jenkkien joukkueeseen liittyvät puolustaja Noah Hanifin ja hyökkääjät Clayton Keller sekä Anders Bjork.
Carolina Hurricanesin Hanifinille MM-kisat ovat uran toiset....
Yhdysvaltojen jääkiekkomaajoukkue lisäsi MM-kisaryhmäänsä huippulupaavat NHL-nuorukaiset Noah Hanifinin ja Clayton Kellerin.
Carolina Hurricanesin 20-vuotias puolustaja Hanifin on 2015 vuoden varaustilaisuuden viides varaus. Nuorukaisesta tuli...
Yhdysvaltojen maajoukkue julkaisi peräti 15 pelaajan listan Ranskassa ja Saksassa pelattaviin MM-kisoihin.
USA:n MM-kisoihin valitsemat pelaajat olivat aikaisempien vuosien tapaan hyvin nuoria pelureita. Joukkueen suurimpia...
Kaksi Detroit Red Wingsin pelaajaa on varmistanut lähtönsä MM-kisoihin.
Red Wingsin ykköskassari Petr Mrazek ja hyökkääjä Dylan Larkin jatkavat kauttaan MM-turnauksessa. Asiasta raportoi toimittaja Ansar...
NHL:n päätös jättää olympialaiset väliin on avaamassa paikan huipputurnaukseen monelle yllättävälle nimelle.
NHL ei aio päästää pelaajiaan Etelä-Koreaan ensi talvena, vaan taalaliigassa on tarkoitus pelata...
USA:n naisten MM-kisajoukkue on uhannut boikotilla ennen 7. huhtikuuta alkavia kisoja.
Valittu joukkue uhkasi jäädä pois Yhdysvaltain Plymouthissa järjestettävästä turnauksesta, koska pelaajat vaativat lajiliitolta parannuksia...
Useiden NHL-pelaajien agenttina toimiva Alan Walsh kertoi sunnuntaina Twitterissä hurjasta kuviosta, mikä kiertää tällä hetkellä puheenaiheena yhdysvaltalaisten pelaajien keskuudessa.
Walshin mukaan tällä hetkellä yhdysvaltalaiset pelaajat...
Tämän vuoden nuorten MM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin lopulta puolustaja.
Aivan ansaitusti, sillä kyseisen tunnustuksen itselleen pokkasi Kanadan Thomas Chabot.
Ottawa Senatorsin varaus pelasi huimat kisat ja...
USA:n kannalta asiat eivät näyttäneet kovin lupaavilta, kun Kanada siirtyi 4-2-johtoon nuorten MM-kisojen finaalin kolmannessa erässä.
Tästä jenkit eivät kuitenkaan hätkähtäneet.
USA:n kiri käynnistyi nopeasti, kun...
USA:n ja Venäjän välieräottelusta muodostui lopulta melkoinen trilleri.
Montrealissa pelattu ottelu eteni nimittäin lopulta jatkoajalle.
Varsinaisen peliajan jälkeen tilalle kamppailussa oli 3-3.
Jatkoaikakaan ei tuonut ratkaisua, kiitos...
USA kokee varsin kovan menetyksen nuorten MM-kisoja ajatellen.
Sen lähtökohtaisiin ykköstykkeihin lukeutunut Brock Boeser joutuu ranneleikkaukseen ja hänen osalta kisat jäävät välistä.
https://twitter.com/TSNBobMcKenzie/status/809104868032053249
Vancouver Canucksin viime kesän...
Anaheim Ducksin tähtihyökkääjiin NHL:ssä kuuluva ja USA:n riveissä World Cupissa viilettänyt Ryan Kesler ihmetteli ääneen sitä, miten Torontossa pelattava turnaus on jäänyt nihkeäksi.
Keslerin ja...
USA:n osalta vielä kesken oleva World Cup -turnaus ei mennyt lainkaan odotusten mukaisesti.
Jenkkejä pidettiin yhtenä isona suosikkina, mutta pelit päättyivät jo alkulohkoon.
Varsinkin sen pelaajavalinnat...
ESPN:n toimittaja Pierre LeBrun kertoi TSN 1290 -radiokanavalle tuntojaan jääkiekon tulevaisuudesta.
- Olisin halunnut nähdä kaksi Kanadan joukkuetta. Ja tiedän, että alun perin sitä mietittiin...
USA:n pelaajavalinnat World Cup -turnausta herättivät kovaa porua varsinkin sen myötä, kun jenkkien otteet olivat kaikkea muita kuin mainioita.
Jo heti keväällä USA:n joukkioon tuli...
Jos oli Leijonien osalta pettymys se, miten World Cup -turnaus meni, niin samaa voi sanoa jenkkien osalta.
Kolme peliä, kolmesti turpaan ja selkeästi viimeinen sija...
USA:n World Cup -joukkue joutui melkoisten ivailujen kohteeksi varsinkin sen jälkeen, kun se hävisi Kanadalle.
Silloin varmistui se, että se ei tule pääsemään jatkoon World...
Yhdysvaltain World Cup -joukkueen kapteenistoon kuuluva Ryan Suter joutui pahoittelemaan joukkueensa käytöstä.
USA hävisi tiistain ja keskiviikona vastaisena yönä Suomen aikaa Kanadalle 2-4. Samalla se tarkoitti...
USA:n osalta World Cup -taival ei mennyt lainkaan nappiin.
Se on pudonnut jo jatkosta, vaikka sillä on jäljellä vielä yksi alkulohkon ottelu.
Putoaminen varmistui, kun Kanada...
USA:n World Cup -taival oli lopulta pettymys.
Se ei mennyt nappiin ja yksi turnauksen suosikeista tippuu jo alkulohkossa jatkosta.
Asia varmistui, kun Kanada otti siitä 4-2-voiton...
USA:n osalta meneillään oleva World Cup -turnaus on ollut iso pettymys, vaikka sillä on vielä yksi ottelu jäljellä.
Siinä ei ole lainkaan panosta, sillä jatkajat...
Suomen ja Ruotsin kamppailun jälkeen tulevana yönä World Cupissa USA on kovan paikan edessä.
Se on pakko voittaa Kanada, mikäli se mielii vielä jatkoon.
Huippukamppailua varten...
USA:n osalta World Cup avaus Euroopan joukkuetta vastaan ei mennyt lainkaan nappiin.
Sille osattiin hieman povata vaikeuksia, sillä John Tortorellan johtama valmennus oli tehnyt, noh,...
World Cup on alkamassa melkoisella superyllätyksellä. Team Europe johtaa USA:ta kahden erän jälkeen jo peräti 3-0.
- Kyllä Eurooppa on yllättänyt kaikki, paitsi asiantuntijat, virnisti...
World Cupissa pelit saadaan käyntiin tulevana yönä.
Ohjelmassa on sekä USA:n ja Euroopan joukkueen kohtaaminen sekä Kanadan ja Tshekin taisto.
Avauspäivänä rostereiden ulkopuolella on heti melkoisen...
USA kokeili esiottelussa Suomea vastaan World Cupin alla hieman erilaista ratkaisua.
Winnipeg Jetsissä kovan luokan pakiksi hioutunut Dustin Byfuglien siirrettiin hyökkääjän tontille.
- Yritämme edelleen tehdä...