Kuten kuvaan kuuluu, nähtiin Liigassa päättyneellä kaudella onnistujien ja upeiden tarinoiden lisäksi myös valtavia floppeja. Listasimme sesongin 15 pahiten epäonnistunutta ulkomaalaispelaajaa.
Kuten ranking näyttää, epäonnistui...
Liigan syyskausi on takana, ja nyt joukkueet ovat paraikaa ansaitusti joulupatojen ja muiden -herkkujen ääressä. Mutta ketkä pelaajat pettivät Liigan runkosarjakauden ensimmäisen puoliskon aikana...
Liigajoukkue KalPa tiedotti mm. Twitter-tilillään ensi kauden kapteenistostaan. Tommi Jokinen jatkaa alkavallakin sesongilla C-kirjain rinnuksissaan. Varakapteeneina toimivat Kai Kantola, Ryan Wilson ja Mikko Nuutinen.
Mainitsemisen...
Liigan kurinpitodelegaatio on asettanut KalPan Ryan Wilsonin kahden ottelun pelikieltoon.
Kanadalaispuolustajan rangaistus tuli torstain KooKoo -ottelun tapahtumista, jolloin Wilson huitoi mailallaan kouvolalaisseuran Juha-Pekka Haatajaa käsille.
-...
Liiga jäi perjantaina muutaman päivän joulutauolle ja jatkuu jälleen tapaninpäivänä täydellä seitsemän ottelun kierroksella.
Sarjan kurinpitodelegaatiolla riittää kuitenkin tauon aikana puuhaa, sillä paljon kohua herättäneen...
KalPa on tehnyt tärkeän kiinnityksen pakistoonsa.
Liiga-seura tiedottaa, että kanadalaispuolustaja Ryan Wilson nähdään kuopiolaisseuran takalinjoilla myös ensi kaudella.
Wilsonin sopimus on kaksivuotinen ja toisena vuotena sopimuksessa...
Liiga tiedotti torstaina nettisivuillaan, ettei sarjan kurinpitodelegaatio määrännyt KalPan Ryan Wilsonille pelikieltoa tiistain HPK-ottelussa tapahtuneesta taklauksesta.
Sarjan sivuilla kirjoitettiin tilanteesta mm. seuraavaa:
Kainulainen nostaa katseensa ylöspäin...
Liigan olympiatauon jälkeisen ensimmäisen kierroksen ensimmäisiä eriä leimasi suuret jäähymäärät, sillä peräti kolmessa ottelussa kuudesta tuomarit joutuivat jakamaan isoja rangaistuksia.
HPK-KalPa -pelissä ulos lensi jo...
Liigan viime kauden hopeamitalisti Kuopion KalPa on ajautunut tällä kaudella melkoisiin vaikeuksiin. Savolaisryhmä on Liigan taulukossa toiseksi viimeisenä, ja matkaa pudotuspeliviivaan on jo yhdeksän...
KalPa on tiedottanut perjantaina tehneensä loppukauden sopimuksen puolustaja Ryan Wilsonin kanssa.
30-vuotias Wilson on edustanut urallaan NHL-seura Colorado Avalanchea yhteensä 230 runkosarjaottelun verran.
Kaudeksi...
KHL-seura Ak Bars Kazanin pakistossa on tapahtunut muutoksia.
Ak Bars vahvisti rivejään kanadalaisella Ryan Wilsonilla. 28-vuotias puolustaja on luutinut edelliset kuusi kautta Colorado Avalanchen organisaatiossa.
Mies...
Kanadalaispuolustaja Ryan Wilson on siirtymässä KHL-jäille.
Wilson on liittymässä Ak Bars Kazanin vahvuuteen. Näin raportoi Business ONLINE.
28-vuotias Wilson on kärsinyt viime vuosina loukkaantumisista. Kausina 2012-2014 hän...
Colorado Avalanchen vaikea alkukausi saa jatkoa.
Seuran ykkösvahti Semjon Varlamov kärsii nivusvammasta. Sama vaiva on pitänyt veskarin sivussa jo aiemmin tällä kaudella.
- Aiomme olla hyvin...